Uutiset

Ilmastonmuutos ja korona vaativat jarrua – mutta eteenpäinkin on uskallettava

Taloudessa pitkä rannalle jääminen on ennennäkemättömän kallista, taloustieteen professori Matti Liski pohtii kirjoituksessaan.
Kuvassa näkyy taloustieteen professori Matti Liski.
Kuva: Roope Kiviranta / Aalto-yliopisto.

Korona kiilasi jo alkuvuodesta ilmastonmuutoksen ohi monen ihmisen ykköshuolenaiheena. Kahdella ongelmalla on kuitenkin myös paljon yhdistäviä tekijöitä, ja yksi niistä on tarve painaa nopeasti jarrua.

Ilmastonmuutoksen taloudelliset kustannukset ovat sitä suuremmat mitä nopeammin vaikutukset tulevat. Jos Grönlannin jääpeite sulaa tulevina vuosikymmeninä, merenpinta voi nousta globaalisti 6–7 metriä, mikä olisi katastrofi isolle osalle maapalloa. Jos sulaminen tapahtuu seuraavan 1000 vuoden aikana, vaikutuksiin voidaan varautua ja taloudelliset ja inhimilliset kustannukset jäävät pienemmiksi.

Myös koronaepidemiassa taudin etenemisen jarruttaminen on hyödyksi, jos tautia ei voi tukahduttaa. Näin yhteiskunta ehtii sopeutumaan tautiin.

Koronan ja ilmastonmuutoksen suurin yhteinen nimittäjä on se, että päätöksiä tehdään osin tuntemattomalla maaperällä, terra incognita. Koronatauti on alussa tuntematon: emme tiedä kuinka moni on sairastunut ja sitä kautta olemmeko jo ylittäneet kriittisen pisteen, jonka jälkeen terveydenhuolto ei voi ottaa vastaan kaikkia sairastuneita. Samoin ilmastonmuutoksessa emme tiedä, mikä lämpötila esimerkiksi sulattaa jäätiköt. Ehkä sulaminen on jo peruuttamaton.

Katastrofien hallinnassa kriittisten pisteiden pelko perustelee jyrkät toimet, kuten hallituksen nyt toteuttamat. Koronan suhteen tiedämme jo, ettei kriittistä pistettä ole vielä Suomessa ylitetty ja terveydenhuolto kestää. Informaation lisääntyminen perustelee talouden rajoitustoimien asteittaisen purkamisen, mikä sekin on hallituksen valitsema politiikka.

Nyt valittua politiikkaa voisi verrata luisteluun ohuella jäällä. Korona pakotti meidät rannalle, mutta koska taloudessa rannalle jääminen johtaa ennennäkemättömiin kustannuksiin, on kokeiltava, uskaltauduttava ohuelle jäälle. Pelko jään rikkoutumisesta ohjaa kohti rantaa, mutta jään kestäminen kannustaa kokeilemaan asteittain pidemmälle. Risahdukset jäällä pakottavat kääntymään, mutta jos jää kestääkin, niin uudelleen ja yhä kauemmaksi on yritettävä. Tämän hallitus on koronakriisissä ymmärtänyt oikein.

Ilmastokriisissä ensimmäinen käännös kohti rantaa on vielä tekemättä. Päästöihin kohdistuvia sulkutoimia ei pidetä koronakriisin tapaan välttämättöminä. Ei, vaikka ne ovat tuntemattoman edessä vahvasti perusteltuja, kunnes tiedämme enemmän.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lisää tästä aiheesta

Tutkimus ja taide Julkaistu:

Lähes puolet pienistä ja keskisuurista yrityksistä on hakenut koronakriisissä julkista tukea, vain alle kuudesosa pankkilainaa

Aalto-yliopiston, Erasmus-yliopiston (Hollanti) ja St. Gallenin yliopiston (Sveitsi) tutkijaryhmä on selvittänyt suomalaisten pienten ja keskisuurten yritysten rahoitusvaihtoehtoja ja tulevaisuudennäkymiä koronakriisissä.
Aivokuori seuraa äänen piirteitä hyvin täsmällisesti ymmärtääkseen puhetta. Kuva: Aalto-yliopisto
Tiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Ihmisaivot seuraavat puhetta ajallisesti tarkemmin kuin muita ääniä

Tuore tutkimus osoittaa, että sanojen ymmärtäminen on aivoille millisekuntipeliä, mutta ympäristön ääniä ne tulkitsevat kokonaisuuksina. Tuloksista voi olla hyötyä, kun tutkitaan häiriöitä puheen käsittelyssä.
hukka-rakentamisessa-1
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Hukan mittaaminen paljastaa rakentamisen tuottavuuskehityksen pullonkaulat

Rakentamiselle tyypillinen projektikohtainen vaihtelu ja systemaattisuuden puute haastavat tuottavuuskehityksen. Aalto-yliopiston tutkimushanke kehitti menetelmiä niistä periytyvän hukan mittaamiseen sekä suunnittelussa että toteutuksessa. Mittarit osoittivat, että suurin osa työajasta on hukaksi luokiteltavaa tekemistä, joten hukkaa minimoimalla tuottavuuden kehityspotentiaalikin on huikea.
boson einstein
Tiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijat loivat maailman nopeimman Bosen–Einsteinin kondensaatin

Huippunopeuden todentaminen oli vaikea tehtävä, koska parhaatkaan laboratorioissa normaalisti käytettävät kamerat eivät yllä näihin nopeuksiin. Tutkijat käyttivät nopeuden määrittämiseen laserpulssia.