Uutiset

K-Autolle tehdyssä opiskelijaprojektissa selvitettiin datan keräämiseen ja hyödyntämiseen perustuvia palveluja

Opiskelijat pääsivät nopeasti sisään heille entuudestaan tuntemattoman alan haasteisiin.
Sähköautojen latauspaikka, monta autoa rinnakkain ladattavana
Sähköautojen latauspisteitä. Kuva: K-Auton kuvapankki

Datan kerääminen on mullistanut autoalaa viime vuosina. Autoista on jo pitkään saatu dataa esimerkiksi huoltoja varten, mutta nykyään analytiikkaa hyödynnetään yhä monipuolisemmin. Analytiikan avulla voidaan esimerkiksi kannustaa autoilijoita ajamaan aiempaa turvallisemmin ja taloudellisemmin, ja toisaalta autoihin voidaan tuoda yhä laajemmin erilaisia palveluita. K-Auto on Volkswagen-konsernin valmistamien autojen maahantuontiin, vähittäiskauppaan ja jälkimarkkinointiin erikoistunut yritys, joka kehittää myös edistyksellisiä autoalan palvelukonsepteja.

Aalto-yliopiston maisteriopiskelijat Pilvi Luukkainen ja Una Meriläinen toteuttivat viime kesän aikana projektin, jossa he tutkivat yhdessä K-Auton asiantuntijoiden kanssa autoalan dataan perustuvia liiketoimintamalleja ja mahdollisia tulevaisuuden palveluita.

“Olemme molemmat Kauppakorkeakoulun Information and Service Management -maisteriohjelman opiskelijoita, joten projekti oli meille todella kiinnostava. Oli mukavaa päästä soveltamaan luennoilta tuttuja käsitteitä ja konsepteja käytäntöön. Vaikka meillä molemmilla oli jo ennestään ymmärrystä datan merkityksestä palveluissa, ovat taustamme kuitenkin keskenään erilaiset niin kandiopintojen kuin työkokemuksen osalta. Hyödyimme kummankin osaamisesta läpi projektin, joka oli kokonaisuudessaan erittäin antoisa”, opiskelijat kertovat.

Loppuraportista hyötyä asiakkaan pohtiessa tulevaisuuden hankkeitaan

K-Auton Head of Digital Sales and Marketing Mikko Luoman mukaanyhteistyö opiskelijoiden kanssa oli erittäin helppoa ja kokonaisuus kehittyi koko ajan tavoiteltuun suuntaan.Aallon puolelta opiskelijoita ohjanneet akateemiset toivat selkeää lisäarvoa erityisesti tutkimuksen rajaamisessa ja välipalavereissa.

“Oli ilahduttava huomata, miten nopeasti opiskelijat pääsivät toimeksiantotilaisuuden jälkeen sisään heille entuudestaan vieraaseen toimialaan. He pystyivät suhteellisen lyhyessä ajassa muodostamaan selkeän käsityksen autotoimialan liiketoiminnasta ja sen lainalaisuuksista, erityisesti datalähtöisten palveluiden osalta. Opiskelijat olivat myös hyvin ammattitaitoisesti valmistautuneet esittämään asiansa, ja perustelivat erinomaisesti löydöksensä ja kantansa”, Mikko Luoma kertoo.

“Syntynyt dokumentaatio kaikkine taustaselvitysdokumentaatioineen mahdollistaa meille dataliiketoiminnan ja datalähtöisten palveluiden arvioinnin osana omaa kehityssuunnitelmaamme. Toisaalta se antaa eväitä aloitteiden tai hankkeiden kriittiseen arviointiin, johon priorisoimme omia resurssejamme lähitulevaisuudessa. Kaiken kaikkiaan yhteistyö aaltolaisten kanssa oli sangen raikasta kaiken muun arjen keskellä”, Luoma jatkaa.

Projektin ohjasi Aallon puolelta vanhempi yliopistonlehtori Markku Tinnilä, jonka mukaan uusien liiketoimintamallien etsintä on jokaisella toimialalla arkipäivää.

”Tässä projektissa autoalan uusia, erityisesti datalähtöisiä, liiketoimintamahdollisuuksia kartoitettiin laajasti. Opiskelijat löysivät nopeasti potentiaalisimmat uudet mahdollisuudet ja arvioivat niiden realistisuutta hyödyntäen monia eri tietolähteitä ja malleja. Projekti tuotti toimeksiantajalle laajan katsauksen toimialan uusiin mahdollisuuksiin, joiden pohjalta voitiin valita kiinnostavimmat lähempään tarkasteluun”, MarkkuTinnilä kertaa.

Räätälöidyt opiskelijoiden yritysprojektit -konsepti tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuden päästä ratkomaan yritysten ajankohtaisia liiketoiminnan haasteita, ja toimeksiantajayritykselle mahdollisuuden kehittää ja sparrata uusia ideoita yhdessä opiskelijoiden kanssa.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä kävelee käytävällä ja puhuu keskenään.
Opinnot Julkaistu:

Hae nyt FITechin syksyn kursseille

FITech-verkostoyliopisto tarjoaa tulevana syksynä runsaasti mielenkiintoista opiskeltavaa eri tarpeisiin.
Nuori mies istuu rakennuksen kiviportailla ja selailee puhelintaan.
Opinnot Julkaistu:

FITechin opintotarjonnassa maksuttomia opintoja toisen asteen opiskelijoille

Aalto-yliopiston kurssien aiheina mm. ohjelmoinnin ja mobiilisovellusten perusteita, Python-ohjelmointia sekä koneoppimista.
USA-Suomi-seminaari Otaniemessä
Yhteistyö Julkaistu:

Suomen ja Yhdysvaltojen välinen biotuotealan yhteistyö vahvistuu – puulle lisäarvoa innovatiivisista biomateriaaleista

Suomessa vieraili toukokuun lopulla laaja yhdysvaltalaisdelegaatio, joka tutustui maamme metsä- ja puusektoriosaamiseen. Aalto-yliopiston ja VTT:n lippulaivahanke FinnCERES on mukana kehittämässä uutta liiketoimintaa biopohjaisten materiaali-innovaatioiden avulla.
Sofia Guridi pictured in a lab setting.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Sofia Guridi muotoilee maailmaa paremmaksi älykkäiden tekstiilien avulla

Aalto-yliopiston Bioinnovaatiokeskuksen tohtoriopiskelija Sofia Guridi haluaa luoda bio-pohjaisia älytekstiilejä, jotka auttavat ihmisten arjen parantamisessa.