Uutiset

Ilmianna energiasyöppö Aalto-yliopiston kampuksella!

Kestävän tulevaisuuden rakentaminen kuuluu yhteisiin arvoihimme. Kampuksella on tehty merkittäviä energiansäästötoimia useiden vuosien ajan, mutta nyt tarvitsemme myös sinun apuasi. Haastamme koko kampusyhteisön mukaan energiansäästötalkoisiin ja jakamaan parhaat energiansäästöideat.
Väre ja Kauppakorkeakoulu aurinkopaneelit Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto
Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto

Aalto-yliopiston kampuksella on tehty kestävää kehitystä tukevia toimenpiteitä jo useiden vuosien ajan. Sähkön ja lämmön säästö ovat niistä merkittävimpiä, ja nyt globaali energiakriisi on lisännyt säästötoimien tärkeyttä entisestään.  

Otaniemen kampuksen kiinteistöt ovat iältään, kooltaan ja käytöltään hyvin monimuotoisia. Pienetkin muutokset paljon energiaa kuluttavissa kohteissa tuovat merkittäviä säästöjä. Myös kiinteistön käyttäjien toimilla on iso vaikutus etenkin rakennuksissa, joissa on paljon käyttäjiä.

Olemme koko Aalto-yhteisönä mukana kansallisessa Astetta alemmas -kampanjassa ja haluamme kaikki aaltolaiset ja kampuksen käyttäjät mukaan.

Lue alempaa, mitä kaikkea kampuksella on jo tehty ja mitä on suunnitelmissa, sekä jaa parhaat säästövinkkisi ja ilmianna kampuksemme energiasyöpöt!

Tutustu myös Aalto-yliopiston ja ACREn energiansäästötavoitteisiin ensi vuodelle.

Energiansäästö on meidän kaikkien yhteinen tehtävä! Jaa parhaat ideasi ja esitä kysymyksesi kampusasiantuntijoille alla (vaatii kirjautumisen). Keskustelussa on mukana maanantaina 10.10.2022 klo 15-16 ACREn toimitilajohtaja Kari Haapamäki sekä toimitilapäällikkö Jukka Salmisto. Keskusteluelementti on englanniksi.  

Voit myös lähettää ideasi nimettömästi Webropol-kyselyn kautta.

Three light fixtures lit up on the ceiling of a structure, looks like three beige stripes on a black background, going across from left down corner to right upper corner.

Aalto-yhteisöltä monipuolisesti ideoita ja kysymyksiä energiansäästöstä

Asiantuntijamme vastaavat Aalto-yhteisön kysymyksiin.

Uutiset
Reflections of two people on solar panels. Light blue sky is reflected on the background.

Aalto-yliopisto tavoittelee 15 prosentin energiansäästöä vuodessa

Yliopiston rakennuksiin kohdistuvia toimenpiteiden vaikutuksia seurataan 12 kuukauden ajan, jonka jälkeen sovitaan seuraavat askeleet.

Uutiset
No sauna

Kampussaunat toistaiseksi pois käytöstä

Osana energiansäästötoimia Otaniemen kampuksella sijaitsevat saunat ovat toistaiseksi pois käytöstä.

Uutiset
Students at the campus

Yliopiston kampuksen sulkeminen olisi tehokkain energiateko? Totta vai tarua: kahdeksan väitettä energiansäästöstä

Selvitimme kahdeksan kampukseen ja koteihin liittyvää väitettä energiansäästöstä.

Uutiset
  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Sarjakuvassa kävelijät kasvavat ja tallovat vihreitä hahmoja ja kukkia alleen
Aalto Magazine, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kasvua tarvitaan – mutta mitä oikein kasvatamme?

Siitä puhutaan nyt kaikkialla: hallitus tavoittelee sitä, yritykset lupaavat sitä ja yliopistoilta odotetaan ratkaisuja sen saavuttamiseksi. Kasvun uskotaan ratkaisevan velkaantumisen, kilpailukyvyn ja lopulta koko hyvinvointivaltion tulevaisuuden. Mutta mitä kasvulla tarkoitetaan – ja millaista kasvua tavoitellaan?
Vihreäpaitainen henkilö keltaisen Aalto-sateenvarjon alla lukee lehteä sateisella kampuksella
Aalto Magazine Julkaistu:

Aalto University Magazine tarkastelee kasvua monesta näkökulmasta

Uusin Aalto University Magazine kysyy, mitä kaikkea kasvulla voidaan tarkoittaa ja millaista kasvua tulevaisuudessa tarvitaan.
Puhuja värikkäässä paidassa ja hatussa lavalla, taustalla kartta ja suuri messinkikompassi
Kampus Julkaistu:

Kvanttimullistuksesta merten aarteisiin – Aalto-yliopisto kutsuu jälleen kaikki uteliaat matkalle tieteen ja taiteen maailmaan

Suositut Aalto Ahaa -luennot ja Tiedeteatteri jatkuvat syksyllä uusilla, kiehtovilla aiheilla.
Neljä opiskelijaa juttelee verstaassa, ympärillä työkaluja, pöytiä ja koneita.
Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopiston rahastojen sijoitustoiminnan tuotto oli 9,5 % alkuvuonna 2026

Rahastoista käytetään tänä vuonna 46 miljoonaa euroa tutkimukseen ja opetukseen.