Uutiset

Jesse Jalosen vanhalla Nokian kännykällä kuvattu lopputyöelokuva teatterilevitykseen

Jesse Jalosen Nokian C5-kännykällä kuvattu lopputyö Aalto-yliopistosta on jo saanut ensi-iltansa Rotterdamin elokuvajuhlilla ja palkittu festivaalilla Madridissa.
Rakeinen kuva läppärin näytöltä elokuvien kahdesta päähenkilöstä Ninnistä ja Tuomaksesta sängyssä.
Kuva: Jesse Jalonen

Elokuva on kuvattu yli kymmenen vuotta vanhalla Nokian C5-puhelimella. Kännykkä päätyi kuvauskalustoksi jossain määrin sattuman kautta. Jesse Jalonen oli säästänyt vanhan puhelimensa ja kuvaili sillä yksittäisiä otoksia sieltä täältä.

Samalla takaraivossa muhi ajatus elokuvan aiheesta. Käsikirjoitusta kirjoittaessaan Jalonen oivalsi, että aihe ja tekniikka sopivat yhteen. Näin syntyi Jalosen Kukaan ei katso sinua silmiin.

Elokuva kertoo näkymättömyyttä ”sairastavista” ihmisistä. Kyse on ranskalaisen, 1800-luvulla eläneen keksijän ja elokuvaohjaajan mukaan nimetystä Louis le Princen syndroomasta. Le Prince katosi junasta, jossa kukaan ei sittemmin muistanut nähneensä häntä.

Elokuvassa esiintyvä Tuomas kertoo nähneensä heti tyttärensä synnyttyä, että tämä katsoi häntä.

– Hän oli ensimmäinen ihminen, joka katsoi mua eikä mun läpi. Ei sellaisesta lääkäritkään olleet kuulleet, että yksi ihminen näkee mut.

Toinen päähenkilö Ninni taas kuvaa tilannettaan näin.

– Sen mä tiedän, että oon 25, eikä kukaan ole koskaan katsonut mua silmiin. Niinku suoraan silmiin.

Onko syndrooma todellinen, sillä lihaa ja verta elokuvan päähenkilötkin tietenkin ovat? Jalonen ei halua paljastaa liikaa, mutta kokemus kertoo jotain: kuvatessaan satunnaisia otoksia kaduilla hän löysi otoksista ihmisiä ja ilmiöitä, joita ei ollut kuvatessaan huomannut.

– Se oli oikea ilmiö minulle: kameran kautta tulee näkyväksi jotain, mikä ei aiemmin ole ollut itselle näkyvää. Elokuvan tekijänä on myös tärkeää se, että väline paljastaa maailmasta jotain, mitä ei muuten tule nähneeksi, sanoo Jalonen.

Kännykällä kuvaamisessa oli hyvät puolensa: pieni laite kulkee taskussa helposti mukana ja se loi tilanteisiin intiimiyttä verrattuna suurempaan kalustoon. Kännykällä kuvaamisessa oli kuitenkin omat tekniset haasteensa, sillä vanha puhelin saattoi lakata kokonaan toimimasta kesken otosten.

Kuvanlaatu on myös rosoista – tai rupuista, kuten Jalonen sanoo. Se kuitenkin istuu tarkoitukseen ja on myös aiheen kannalta lähes välttämätön.

– Yleensä elokuvassa katsoja ottaa jotenkin ”suoraan” todellisuutena sen, mitä kankaalla pyörii. Tässä kännykän kuvan rosoisuus tuo näkyväksi sen, että katsojan ja elokuvan henkilöiden välissä on kamera. Se perustelee sen, miksi näemme näkymättömät ihmiset. Jos kuva olisi parempilaatuinen, tuo kehys puuttuisi, sanoo Jalonen.

Kukaan ei katso sinua silmiin on nähtävissä elokuvateattereissa Suomessa 28.4. lähtien.

Uutisen lähteenä on käytetty Sari Möllerin Ylen artikkelia: ” Vanhalla Nokian kännykällä kuvattu elokuva teatterilevitykseen – kertoo ihmisistä, jotka vasta kamera tekee näkyviksi”. Linkki artikkeliin: https://yle.fi/a/74-20029272  

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Dean's Impact Award, School of Business
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Dekaani palkitsee Kauppakorkeakoulun opiskelijoita myös muista kuin erinomaisista arvosanoista

Uudella Dean’s Impact Award -palkinnolla halutaan osoittaa arvostusta esimerkiksi kestävän kehityksen tai Aallon arvojen mukaisen toiminnan edistämiselle.
Lennart Engels, Karolin Kull, Ágnes László, Julia Postrzech and Valenti Soler won the Habitare Design competition 2023.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopiston sisustusarkkitehtuurin ja nykymuotoilun opiskelijatiimi voitti Habitare-suunnittelukilpailun 2023

Habitare-suunnittelukilpailu on tarkoitettu taiteen, muotoilun ja arkkitehtuurin opiskelijoille Suomessa. Tämän vuoden teemana kilpailussa oli ”Yhteisöllisyyden työkalut”. Teeman tarkoituksena oli rohkaista kilpailijoita muotoilemaan ja toteuttamaan uudenlaisia tapoja edistää yhdessäoloa ja vuorovaikutusta ihmisen mittakaavassa tai laajemminkin
Red-haired woman standing outside of Aalto University Töölö building in Helsinki, surrounded by trees and grass. A bus and tram on the background.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Vuoden MBA-alumni päätyi sattumalta humanitaariselle alalle – ”Huomasin, että minulle sopivat kriisit ja katastrofit”

Vuoden 2023 MBA-alumniksi on valittu Päivi Hurttia. Muun muassa journalismin ja viestinnän parissa uraa tehnyt Hurttia vietti juuri vuoden Etiopiassa. Työssään Punaisen Ristin kansainvälisellä komitealla hän auttoi varmistamaan, että humanitaarinen apu pääsee perille kaikille alueille.
Ewald Kibler pitämässä kiitospuhetta Suomen Liikemies-Yhdistykselle
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu: