Myös ekonomeilta vaaditaan tulevaisuudessa jatkuvaa uuden oppimista, todettiin Homecoming Dayssä

Alumnit kansoittivat viimeistä kertaa Kauppakorkeakoulun Töölön-päärakennuksen.
Vesa Puttonen (vas.), Taavi Heikkilä, Marianne Vikkula, Heikki Malinen, Kristiina Mäkelä ja Casper von Koskull kävivät vilkasta keskustelua paneelissa. Kuvat: Lasse Lecklin

Perjantaina 31.8. järjestetyn Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Homecoming Day -alumnipäivän pääpuhuja oli Nordean konsernijohtaja Casper von Koskull. Hän puhui pääpuheenvuorossaan alumnipäivän teemasta ”Brave New Work – ekonomien työn tulevaisuus” ja huomautti, ettei työn ja työkulttuurin muutos ole koskaan ollut yhtä nopeaa kuin nyt. Hän korosti myös, että muutoksen vauhti tulee vain kasvamaan tulevaisuudessa, minkä vuoksi liiketoiminnan tulee olla entistä ketterämpää. ”Asiakkaat ovat malttamattomia ja asioista perillä olevia, joten heidän palvelemiseensa tulee satsata”.

Rahoituksen professori Vesa Puttosen moderoimassa paneelikeskustelussa keskusteltiin muun muassa siitä, millaisia taitoja työnantajat odottavat tulevaisuuden ekonomeilta. Casper von Koskull totesi, että tänä päivänä ja tulevaisuudessa asiakkaiden tarpeita tulee ymmärtää, minkä lisäksi positiivisuuden ja innostuksen toivotaan välittyvän työn tekemisessä. Postin toimitusjohtaja Heikki Malinen peräänkuulutti ekonomeilta asennetta, uteliaisuutta, hyviä viestintätaitoja, halua oppia uutta ja tehdä töitä kansainvälisessä ympäristössä. SOK:n pääjohtajan Taavi Heikkilän mukaan opiskelijoiden teknologiaosaamista olisi hyvä lisätä kauppatieteiden kaikilla osa-alueilla.

Paneelissa keskusteltiin myös ekonomien toiveista oman työuransa ja työtehtävien suhteen. Slushin entisen toimitusjohtajan Marianne Vikkulan mukaan nuoret kokevat työn mielekkäänä yleensä silloin, kun työssä annetaan vastuuta ja vapautta tehdä asioita itse parhaaksi katsomallaan tavalla. Vikkula painotti myös analyyttisten taitojen tärkeyttä ekonomien kouluttautumisessa.

Aalto-yliopiston provostin ja kansainvälisen liiketoiminnan professorin Kristiina Mäkelän mukaan jatkuva oppiminen korostuu tulevaisuudessa – ekonomien on oltava valmiita oppimaan niin uusien työkalujen käyttöä kuin uusia ajattelumalleja. Hän kertoi myös, ettei valtaa enää ansaita positiolla, vaan osaamisella, ja ekonomit edellyttävät työltä merkityksellisyyttä oli sen aihepiiri mikä hyvänsä.

Vuoden Alumniksi Reiman toimitusjohtaja Elina Björklund

Pääseminaarin jälkeen alumnit jakaantuivat Kauppakorkeakoulun laitosten isännöimiin rinnakkaisohjelmiin, joissa käsiteltiin ekonomien työn tulevaisuutta eri näkökulmista. Näiden jälkeen Helsingin kauppakorkeakoulun entinen rehtori Eero Kasanen kertoi Kauppakorkeakoulun vaiheista Fabianinkadulta Runeberginkadulle ja haastoi Kauppakorkeakoulun dekaanin Ingmar Björkmanin vastaamaan muutamaan Otaniemeen muuttoon liittyvään kysymykseen. Ingmar kiitti lämpimästi Eeroa ja Helsingin kauppakorkeakoulun entistä kansleria, emerituskansleri Matti Lehteä erittäin merkityksellisestä työstä Aalto-yliopiston synnyttämisessä. Alumnit osoittivat Eerolle ja Matille suosiotaan seisten.

Vuoden Alumniksi seuraavaksi kahdeksi vuodeksi kutsuttiin Reima Oyj:n toimitusjohtaja Elina Björklund. Hän oli perhesyistä estynyt osallistumaan alumnipäivään, mutta lähetti viestinsä videotervehdyksenä. Björklund sanoi, ettei mikään korvaa kasvokkain tapaamisia, ainakaan vielä, sillä luottamus, joka on ensiarvoisen tärkeää liiketoiminnassa, kasvaa juuri näissä kohtaamisissa. Muuton Otaniemeen Björklund näkee välttämättömänä, jotta kolmen eri alan osaajat kohtaavat ja syntyy uutta.

Alumnipäivään osallistuneilla yli 500 alumnilla oli myös mahdollisuus tutustua Business 3.0 -nimellä kulkevaan rakennusprojektiin sekä keskustella projektin vetäjien ja arkkitehtien kanssa muutosta Otaniemeen ja sinne nousevasta uudesta rakennuksesta. Kauppakorkeakoulu muuttaa Otaniemeen 15.2.2019.

Vuosikurssin -84 alumni Jyrki Heinimo kuvasi Kauppiksen muuttoa pyhäinhäväistykseksi, mutta jatkoi samaan hengenvetoon ymmärtävänsä muuton tuomat mahdollisuudet.

”Hieno juttu, että Homecoming Day järjestettiin vielä Töölössä, koen sen myös meidän Töölössä opiskelleiden alumnien kunnioittamisena. Järjestelyt ovat olleet erinomaiset ja keskustelu sessioissa vilkasta, mikä kertoo sekä alumnipäivän kiinnostavasta teemasta että aktiivisista alumneista.”

Ilta jatkui hyvän ruoan, seurustelun sekä tanssin tahdittamana pitkälle yöhön.

Kiitos kaikille alumnipäivään osallistuneille ja hyvää syksyä kaikille Kauppiksen alumneille! Nähdään Otaniemessä!

 

Lisää tästä aiheesta

Wood.
Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Metsä ja innovaatiot toivat Aalto-yliopistoon yli 30 suurlähettilästä

Kestävyys, vastuullisuus ja ilmastonmuutoksen torjunta ovat tärkeä osa Suomen kuvaa maailmalla.
Nanocellulose bicycle Photo: Eeva Suorlahti
Yhteistyö, Tiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tulevaisuuden kestäviä elämäntapoja esillä Otaniemessä

Yksi Helsinki Design Weekin päätapahtumista, Designs for a Cooler Planet, esittelee Aalto-yliopiston monialaisia tulevaisuuden ratkaisuja, kuten nanoselluloosapolkupyörän, mikrobikuulokkeet ja Ioncell-vaatteita.
Aalto Thesis is a multidisciplinary program for making the master's thesis.
Yhteistyö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Aalto Thesis: Monitieteistä yhteistyötä ja työelämärelevanssia vahvistamassa

Aalto Thesis on ainutlaatuinen mahdollisuus toteuttaa maisterin opinnäytetyö todelliselle työelämän organisaatiolle osana monitieteistä projektia elämiseen tarkoitetun apurahan turvin.
Accountorille räätälöidyn opiskelijaprojektin tiimi
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Opiskelijat tutkivat taloushallinnon ohjelmistojen automaatiomahdollisuuksia

Accountorille tehdystä toimeksiannosta syntyi ohjelmistojen automaatiokyvykkyyksiä arvioiva mittaristo.
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu