Uutiset

Sijoitustoiminnan tuotto 10,9 % vuoden ensimmäisellä puoliskolla

Sijoitustoiminnalla rahoitetaan tänä vuonna tutkimusta ja opetusta 28 miljoonalla eurolla.
Dipolin portaat. Kuva: Aalto-yliopisto / Tuomas Uusheimo.
Kuva: Aalto-yliopisto / Tuomas Uusheimo

Aalto-yliopiston sijoitussalkusta käytetään vuoden 2021 aikana 28 miljoonaa euroa yliopiston toiminnan rahoittamiseen. Tämä kattaa osittain opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitusleikkaukset viimeisen kymmenen vuoden ajalta. Nämä leikkaukset ovat pienentäneet yliopiston valtionrahoitusta vuositasolla noin 50 miljoonaa euroa verrattaessa vuoden 2021 rahoitusta vuoden 2011 rahoitukseen.

Vuoden ensimmäisen puoliskon aikana Aalto-yliopiston sijoitustoiminnan tuotto oli 10,9 %. Kesäkuun 2021 lopussa keskimääräinen vuosituotto sijoitustoiminnan alusta lukien oli 5,7 %. Sijoitussalkun markkina-arvo kesäkuun lopussa oli 1 293 miljoonaa euroa.

Maailmantalous ja rahoitusmarkkinat jatkoivat vauhdikasta palautumistaan alkuvuoden aikana koronavirusrokotusten ja elvyttävän talous- ja rahapolitiikan tukemana. Valtaosa tuottovaikutuksesta tuli osakesijoituksista. Valtionlainasijoitukset olivat ainoa omaisuuslaji, jonka tuotto jäi negatiiviseksi.

Aalto-yliopistolla on pitkän aikavälin tavoite hiilineutraalista sijoitustoiminnasta. Salkkuun tehtävät muutokset vähentävät vähitellen sijoitusten hiili-intensiteettiä vuodesta 2021 lähtien. Alkuvuoden aikana noin 20 % salkun sijoituksista on vaihdettu paremman vastuullisuusprofiilin rahastoihin, ja muutoksia jatketaan loppuvuoden aikana. Yliopiston sijoitustoiminnan ensimmäinen vastuullisuusraportti julkaistaan syyskuun aikana Aalto-yliopiston sijoitustoiminnan verkkosivuilla (linkki alla).
 

Sijoitustoiminnan tunnuslukuja 1-6 / 2021

Luvut ovat tilintarkastamattomia.

Taulukko sijoitustoiminnan tunnusluvuista

Lisätietoja:

Aalto-yliopiston rahastojen sijoitustoiminta

Rahastojen sijoitustoiminnan tuottojen tarjoama rahoitus tukee Aalto-yliopiston opetusta, tutkimusta ja innovaatiotoimintaa.

Lue lisää
An autumnal aerial view of Aalto University campus from Laajalahti, autumn colours, yellow and orange, are prominent in the trees
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

MJ on stage giving a talk
Yliopisto Julkaistu:

Myungji ”MJ” Suh: Aallon Slush-osastolla kaikessa on kyse siitä, miten voimme muuttaa maailmaa

"Olet yrittäjähenkinen, kun näet ongelman mahdollisuutena sen sijaan, että pitäisit sitä uhkana, jota vältellä. Myös ”can do” -asenne on yrittäjätaito."
Deep tech tuesday
Yliopisto Julkaistu:

Miten Suomi menestyy mikrosirukilpailussa? Asiantuntijat kertovat

Asiantuntijat jakoivat Deep Tech Tuesdayssa näkemyksiään mikrosirujen roolista ja merkityksestä kilpailukyvyn varmistamisessa, teknologisessa riippumattomuudessa ja vihreässä siirtymässä.
Aallon osasto Slushissa
Yhteistyö, Yliopisto Julkaistu:

Viisi asiaa, jotka päättäjien tulisi tietää yliopistojen vaikuttavuudesta

Yliopistot unohtuvat usein, kun puhutaan taloudellisesta kilpailukyvystä. Ei kannattaisi – me kerromme miksi.
Anshum Dwarakanath Prahlad
Yliopisto Julkaistu:

Opiskelija Anshuman Dwarakanath Prahlad näkee nykypäivän avaruusteollisuudessa monia mahdollisuuksia

Anshuman Dwarakanath Prahlad opiskelee SpaceMaster-yhteisohjelmassa. Hänestä opiskelu kahdessa eri yliopistossa on ollut antoisaa.