Kulttuuriaineistot uuteen käyttöön

Aalto Media Factoryssa järjestettiin helmikuun alussa kulttuuriaiheinen hackathon Hack4FI – Hack your heritage. Tapahtuman tarkoituksena on luoda muisti- ja kulttuuriorganisaatioiden avoimista digitaalisista aineistoista uusia tuotteita, palveluita ja konsepteja.
Avoimet digitaaliset kulttuuriaineistot voivat olla esimerkiksi valokuvia, videoita, lehtijuttuja, karttoja, ääntä, arkkitehtonista kuvastoa sekä tilastojen ja lukujen kaltaista metadataa.
– Hack4FI järjestettiin ensimmäistä kertaa viime vuonna. Silloin aineistoista syntyi muun muassa pelejä, musiikkivideoita ja mobiilisovelluksia, kertoo tapahtuman projektipäällikkö Sanna Marttila.
Tänä vuonna tapahtumaan ilmoittautui sata osallistujaa, joista noin puolet on opiskelijoita. Monenkirjavaan osallistujajoukkoon kuuluu suunnittelijoita, muotoilijoita, taiteilijoita, ohjelmistokehittäjiä sekä tutkimus- ja opetusalan ihmisiä. Lisäksi mukana on aineistojaan avanneita muisti- ja kulttuuriorganisaatioita, kuten YLE Arkistot, Finna-hakupalvelu, Museovirasto, Kansallisgalleria ja Suomen valokuvataiteen museo.
– Muisti- ja kulttuuriorganisaatioilla on ymmärrys aineistoista ja niiden taustoista, mutta ei välttämättä osaamista kehittää niistä uutta. Mielestäni on rohkeaa, että organisaatiot avaavat aineistojaan ja katsovat, mitä niistä syntyy, Marttila toteaa.
Kulttuuriperintö kuuluu kaikille
Marttilan mukaan muisti- ja kulttuuriorganisaatiot ovat digitalisoineet aineistojaan paljon, mutta aineistoja ei vielä ole merkittävästi annettu kansalaisten saataville.
– Hack4FI:n taustalla on ajatus siitä, että muisti- ja kulttuuriperintö kuuluu kaikille. Ihmisillä pitää olla mahdollisuus paitsi päästä katsomaan aineistoja, myös käyttää ja hyödyntää niitä uudelleen.
Samaa mieltä on tapahtumaan osallistunut Nykytaiteen museo Kiasman erikoissuunnittelija Sanna Hirvonen. Hän edustaa tapahtumassa Kansallisgalleriaa, johon kuuluvat Kiasman lisäksi Ateneumin ja Sinebrychoffin taidemuseot.
– Mielestäni aineistojen avaaminen kuuluu julkisin varoin rahoitettujen taideinstituutioiden tehtäviin.
Hirvosen mukaan Kansallisgalleria on viimeisen parin vuoden aikana tehnyt paljon aineistoavauksia – ne sisältävät sekä taidekokoelmien metadataa että erilaisia kuva-aineistoja. Metadatalla tarkoitetaan esimerkiksi tietoja taideteosten nimistä, tekijöistä ja hankintavuosista. Kuva-aineistoihin kuuluu muun muassa Hugo Simbergin ottamia valokuvia ja kuvia Kiasman museorakennuksesta.
– Metadatasta voisi tehdä visualisointeja, jotka näyttävät aineistomme jossain kiinnostavassa valossa. Kiasma-rakennuksen kuvista taas voisi kehittää vaikka matkailuun tai arkkitehtuuriin liittyvän sovelluksen, Hirvonen havainnollistaa.
Työ jatkuu tulevina viikkoina
Tyypillisesti hackathonit ovat viikonlopun ajan kestäviä tapahtumia, joissa koodataan yötä myöten mobiili- ja verkkosovelluksia. Hack4FI:ssa yöt oli kuitenkin varattu nukkumiselle, eikä mitään valmista ollut tarkoitus saada yhdessä viikonlopussa aikaan.
Hack4FI-tapahtuma oli vasta lähtölaukaus varsinaiselle työlle, sillä tapahtumassa muodostetut joukkueet jatkavat ideoittensa jalostamista vielä monen viikon ajan.
Maaliskuun loppuun mennessä joukkueilla pitää olla valmiina jotain konkreettista, kuten prototyyppi, video tai toiminnallinen demo. Sen voi halutessaan ilmoittaa mukaan kilpailuun, jonka voittaja julkistetaan Hack4Fi-loppugaalassa 13. huhtikuuta.
Hack4FI:n taustalla on menestyksekäs tanskalainen konsepti Hack4DK (http://hack4.dk/).
Hack4FI:n järjestää AvoinGLAM-verkosto (avoinglam.fi) yhteistyössä Aalto-yliopiston ja Aalto Media Factoryn (mediafactory.aalto.fi) kanssa. Tapahtumaa rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö.
Hack4FI:n verkkosivut: http://hack4.fi/
Teksti: Tea Kalska
Kuva: Kerttu Hakkarainen
Lue lisää uutisia

Vastuullisuus on tärkeä osa asumisen digitaalisia palveluita
Opiskelijat tekivät Alma Medialle yritysprojektin, jossa he kartoittivat asumisen digitaalisia palveluita kestävän kehityksen näkökulmasta.
Alumni Mira Hänninen: On inspiroivaa, että omalla työllä on positiivinen vaikutus yhteiskuntaan
Nykyisin Nesteellä työskentelevä alumnimme Mira Hänninen hakeutui Kauppakorkeakouluun yritysjuridiikan maisteriohjelmaan, sillä hän halusi enemmän käytännönläheistä yritysnäkökulmaa oikeustieteen opintoihinsa. ”Palkitsevinta opinnoissa oli juuri se, ettemme opiskelleet vain sääntelyn sisältöä vaan mietimme, millainen käytännön vaikutus sillä on yritysten liiketoimintaan ja päätöksentekoon.”Suomen ensimmäinen hiilensidontaa tukeva mikrometsä istutettu Keravalle
Keravan Kivisillan alueelle on istutettu Suomen ensimmäinen hiilensidontaa tukeva mikrometsä