Garduñon lannistumaton usko muotoilun hyvää tekevään voimaan maailmassa toi hänet vuonna 2008 Aalto-yliopistoon jatkamaan kestävään muotoiluun keskittyvää tutkinto-opiskelua. Hän haki edelleen pohjaa intohimolleen ja työlleen, ja Aalto-yliopisto oli vasta kehittämässä suhdettaan kestävyyteen.
Garduño halusi muotoilun avulla auttaa syrjäytyneitä yhteisöjä Meksikossa, mutta aina kun hän esitti ajatuksen työtovereilleen Suomessa, he olettivat yhteistyön koskevan muotoilijoita ja käsityöläisiä, jotka valmistaisivat matkailijoille matkamuistoina myytäviä uusia tuotteita. "Se ei vain tuntunut minusta oikealta," hän sanoo, "ja siitä kaikki alkoi.”
Lähtökohtana oli sitoutuminen ihmisiin, heidän tarpeisiinsa ja elämäänsä. Garduño liittyi LeNS-ohjelmaan, jonka järjestivät Cindy Kohtula, Tatu Marttila ja AaltoLAB Shanghai. LeNS-ohjelmassa keskityttiin tiedon jakamisen ja kestävyyden kansainvälisen verkoston rakentamiseen, mutta AaltoLAB Shanghain osalta lähdettiin liikkeelle tyhjästä. Muotoilija Tuuli Sotamaa suunnitteli sen markkinointikampanjaksi, jolla mainostettiin vasta perustettua Aalto-yliopistoa vuoden 2011 maailmannäyttelyssä. Ohjelma määriteltiin muotoilutoimisto IDEO Shanghain kanssa tehtäväksi yhteistyöksi, jossa "näytetään maailmalle, miten Aalto-yliopiston arvoja sovelletaan käytännössä", Garduño kertoo.
Shanghaissa Garduño ja uraauurtava AaltoLAB-ryhmä työstivät IDEO:n kanssa ensimmäisen version niiden ihmislähtöisestä kenttäoppaasta. Eri alojen opiskelijat kehittivät erilaisia menetelmiä intuition sekä yrityksen ja erehdyksen kautta. He tekivät kenttähaastatteluja ja seurasivat yhteisöä, minkä jälkeen he kokoontuivat IDEO:n kanssa Shanghaihin keskustelemaan näkemästään. Heidän tavoitteenaan oli löytää keino auttaa äärimmäisen köyhän alueen ihmisiä.
Kokemus avasi Garduñon silmät köyhyyden todellisuudelle. "Manfred Max-Neefin sanoin voit opiskella kirjoja ja osata ne ulkoa, mutta et silti tiedä mitä köyhyys on, ennen kuin joudut sen kanssa silmäkkäin", hän sanoo.
Yhteisöllisen identiteetin luominen tärkeää
Claudia Garduñon mukaan ensimmäisen kohortin (joukko ihmisiä, jotka on valittu tilastolliseen tutkimukseen jonkin yhteisen piirteen perusteella) menestys perustui pitkälti sen monipuoliseen ja tieteidenväliseen rakenteeseen. "Ohrapeltoja nähneet taloustieteilijät pohtivat, mitä niillä voitaisiin tehdä. Sitten joku kertoi, että yhteisössä oli myös vanha lasitehdas. ”
Tämän jälkeen ryhmä sai ajatuksen luomuoluen valmistamisesta yhteisössä Kiinan satamakaupungeissa tapahtuvaa jakelua varten. Ihmiset ottivat ehdotuksen hyvin vastaan taloudellisena kannustimena ja välineenä, jonka avulla ihmisiä voitaisiin hitsata yhteen yhteisen identiteetin ympärille. Koska yhteisö oli luotu keinotekoisesti Kiinan kulttuurivallankumouksen aikana, sillä ei ollut juurikaan yhteensitovia perinteitä. Oluen paneminen antoi yhteisen identiteetin.
AaltoLAB Shanghain päättyessä oli epävarmaa, oliko aloitteella lainkaan tulevaisuutta. Kun ohjelman järjestäjä ja vastuuhenkilö Tuuli Sotamaa lähti Aalto-yliopistosta, muihin maihin laajentumista koskevat suunnitelmat pantiin jäihin. Garduño pohdiskeli kokemusta ja tulevaisuuden tavoitteitaan. Kun Garduño oli riittävän vakuuttunut ja saanut muutkin vakuuttuneiksi AaltoLAB-hankkeen arvosta, hän lähti Meksikoon ja alkoi etsiä yhteisöjä, jotka voisivat hyötyä ohjelmasta.
"Aluksi en halunnut mennä alkuperäisyhteisöön Meksikossa", hän sanoo, ”koska pelkäsin niiden hyväksikäyttöä.” Hän pani merkille, että haavoittuvassa asemassa olevien yhteisöjen avustamiseen liittyvillä hallituksen aloitteilla oli tiettyjä yhteisiä piirteitä. Ne tuntuivat suuntautuvan alkuperäiskansojen kaupungistamiseen ja väestön yhtenäistämiseen. Myös köyhyyden määritelmä ja siihen puuttuminen olivat ongelmallisia. Monia mayojen talojen elementtejä, kuten kattomateriaalia, pidetään köyhyyden merkkinä, vaikka taloissa asuvat perheet eivät itse asiassa olisikaan köyhiä.
Pian hän tajusi, että hyvistä aikomuksista huolimatta syrjäytyneiden yhteisöjen huomiotta jättäminen oli myös poliittinen kannanotto, niiden syrjäytymisen hiljaista hyväksyntää. Hän päätti etsiä alkuperäisväestön ja valitsi AaltoLAB Mexicon kohteeksi Meksikon vuoden 1910 vallankumouksen alkamisen mukaan nimetyn el 20 de Noviembre -mayayhteisön. Yhteisö sijaitsee Campechen osavaltion Calakmul-nimisessä kunnassa Jukatanin niemimaalla.
Heti aluksi hän huomasi, että vaikka yhteisön jäsenillä oli vaikeuksia, he eivät eläneet suuressa kurjuudessa. Hallituksen aloitteilla rakennetut talot olivat suurelta osin tyhjiä ja niihin majoitettiin vieraita, yhteisön ihmisten suosiessa hyvin rakennettuja mutta vaatimattomia maya-tyylisiä kotejaan. "Alkuperäisväestön yhteiskunta ei perustu rahaan niin kuin meidän yhteiskuntamme", hän sanoo. Vaikka yhteisön ihmiset ovat tyytyväisiä rakennettuihin taloihin (ne toimivat eräänlaisena statussymbolina), ne ovat epäkäytännöllisiä päivittäisessä elämässä trooppisessa ympäristössä.