Uutiset

Mörkömetsä, monsterirata ja sateenkaariuima-allas – tulevaisuuden laivasuunnittelua

Lasten ideat vievät insinöörit aivan uudelle ajattelun tasolle.
Mörkömetsä (Elmo Romanoff 2017)

”Laivat rakennetaan samalla idealla kuin te rakennatte Legoilla”, hämmästyttää professori Jani Romanoff vieraansa. ”Laiva on kuin iso hotelli tai kerrostalo. Se tehdään talon kokoisista, metallisista Lego-palikoista”, professori jatkaa.

Kuuluu epäuskoisia huudahduksia.

Lystilän päiväkodin viisivuotiaiden ryhmä Viskarit on kutsuttu tutustumaan laivojen suunnitteluun Aalto-yliopiston meritekniikan tiloihin. Päiväkodissa on meneillään unelmalaivasuunnittelun projekti, ja nyt perehdytään oikeaan laivasuunnitteluun.

Isänsä Jani Romanoffin työpaikalla vierailevan Elmonmielestä jännittävintä laivalla on formulasimulaattori ja laivan ulkopuolella kulkeva vesiliukumäki. Elmo aikoo suunnitella isona jäänmurtajia ja muita laivoja, mutta toiveammatti on kuitenkin formulakuski.

Tulevat diplomi-insinöörit eläytyvät innolla laivoilla tarvittaviin palveluihin. Unelmalaivaprojektissa lapset ovat ideoineen ja piirtäneet aivan uusia juttuja risteilijöihin. Törmäilyautorata ja formulasimulaattori ovat jo olemassa, mutta monsterirata, mörkömetsä, mönkijärata, disko, jossa voi herkutella, värikäs uima-allas ja kummituslinna ovat uusia avauksia.

”Diskot ja elokuvateatterit ovat jo laivoissa, mutta niitä voi tuunata näiden ajatusten pohjalta”, tuumii Jani Romanoff.

”Halpa sviitti on hieno uusi ajatus. Sateenkaariuima-allas, esterata vedessä ja puusauna olisi myös helppo toteuttaa uusille laivoille. Todellista hard corea edustavat monsterirata ja mörkömetsä. Näitä varten pitää tekniikan kuitenkin kehittyä. Oikeaa mutaa laivalle, siinä on ajatusta”, pohtii Romanoff.

Uutta Å-sukupolvea, ei siis X, Y tai Z, on syytä kuunnella. Risteilyt houkuttelevat perheitä ja lapset tietävät miten laivalla viihtyy parhaiten. 

”Lasten ideat vievät meidät insinöörit aivan uudelle ajattelun tasolle.”

Perjantaina 24.11. vietetään Lapsi mukaan töihin –päivää. Lasten on tärkeää päästä näkemään ja kokemaan, missä aikuiset tekevät työtä ja mitä työn teko on. Myös työpaikkojen on hyvä nähdä työntekijöidensä lapsia.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Kesäinen Otaniemen rantanäkymä, jossa Aalto-yliopiston logo ja tapahtuman nimi sekä VTT:n ja Avoimen tieteen logot.
Kampus, Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Avoimen tieteen ja tutkimuksen kesäpäivät 2024 järjestetään Aalto-yliopistossa

Avoimen tieteen kesäpäivät pidetään Aalto-yliopiston Otaniemen kampuksella ja Zoomissa 3.–4.6. Ilmoittauduthan 3.5. mennessä!
Saastamoisen säätiön edustajat
Yhteistyö Julkaistu:

Saastamoisen säätiö toimii aktiivisesti edistääkseen tiedettä ja taidetta kansainvälisesti

Yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja tuen kohdistaminen nuorten hyväksi on säätiölle tärkeää.
Ursula von der Leyen pitämässä avajaispuhetta
Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

New European Bauhaus -festivaali toi yhteen Euroopan päättäjiä ja monialaisen kestävän kehityksen asiantuntijoita

Aalto-yliopisto oli mukana New European Bauhaus -festivaalilla kestävää rakentamista käsittelevällä näyttelyllään Time out! Rethinking construction.
Biomateriaaleja
Yhteistyö Julkaistu:

Metsien tuottamaa arvonlisää on mahdollista nostaa merkittävästi

Metsäbiotalouden tiedepaneelin ensimmäisen selvityshankkeen tulokset on julkaistu. Laskelmien mukaan metsien tuottamaa arvonlisää on mahdollista nostaa merkittävästi ilman lisähakkuita: selvityksen mukaan vuonna 2035 Suomen metsistä voitaisiin saavuttaa jopa 15,6 miljardin euron arvonlisä, mikä tarkoittaa 80 % kasvua verrattuna vuoden 2019 tasoon.