Uutiset

Janne Lindqvistille ensimmäisenä Suomessa Mozillan säätiön rahoitus, jolla pyritään "tekemään internetistä parempi paikka"

Mozillan säätiön rahoitukset ovat erittäin kilpailtuja, sillä ne ovat rajoittamattomia lahjoituksia.
Janne Lindqvist seisoo mustassa puvussa taustallaan Aallon A-kirjainvalotaulu ja valotaideteos seinällä
Janne Lindqvist haluaa ymmärtää netissä videoita striimaavien ihmisten käyttäjäkokemuksia. Kuva: Kalle Kataila / Aalto-yliopisto

Aalto-yliopiston tietotekniikan professori Janne Lindqvistille on ensimmäisenä Suomessa myönnetty Mozillan säätiön kansainvälinen tutkimusrahoitus. Rahoitus on erittäin kilpailtu, sillä se on rajoittamaton lahjoitus (unrestricted gift), joka mahdollistaa innovoinnin esimerkiksi tilaustutkimusta ja monia perinteisiä apurahoja paremmin.

Lindqvist kertoo, että tällä rahoituskierroksella hakijoita oli yli sata, joista vain seitsemän sai myönteisen päätöksen. Rahoituksen saaneista viisi työskentelee Yhdysvalloissa ja loput kaksi – Lindqvist mukaan lukien – Euroopassa.

Mozillan säätiö tukee tutkimushankkeita, jotka pyrkivät kehittämään avointa ja kaikkien saatavilla olevaa internetiä. Saaja voi työskennellä yliopistossa, tutkimuslaboratoriossa tai tutkimukseen keskittyvässä, voittoa tavoittelemattomassa järjestössä.

Aalto-yliopiston professorina vuodenvaihteessa aloittaneelle Lindqvistille rahoitus myönnettiin projektiin, jossa tutkijat pyrkivät ymmärtämään internetissä katsottaviin videoihin liittyviä käyttäjäkokemuksia.

Miten langaton verkko vaikuttaa käyttäjäkokemukseen?

Teknillisestä korkeakoulusta vuonna 2009 tekniikan tohtoriksi valmistunut Lindqvist työskenteli aiemmin Yhdysvalloissa Rutgers Universityssa. Siellä hänen tutkimusryhmänsä havaitsi, että melkein kaikki videoiden suoratoistoon liittyvät arviointimenetelmät perustuvat vanhentuneeseen ajatukseen, jonka mukaan videoita katsotaan liikkumattomana isolta ruudulta.

Nykyään suuri osa videoista katsotaan mobiililaitteen näytöltä. Silloin käytössä on mobiiliyhteys tai langaton verkko.

”Tutkimusta on tehty paljon lyhyillä klipeillä. Tilastot kuitenkin näyttävät, että mobiililaitteilla katsottaessa klippien pituudet ovat paljon pidempiä kuin aiemmissa tutkimuksissa. Meitä kiinnostaa, miten käyttäjäkokemus muuttuu, kun suoratoistopalveluita käytetään mobiililaitteilla, ja miten langaton verkko vaikuttaa kuvanlaatuun kiinteään verkkoon verrattuna”, Lindqvist sanoo.

Tutkimusta, jolla on laajaa yhteiskunnallista merkitystä

Langattoman verkon toimivuuteen liittyy aina ongelmia. Suomalainen, hyvin toimiva ja usein rajoittamaton mobiilinetti on maailmalla harvinaisuus. Lindqvistiä kiinnostaa, miten käyttäjäkokemusta voidaan parantaa, kun nettiresurssit ovat rajalliset. ”Tällaisten asioiden selvittämisellä voi olla merkitystä esimerkiksi koulutuksessa tai missä tahansa, missä on hyödyllistä katsoa videostriimejä.”

Tällainen laajempi yhteiskunnallinen merkitys on tärkeä tekijä Mozillan säätiön rahoitusta myönnettäessä. Firefox-selaimen kehittäjää kiinnostaa myös se, miten videoiden katselukokemusta voidaan parantaa selainta käytettäessä.

Lindqvistin tutkimusryhmä on aiemmin selvittänyt, miten esimerkiksi langattoman verkkoliikenteen ongelmat vaikuttavat videon laatuun ja sitä kautta käyttäjäkokemukseen. Tämän tutkijat tekivät luomalla laboratorio-olosuhteissa ympäristön, jossa verkkoon luotiin keinotekoisesti aidontuntuisia virheitä. Sitten tutkimukseen osallistuneita henkilöitä pyydettiin arvioimaan virheiden vaikutusta.

Nyt tutkimus on tarkoitus viedä laboratoriosta internetiin. Tutkijat aikovat kerätä dataa nettiselaimesta ja pyytää osallistujia arvioimaan käyttäjäkokemustaan.

Lisätiedot
Janne Lindqvist
Professori
Aalto-yliopisto, tietotekniikan laitos
[email protected]

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

vihreät liput, green flags. Kuva: Mikko Raskinen
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Liikesivistysrahastolta merkittäviä apurahoja Aalto-yliopiston tutkijoille

Aalto-yliopisto saa yliopistoista suurimman tuen. Apurahan saa 62 projektia ja tuen suuruus on yhteensä 728 400 euroa.
Janne Naapuri
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

TkT Janne Naapuri sai Gustaf Kompan väitöskirjapalkinnon

Suomalaisten Kemistien Seuran Gust. Kompan vuoden 2023 väitöskirjapalkinto myönnettiin tekniikan tohtori Janne Naapurille Aalto-yliopistosta ja tekniikan tohtori Jussi Isokuorttille Tampereen teknillisestä yliopistosta.
Isoisänsilta Helsingissä.
Opinnot Julkaistu:

Fabian ja Jaakko Ahvenaisen rahaston apurahat haettavissa 31.1.2024 asti

Apurahoja myönnetään talon- ja sillanrakennuksen aloilla suoritetuista opinnoista tai kannustuksena aihealueiden jatko-opiskelijoille.
Designs for a Cooler Planet 2024 Open call
Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Hae syksyn Designs for a Cooler Planetiin 22.1.2024 mennessä

Kerro miten tutkimuksesi tai projektisi muuttaa maailmaa.