Vaikka Lincoln Kayiwa ei lapsena tiennyt, mitä muotoilu käsitteenä tarkoittaa, hän teki jo varhain eräänlaista kokeellista suunnittelua.
”Muistan, kuinka alakoulussa näpräsin nauhaa, papua, pullonkorkkia ja risua. Se oli päätöntä puuhaa, mutta halusin yhdistää ne joksikin, joka toimii. Tavoittelin jotain suurempaa enkä edes tiennyt, että on olemassa sana sille, mitä tunsin”, hän kertoo.
Muotoilijan ura ei ollut Kayiwalle ilmeinen valinta. Monet vanhemman sukupolven ugandalaiset toivovat lapsilleen uraa arvostetulla alalla, ja näin ajattelivat myös Lincoln Kayiwan vanhemmat. Arkkitehti-isä halusi lapsestaan insinööriä, vaikka Lincoln oli osoittanut olevansa lahjakas kuvataiteissa ja etenkin piirtämisessä.
Kayiwa oli yläkouluikäinen, kun hänen isänsä kuoli. ”Isä olisi saattanut ymmärtää uravalintani, mutta valitettavasti hän ei saanut siihen mahdollisuutta”, Kayiwa sanoo.
Äiti hyväksyi lapsen ehdotuksen koulun vaihtamisesta. Poika halusi esittäviin taiteisiin erikoistuneeseen kouluun sen sijaan, että olisi jatkanut perinteisessä lähetystyöntekijöiden perustamassa koulussa, joka keskittyi luonnontieteeseen.
Uudessa ympäristössä Kayiwa heräsi täyteen kukoistukseen. ”Koulu oli hyvin avantgardistinen”, hän muistelee.
Se oli yksi Ugandan ensimmäisistä kouluista, jossa oppilaiden käyttöön annettiin tietokoneet. Kaikki koululaiset opetettiin uimaan, ja harrastustoimintaan kuuluivat seuratanssit sekä sakki.
Kohtalona Suomi
Myöhemmin, kun Kayiwa opiskeli taidetta Ugandan pääkaupunki Kampalan Makerere-yliopistossa, luennoitsijana vieraili MIT:n professori David Stairs Yhdysvalloista.
”Suurin osa luennon esimerkeistä käsitteli suomalaista designia. Olin ällistynyt”, Kayiwa kertoo.
Suomi oli nuorelle miehelle jo entuudestaan tuttu. Hän tiesi, että aikansa parhaat kännykät, Nokian matkapuhelimet, oli suunniteltu Suomessa. Lisäksi isä oli ollut suuri rallin ystävä.
”Kun Suomi tuli vastaan niin monissa yhteyksissä, aloin ihmetellä, mikä tämä maa oikein on. Se alkoi tuntua kohtaloltani.”
Tutuiksi tulivat myös naispresidentti ja 188 000 järveä.
”Se vaikutti satumaalta, joka oli pakko päästä kokemaan itse.”
Pohdinnat osuivat sopivasti ajankohtaan, jolloin Kayiwan piti valita työharjoittelun tai vaihto-opintojen välillä. Hän haki vaihto-oppilaaksi Taideteolliseen korkeakouluun, TaiKiin (nykyiseen Aalto-yliopistoon). Kokemus teki vaikutuksen, ja hän päätti suorittaa taiteen maisterin opintonsa Suomessa.
Valmistumisen jälkeen Kayiwa jäi maahan ja perusti nimeään kantavan suunnittelustudion vuonna 2007. Samaan aikaan hänestä tuli Suomen kansalainen.
Lapsuus ja nuoruus Ugandassa sekä aikuisuus Suomessa määrittävät hänen suunnittelutyötään. Hän on nyt asunut molemmissa maissa yhtä pitkään.
”Tiedän, kuinka suomalainen muotoilukenttä ja yhteiskunta toimivat, mutta samalla tarkastelen niitä ulkopuolelta. Näkymäni on kolmiulotteinen”, Kayiwa sanoo.
”En ole koskaan pitänyt lokeroimisesta tai jyrkistä määritelmistä. Haluan jättää tilaa tulkinnoille, arvostuksille ja kritiikille. Samoin lähestyn muotoilua.”
