PSChallenge18-kurssilla kehitetään julkisia palveluita digitaalisen transformaation aallonharjalla

Aalto-yliopisto järjestää yhteistyössä Accenturen, Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan ja julkisen sektorin organisaatioiden kanssa monitieteisen kurssin, joka rakentuu Hackathon-tapahtuman ympärille.
”Nyt jo neljättä kertaa toteutettava kurssi DigitalISM Challenge (#pschallenge18) tunnettiin aiemmin nimellä Public Service Hackathon 100 (#PSHACK100) ja kyseessä on julkisten palveluiden kehittäjille suunnattu ”Master Class”. Tiedon, tekemisen ja jakamisen kautta se nostaa osallistujansa uudelle tasolle avoimessa innovaatiotoiminnassa, yhteiskehittämisessä, datan hyödyntämisessä ja muotoiluajattelussa”, kertoo projektista Accenturella vastaava Tuulia Timonen.
Tämänkertaisella kurssilla ratkotaan Helsingin perhekeskusten haastetta, joka liittyy palvelutarpeen arviointiin ja palvelukokokonaisuuksiin. Verohallinto ja Nordea puolestaan lähtevät mukaan kokonaisvaltaisen henkilökohtaisen taloudenhallinnan ja toimeentulon haasteellaan.
Kurssi on osoittanut toimivuutensa, ja sitä kehitetään kunnianhimoisesti saatujen kokemusten ja parhaiden näkemysten valossa. Kurssilla hyödynnetään Accenturen globaalista organisaatiosta saatavia parhaita käytänteitä sekä ammennetaan uusia näkökulmia Aalto-yliopiston poikkitieteellisestä toiminnasta. Opiskelijoilta odotetaan asiakaslähtöisyyttä, tuoreita näkökulmia ja kykyä innovoida yhteistyössä.
Yhteistyöllä ja kokeilukulttuurilla tuottavuutta julkisen sektorin organisaatioihin
Kurssin toteutuksesta vastaavat yhteistyössä Accenturen Health and Public Services -alueen asiantuntijat, Fjordin palvelumuotoilijat sekä joukko Aallon ja Helsingin yliopiston professoreita ja opettajia. Kurssia tukemassa on Accenturelta myös tekoäly-, datatiede- ja tiedonhallinnan asiantuntijoita. Aallon ja Accenturen asiantuntijajoukko tukee osallistujatiimejä niin ratkaisujen luomisessa kuin niiden arvioinnissa. Myös mukaan lähtevien haasteorganisaatioiden edustajat osallistuvat aktiivisesti tiimien valmentamiseen. Yhteensä noin 150 opiskelijalla kaikista Aallon korkeakouluista on mahdollisuus päästä kurssille.
”Niin kyltereille, teekkareille, muotoilijoille kuin oikeustietelijöillekin suunnatussa haastepohjaisessa kurssissa opiskelijoilla on mahdollisuus tehdä hyvää yhteiskunnalle käyttämällä luovuuttaan ja osaamistaan. Opiskelijat saavat tekemisestään palautetta ja pääsevät verkostoitumaan”, vanhempi yliopistonlehtori Johanna Bragge kertoo.
Mukaan lähtevät haasteorganisaatiot tuovat mukanaan tunnistamiaan ongelmia ja haasteita, joihin he toivovat opiskelijatiimeiltä ratkaisua. Oletettavaa on, että haasteorganisaatiot toivovat opiskelijoiden esimerkiksi kehittävän uusia palveluita ja toimintatapoja, jotka helpottavat asiakkaiden asiointia sekä keksivän ratkaisuja, joilla voidaan lisätä mobiliteettia palveluihin.
Hackathon-tapahtuma järjestetään marraskuussa, finaali on joulukuussa
Opiskelijoiden tulee ilmoittautua kurssille 22.10. mennessä. Kurssi käynnistyy aloitusluennolla 29.10. ja kaikille yhteisellä kick-off-tapahtumalla 30.10. Itse Hackathon järjestetään Dipolissa 13.–14.11. Hackathonissa tiimeillä on kahden päivän ajan vapaat kädet kehittää konsepteja ja ratkaisuja organisaatioiden haasteisiin. Haasteorganisaatioiden, Aalto-yliopiston, Helsingin yliopiston ja Accenturen asiantuntijat sparraavat tiimejä kilpailun aikana. Voittajatiimi valitaan 13.12., jolloin 28.11. valitut semifinalistitiimit pääsevät esittämään ratkaisunsa tuomaristolle, johon kuuluvat kaikki Hackathonin osapuolet. 20-tuntisen Hackathon-tapahtuman lisäksi kurssi sisältää luentoja, ryhmätöitä, valmennusta, startup-yhteistyötä ja ekskursioita.
Kurssille ilmoittautuminen 22.10. mennessä:
https://oodi.aalto.fi/a/opintjakstied.jsp?OpinKohd=1132605003
Lisätietoja:
https://www.whatif.aalto.fi/pshack
Aalto-yliopisto:
Johanna Bragge
Vanhempi yliopistonlehtori, Tieto- ja palvelujohtamisen laitos
040 530 1032
[email protected]
Accenture:
Tuulia Timonen
Health & Public Services
040 715 2703
[email protected]
Lue lisää uutisia

Mind & Study - Hyvinvoivan opiskelijan työkalupakki (3op) -kurssi tulossa jälleen keväällä
Suosittu Mind & Study - Hyvinvoivan opiskelijan työkalupakki (3op) järjestään keväällä suomeksi ja englanniksi!
Fabian ja Jaakko Ahvenaisen rahaston apurahat haettavissa 31.1.2024 asti
Apurahoja myönnetään talon- ja sillanrakennuksen aloilla suoritetuista opinnoista tai kannustuksena aihealueiden jatko-opiskelijoille.
Kuuletko muumipilvien kutsun? Esa Saarinen luennoi taas Aalto-salissa tammi- ja helmikuussa
Filosofi ja emeritusprofessori Esa Saarinen tekee paluun Aalto-saliin 10. tammikuuta ja 28. helmikuuta.