Uutiset

Opiskelijat suunnittelivat ja toteuttivat tuotteiden prototyyppejä kesäkurssilla

Kurssilla keskiössä olivat hankkeet, jotka yhdistivät ohjelmointia ja fyysistä maailmaa.

Protopaja-kurssilla opiskelijat pääsivät kesän aikana toteuttamaan prototyyppihankkeen alusta loppuun. Sähkötekniikan korkeakoulun järjestämän kesäkurssin tavoitteena oli, että opiskelijat oppivat, miten teollinen projekti suunnitellaan ja toteutetaan ryhmässä. Lisäksi tavoitteena oli, että opiskelijat saavat luovasti soveltaa oman alansa osaamista.

– Opiskelijoiden kurssilla toteuttamat projektit sisältävät ohjelmistokomponentin ja konkreettisen tuotteen, eli tavoitteena oli oppia elektroniikan, ohjelmoinnin ja tiedonsiirron yhdistämistä sekä datan keräämistä, analysointia, kertoo kurssin vastuuopettaja Sebastian Sonntag.

Kurssilla toteutettiin kahdeksan projektia. Jokaisella projektilla oli tilaajana asiakas, jonka vaatimusten mukaan projekti toteutettiin.

Sähköpyörätuoliprojektin tilaajana olivat Inkubion killan alumnit ja lopputuotteena tietokoneohjattava sähköpyörätuoli.

Pyörätuolille suunnitellut vaihtoehtoiset ohjaustavat perustuvat katseenseurantaan ja kallistusanturiin.

– Pyörätuolin ja tietokoneen välille toteutettiin rajapinta, joka mahdollistaa pyörätuolin ohjaamisen muilla keinoin kuin joystickilla, kertoi projektia toteuttamassa ollut Topi Hämäläinen.

Vaihtoehtoiset kokeelliset ohjaustavat perustuvat reaaliaikaiseen katseenseurantaan ja kallistusanturiin. Nämä ohjaustavat tuovat uudenlaisia liikkumismahdollisuuksia esimerkiksi halvaantuneille henkilöille, joilla ei ole mahdollista hyödyntää ohjaussauvaa ohjaamisessa. Tarkoitus on myös, että sähköpyörätuolin ohjauksen kehittämistä voidaan jatkaa myöhemmissä opiskelijaprojekteissa.

 

Panu Pellonpää oli mukana toteuttamassa satelliitin MPPT-sovellusta.

IoT-sovellusten kasvaessa myös älykkäiden sensoreiden tarve kasvaa. Tämä otettiin huomioon satelliitteja varten toteutetussa sovelluksessa. Yhteistyössä Reaktorin kanssa toteutettiin satelliitin Maximum Power Point Tracking (MPPT) –sovellus. Sovelluksen tarkoituksena on auttaa optimoimaan aurinkopaneeleista saatava teho. Projektissa tarvittiin erityisesti laajaa elektroniikan perusasioiden hallintaa.

Protopaja-kurssin työt esiteltiin Design Factorylla loppunäytöksessä 8. elokuuta. Lisätietoja Protopaja-kurssista ja mukana olleista projekteista. (protopaja.aalto.fi)

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä kävelee käytävällä ja puhuu keskenään.
Opinnot Julkaistu:

Hae nyt FITechin syksyn kursseille

FITech-verkostoyliopisto tarjoaa tulevana syksynä runsaasti mielenkiintoista opiskeltavaa eri tarpeisiin.
Nuori mies istuu rakennuksen kiviportailla ja selailee puhelintaan.
Opinnot Julkaistu:

FITechin opintotarjonnassa maksuttomia opintoja toisen asteen opiskelijoille

Aalto-yliopiston kurssien aiheina mm. ohjelmoinnin ja mobiilisovellusten perusteita, Python-ohjelmointia sekä koneoppimista.
Sofia Guridi pictured in a lab setting.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Sofia Guridi muotoilee maailmaa paremmaksi älykkäiden tekstiilien avulla

Aalto-yliopiston Bioinnovaatiokeskuksen tohtoriopiskelija Sofia Guridi haluaa luoda bio-pohjaisia älytekstiilejä, jotka auttavat ihmisten arjen parantamisessa.
Aalto-yliopisto Juniorin opiskelijaohjaaja
Opinnot Julkaistu:

Innostavat opiskelijat ohjaavat oman alansa asiantuntijoina Aalto-yliopisto Juniorin työpajoja

Junior tarjoaa lapsille ja nuorille kurkistuksia Aalto-yliopiston tarjontaan. Lue lisää toiminnasta – ja siitä, miten voit lahjoittamalla tukea tulevaisuuden tekijöiden hyväksi tehtävää työtä.