Opiskelin ensimmäisen maisterin tutkinnon Teatterikorkeakoulussa. Valmistuin dramaturgiksi ja näytelmäkirjailijaksi vuonna 2007. Opintojen loppuvaiheessa rakastuimme puolisoni kanssa ja mietin, mitä elämällä pitäisi tehdä. Minulle tuli vahva kokemus siitä, että tärkeimmät asiat elämässä liittyvät tavalla tai toisella rakkauteen. Päätin keskittyä siihen, että yritän ymmärtää rakkauden ilmiötä. Aloin opiskella teoreettista filosofiaa, ja maisterivaiheessa rupesin keskittymään rakkauden kysymykseen.
Jos verrataan aikaisempiin vuosisatoihin, rakkaustutkimus oli paitsiossa 1900-luvulla. Tunteita pidettiin läyhäisinä ja epämääräisinä, eikä rakkautta pidetty vakavasti otettavana. Maisterivaiheessa jotkut antoivat yliopistolla ymmärtää, että aiheeni on jotenkin naurettava tai epävakava.
Tein St Andrewsin yliopistolle väitöskirjan Immanuel Kantin rakkauskäsityksestä. Monta vuotta pyörin filosofian historiassa rakkauden käsitteen näkökulmasta. Samaan aikaan rahoitin opintoja tekemällä taidetta, esimerkiksi kirjoittamalla draamaa Yleisradiolle. Olen julkaissut myös romaanin ja rakkautta käsittelevän esseekokoelman Rakkauden synnyistä. Viimeisin julkaistu teos on Hengityksen vallankumous Yle Areenassa. Minulla on tutkimuksen lisäksi toinen ura käsikirjoittamisen puolella.
Olen ollut tutkijana lyhytaikaisissa pesteissä, esimerkiksi Kaliningradissa Venäjällä, Helsingin yliopistolla ja Columbian yliopistossa New Yorkissa. Tutustuimme kognitiivisen neurotieteen emeritusprofessori Mikko Samsin kanssa vuonna 2019. Olen aina ollut kiinnostunut omien horisonttien laajentamisesta ja innostuin valtavasti mahdollisuudesta yhdistää samaan tutkimukseen rakkauden ja aivot. Olemme mitanneet muun muassa erilaisiin rakkauden lajeihin liittyviä kehokokemuksia ja aivotoimintaa.
Olen tutkinut rakkautta enemmän tai vähemmän työkseni 15 vuoden ajan. Hyväntahtoisuus toisia kohtaan – tai itserakkaudessa itseä kohtaan – on yksi keskeinen rakkauden määre. Jos hyväntahtoisuutta ei ole, se ei välttämättä ole rakkautta. Hyväntahtoisuus on huomion antamista, välittämistä ja tietynlaista lämpöä.
Esimerkiksi yhdysvaltalaisen psykologin Barbara Fredricksonin viimeaikainen teoretisointi laajentaa rakkauden käsitettä läheisimmistä ihmissuhteista tuntemattomiin. Tätä voi olla esimerkiksi mikä tahansa tuntemattomien kanssa hymyileminen, joka sisältää sen, että samaistumme hetkeksi toisiimme. Rakkauden mikrohetki on sellainen, missä jaetaan kasvon ilmeitä tai käsien eleitä. Minulle on filosofina tärkeää, että rakkaus voi olla kaikkea olemista määrittävä tekijä, eräänlainen tunnetaipumus. On mahdollista suhtautua kaikkiin olentoihin ja koko ympäristöön rakastavan tuntemuksen kautta.
Työtäni motivoi keskeisesti sellainen ajatus, että rakkaus on yleistä lämmön aukeamaa mieluummin kuin parisuhteeseen tai ydinperheeseen sulkeutuvaa.
Elämäni on täynnä työhön liittyvää merkityksen ja kiitollisuuden tunnetta – ja samalla kirjoitettavia rahoitushakemuksia on paljon. Se on siis iloista ja ihanaa, mutta taloudellisesti haurasta ja epävarmaa. Sen vuoksi on tärkeätä kyetä innostumaan monenlaisista asioista. Saan olla koko ajan kirjoittamassa apurahahakemuksia ja kaiken aikaa pitää olla 4–8 projektia vireillä. Ikinä ei tiedä, mihin saadaan rahoitusta. Lyhytaikaiset pätkät ja työttömyysjaksot ovat kuormittavia. Vakituinen pesti olisi rentouttavaa, mutta toisaalta en haluaisi luopua monialaisuudesta. Se tuntuu arvokkaalta.
Aivotutkimushankkeissa pitää ottaa huomioon 4–6 ihmisen aikataulut, ja kaikilla on aina myös muita asioita meneillään. Tieteen, taiteen ja akateemisen filosofian risteyskohdassa hankkeet ovat vaikeasti rahoitettavia, ja rahoitukset ovat lyhytaikaisia ja projektikohtaisia. Ilman vakituista virkaa olevat akateemiset ihmiset kokevat epävarmuutta ja stressiä, joka liittyy etupäässä taloudelliseen haurauteen. Se ei ole vain minun kokemukseni.
Vaakakupissa painaa kuitenkin työn sisäinen merkityksellisyys, jonka vuoksi sitä on kiva tehdä.
Mieleeni tulee metafora siitä, että rakkauden juuret ovat syvällä maassa, mutta kukat ovat hauraita. Rakkaus voi siis olla hauras jossain tietyssä hetkessä. Mutta rakkaus on myös perustava elämänvoima, joka työntää, synnyttää, vie olentoja eteenpäin ja vetää niitä yhteen maailmankaikkeuden kehityshistoriassa. Rakkaus synnyttää uutta, on tietyllä tavalla riemun ja ilon peruslähde. Siinä mielessä rakkaus ei ole haurasta, vaan väkevää.
Pärttyli RinneHyväntahtoisuus toisia kohtaan on yksi keskeinen rakkauden määre. Hyväntahtoisuus on huomion antamista, välittämistä ja tietynlaista lämpöä.
Työyhteisössä on ystävällistä yhteistoimintaa, myönteistä vuorovaikutusta, yhdessä hymyilemistä ja nauramista. Mietin paljon sitä, että kiitollisuuden ja rakkauden tunteet ovat tosi lähellä toisiaan. Mutta se on samalla yhteys, jota en kunnollisesti ymmärrä.
Esimerkiksi neurotieteilijäkollegani ovat niin älykkäitä, nopeita ja taitavia, että minulle tulee valtavia kiitollisuuden tunteita siitä, että saan tehdä yhteistyötä heidän kanssaan.
Tunteet ovat olennaisia inhimillisessä olemassaolossa ja ne ohjaavat meidän käyttäytymistämme. Ne vaikuttavat paitsi meidän omaan hyvinvointiimme ja omaan maailmasuhteeseen, myös toisiin ihmisiin meidän ympärillämme. Rakkaus ja tunteet ohjaavat yleisemmin sitä, miten me orientoidumme maailmaan ja miten me muovaamme ja rakennamme todellisuutta ympärillämme.
Tunteet, kuten rakkaus, voivat olla suuri hyvinvoinnin lähde sekä myönteisempää sosiaalista todellisuutta synnyttävä lähde. Ne voivat toisaalta olla myös tuhon lähde. Esimerkiksi vihan tunteella voi olla yhteys väkivaltaiseen käyttäytymiseen. Tästä syystä tunteita kannattaisi pyrkiä ymmärtämään paremmin.
Olen muutaman vuoden harrastanut rakastavan ystävällisyyden hengitys- ja mielikuvaharjoittelua. Sitä kutsutaan myös meditaatioksi, ja se perustuu alkujaan buddhalaiseen moraalipsykologiaan. Olen kokenut sen eräänlaiseksi vallankumoukseksi omassa elämässäni ja sosiaalisessa vuorovaikutuksessani.
Mielikuvaharjoittelussa luodaan tietoinen suhde omaan hengitykseen ja omaan kehoon. Tähän voidaan yhdistää positiivisia mielikuvia, esimerkiksi joku olento, jota on helppo rakastaa. Se voi olla vaikka oma kumppani, oma lapsi tai ystävä. Sitten voidaan pyrkiä laajentamaan sitä samaa rakkauden tunnetta työporukkaan. Harjoitusta voidaan jatkaa ja vaikeuttaa laajentamalla se esimerkiksi sellaiseen henkilöön, jonka kanssa on ollut kahnausta tai konfliktia. Ja samaa lämmintä rakkauden ja hyväntahtoisuuden tunnetta voidaan kohdistaa kaikkeuteen, koko olemassaolon värikirjoon.
Kun olen hereillä sosiaalisen vuorovaikutuksen suhteen, kuuntelen toisia, olen vilpittömän kiinnostunut ja yritän ymmärtää, mitä toiset sanovat ja mistä he ovat kiinnostuneita. Pyrkimys ystävälliseen vuorovaikutukseen on sen ajattelemista, miten voisimme olla kivoja toisillemme. Jos siinä onnistutaan, hyviä asioita usein tapahtuu ja maailmasta tulee parempi paikka.
Myönteinen sosiaalinen kosketus on myös vaihtoehto, kun se on kunnioittavaa, sopivaa ja yhdessä hyväksyttyä. Halaaminen on mieletön rakkauden osoitus ja hyvinvoinnin lähde. Fyysistä läheisyyttäkin voi kultivoida työpaikalla, sikäli kuin se tuntuu osapuolille luontevalta. Ohikiitävät halaukset esimerkiksi tervehtiessä voivat luoda hyvinvointia ja kehollistaa rakkautta.
En usko, että on olemassa mitään yhtä rakkauden määritelmää. Mutta rakkaus esimerkiksi mahdollistaa ja luo uusia yhteyksiä. Joissain muissa yliopistoissa on ollut sulkeutuneempi tai pelokkaampi ilmapiiri, mutta en aisti Aallossa samanlaista uutuuden tai vierauden pelkoa. Koen, että Aallossa on tällä hetkellä avoimuutta monialaisuudelle ja tieteen ja taiteen välisyydelle, eli Aallossa voi olla institutionaalista hyväntahtoista rakkautta.
Haastattelu ja teksti: Tiina Aulanko-Jokirinne
Aalto-yliopiston tutkijat ovat selvittäneet 27:ään eri rakkauden lajiin liittyviä tunnekokemuksia ja muodostaneet niiden perusteella kehokarttoja, joista selviää missä rakkaus tuntuu.
"Olli Lounasmaan mukaan tiedon puolittumismatka on kymmenen metriä: mitä kauempana olet toisesta tutkijasta, sitä vähemmän syntyy yllättäviä keskusteluja ja virkistävimmät tiedejuorut jäävät kuulematta. Tässä olisi ajattelemista etätyöläisillekin."
"Intialaisena opiskelijana minulta puuttuu syvällisen yhteyden mahdollistava ymmärrys suomalaisesta kulttuurista. En tunne paikallista tapaa kommunikoida; taustoja, odotuksia, keskustelutyyliä tai esimerkiksi tunneälyn luonnetta."
"Minun mielestäni meillä, jotka voimme ja olemme kyvykkäitä, on velvollisuus tehdä töitä sen eteen, että maailmasta tulee koko ajan vähän parempi paikka. Voimme esimerkiksi pyrkiä parantamaan niiden asemaa, jotka eivät ole niin hyvässä asemassa."
Jotta voimme ymmärtää toisen ihmisen ajatuksia, näkökulmaa tai hänen kohtaamiaan haasteita, meidän on hyvä kulkea pieni matka hänen kengissään. Aaltolaiset kertovat, minkälaista on juuri heidän kengissään.
