Uutiset

Kaikille avoin Future of Work -verkkokurssi on julkaistu

Aalto-yliopisto kasvattaa MOOC-tarjontaansa työn tulevaisuutta käsittelevällä verkkokurssilla.
Hertta Vuorenmaa. Kuva: Roope Kiviranta
Tutkimusjohtaja Hertta Vuorenmaa. Kuva: Aalto-yliopisto / Roope Kiviranta

Avoin Future of Work -verkkokurssi on suunniteltu lähtökohdaksi työn muuttumisen ymmärtämiselle ja sille, että muutoksella on monenlaisia vaikutuksia niin yhteiskunnallisella, organisaation ja yksilön tasolla. Kauppakorkeakoulun tutkijat ovat koonneet tämän MOOCin (Massive Open Online Course), joka tarjoaa akateemisia näkemyksiä työn tulevaisuudesta helposti saatavassa muodossa.

Olemme keskellä neljättä teollista vallankumousta, joka alkoi jo kauan ennen koronapandemiaa. Tulevaisuuden työn ymmärtäminen voi tuntua haastavalta jatkuvan tietotulvan keskellä. Tämä kurssi tarjoaa näkemyksen siitä, kuinka teknologinen kehitys meneillään olevan neljännen teollisen vallankumouksen aikana muuttaa työskentelytapaamme ja sitä, miten nämä muutokset vaikuttavat eri tasoilla.

Kurssin sisällöt perustuvat sekä akateemiseen tutkimukseen että hiljattain julkaistuihin globaalien järjestöjen, kuten Maailman talousfoorumin (WEF) ja Kansainvälisen työjärjestön (ILO), raportteihin. Future of Work -hankkeen tutkimusjohtaja Hertta Vuorenmaa, professori Kristiina Mäkelä ja Executive in Residence Juha Äkräs, kaikki kolme Kauppakorkeakoulun johtamisen laitokselta, ovat koonneet kurssimateriaalit. Future of Work -hanke on saanut rahoitusta Suomen Akatemialta neljäksi vuodeksi (2019–2022) ja se kokoaa yhteen Aalto-yliopistossa tehtävää, monitieteistä tulevaisuuden työn tutkimusta.

Työn muutos on nopeaa

”Työ on muuttunut aina, mutta nyt muutos on nopeampaa kuin koskaan aiemmin, mikä on uusi haaste. Työ ei ole muuttumassa lineaarisella tai mustavalkoisella tavalla, vaan pikemminkin muutosprosessit ovat eri vaiheessa eri aloilla ja erityyppisissä töissä. Työn suhde aikaan, paikkaan ja työsuhteeseen muuttuu ja on muuttunut jo jonkin aikaa, ja nämä prosessit luovat uusia haasteita yksilöille, organisaatioille ja yhteiskunnille. Meidän kaikkien täytyy uudelleen ajatella oma työmme ja omat taitomme. Meidän tulee keskittyä sellaisiin asioihin, kuten kyvykkyydet ja halua oppia, tunneäly- ja empatiataidot ja kyky ajatella kriittisesti. Meidän tulee tavallaan avata ja purkaa ”laatikko”, johon olemme sijoittaneet työn useiden vuosikymmenten ajan”, sanoo tutkimusjohtaja Hertta Vuorenmaa.

Vaikka muutos itsessään ei ole mitään uutta – työ on aina muuttunut – nykyinen muutoksen tahti haastaa sen, miten työskentelemme ja organisoimme sen. Tähän kurssiin ei sisälly kaikki se, mitä sinun tulee tietää neljännestä teollisesta vallankumouksesta ja työstä tulevaisuudessa. Se tarjoaa kuratoidun lähtöpisteen ja auttaa ymmärtämään monisyistä kokonaisuutta meneillään olevia muutoksia – muutoksia, jotka on usein yhdistetty tulevaisuuden työhön, ja haastaa sinut jatkamaan niiden pohtimista.

Hyppy tuntemattomaan kysyy rohkeutta

Future of Work -verkkokurssi on itseohjautuva opintokokonaisuus. Kurssi on jaettu viiteen kappaleeseen, joista jokainen on edelleen jaettu pienempiin osiin. Jokaisen osan lopussa on kysymyspatteri (quiz) tai muu tehtävä, jonka avulla pääsee reflektoimaan oppimaansa. Kurssimateriaalit ovat sekä luettavaa materiaalia että kuunneltavia podcasteja. Jokaisessa kappaleessa on ”pakolliset luettavat” ja ”hyvä lukea” -listat. Kurssin suorittaakseen opiskelijan tulee tehdä kaikki kysymyspatterit ja reflektointiharjoitukset.

”Jatkuvan oppimisen maailmassa työ ja opiskelu limittyvät. Tulevaisuuden työ on oppimista. Siirrymme putkimaisesta urakehitysmallista elinikäisen oppimisen aaltomaiseen tai monihaaraiseen malliin. Työ ja oppiminen ovat osa normaalia arkea ja uravaihdokset enemmän sääntö kuin poikkeus”, sanoo ohjelmajohtaja Laura Sivula.

”On myös tärkeää kehittää omia osaamisia ennakoivasti, jotta osaa suhtautua epävarmuuteen ja ymmärtää ympärillä muuttuvaa maailmaa. Jatkuvassa muutoksessa elämänlaajuinen oppiminen on ajattelutapa, joka mahdollistaa suunnistamisen muuttuvassa työssä. Future of Work -kurssi on erinomainen lähtöpiste oman ajattelutavan kehittämiselle”, Laura Sivula jatkaa.

Future of Work -kurssi on tarjolla englanniksi toukokuusta alkaen. Suomenkielinen versio kurssista julkaistaan kesäkuussa.

Ilmoittaudu kurssille

Future of Work, http://futurework.aalto.fi

Lisätietoja:
Laura Sivula, Future of Work -verkkokurssi, elämänlaajuinen oppiminen
laura.sivula@aalto.fi, +358 50 384 7228

Hertta Vuorenmaa, Future of Work -tutkimusryhmä
hertta.vuorenmaa@aalto.fi, +358 40 149 5939

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Henkilö punaisessa neuleessa seisoo parvekkeella modernissa toimistossa, jossa on pinkki lattia
Opinnot Julkaistu:

Opiskelija Saad Ahmed löysi Aallosta täydellisen tasapainon akateemisen huippuosaamisen ja hyvinvoinnin välillä

Etsiessään maailman parhaita rakennesuunnittelun maisteriohjelmia pakistanilainen Saad Ahmed löysi Aalto-yliopistosta jotain odottamatonta: yhdistelmän korkeatasoista opetusta, käytännönläheistä oppimista ja opiskelijakulttuuria, jossa hyvinvointi ja tasapaino ovat aidosti tärkeä osa akateemista huippuosaamista.
Otaniemi kestävällä tiellä -teksti ja kuva kahdesta ihmisestä kävelemässä kampuksella.
Kampus, Yhteistyö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuussa liikutaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Pitkähiuksinen henkilö sinisessä paidassa seisoo vehreiden pensaiden edessä
Opinnot Julkaistu:

Opiskelija Emma Lahtinen haluaa suunnitella puurakenteita ja edistää paloturvallisuutta sekä kiertotalousyhteiskunnan periaatteita rakennusalalla

Emma Lahtinen kiinnostui rakennustekniikasta, koska siinä yhdistyvät luonnontieteet, visuaalinen suunnittelu ja kolmiulotteinen hahmotuskyky. Aallossa hän on erityisesti arvostanut käytännönläheisiä projekteja ja tiivistä yhteisöä.
Abstrakti lähikuva värikkäästä lasista, jossa on pyörteisiä kuvioita oranssin, sinisen ja violetin sävyissä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tohtoriopintojen uusi THOPS-työkalu julkaistaan 18.5.

Tohtoriopiskelijoiden henkilökohtaisen opintosuunnitelman tekemiseen ja käsittelyyn uusi työkalu tohtoriopiskelijoille ja vastuuprofessoreille