Haastattelu muotoilija Naoto Fukasawan kanssa

Mikä erottaa MUJI:n muista yrityksistä?
Ensinnäkin meille on tärkeää miettiä käyttäjiä. Aloitamme aina miettimällä, mikä on väärin ja mikä on oikein, mitä tarvitaan.
Tavoitteenamme on parempi tulevaisuus. Suunnittelun lähtökohtana ei ole fyysinen esine, vaan ensimmäiseksi haluttu tunnevaikutelma. Tunnelman ja olennaisten yksityiskohtien miettiminen (micro considerations) johtaa asioiden eheyteen. Yritämme aina yksinkertaistaa ja suunnitella yllättäviä pieniä yksityiskohtia.
Minulle muotoilu on kuin kuvanveistoa. Yritän löytää typologioita, ja haen ilmaisevaa muotoa. Muodon tulee myötäillä ihmisen käyttäytymistä. Materiaalivalinnat ovat tärkeitä, mikä on luontevin materiaali kullekin esineelle. Muotoilijan pitäisi poistaa käyttökokemuksen epämukavuudet sekä ottaa huomioon suunniteltavan kohteen vuorovaikutus ympäröivien esineiden kanssa.
Miten näet suomalaisen muotoilun?
Oma henkilökohtainen vaikutelmani on, että suomalainen muotoilu edelleen pohjautuu käsityöhön, ei pelkästään teolliseen tuotantoon. Jopa erittäin korkean teknologian tuotteissa käsityötaito näkyy Suomessa. Uskon, että suomalaiset eivät koe suurta eroa nykyaikaisen tuotteen ja käsintehtyjen tuotteiden välillä.
Vaikka Suomi on maailman älykkäimpiä maita, suomalaiset kysyvät jatkuvasti, millaista on onnellinen elämä ja mitä on elämänlaatu. Olette älykkäitä, koska osaatte pysähtyä ja ajatella, mikä on oikein ja mikä on väärin. Se on tärkeää.
Maailmassa vallitsee ajattelutapa, jossa organisaatiot pyrkivät kasvattamaan omia alustojaan jatkuvasti suuremmiksi. Suomalaiset ajattelevat ihmisen mittakaavaa, ja se riittää. Ajattelette sitä, mikä on tärkeää ja mikä sopivaa. Suomalainen mentaliteetti, jossa mietitään, mikä on tärkeää ihmisen tulevaisuuden kannalta teki suuren vaikutuksen MUJI:n pääjohtajaan.
Opetat Tama Art Universityssä. Mitä näkökohtia pidät suunnittelukoulutuksessa tärkeinä?
Muotoilu oli kokonaisvaltaista. Arkkitehti Alvar Aalto suunnitteli myös lasia ja tuoleja. Hänellä ei ollut rajoitteitä, jotka olisivat estäneet elämäämme helpottavien työkalujen suunnittelua osana arkkitehtuuria. Jossain vaiheessa, erityisesti muotoilukoulutuksen piirissä, muotoilu pilkottiin eri kategorioihin kuten esimerkiksi graafiseen suunnitteluun, tuotesuunnitteluun, sisustusarkkitehtuuriin, arkkitehtuuriin ja niin edelleen.
Käytämme vaatteita ja tuotteita sekä näemme kylttejä ja grafiikkaa. Elämämme on jo integroitu. Miksi suunnittelijoiden on valittava, mitä he tarkalleen tekevät? Tämä on minulle hyvin outoa. Erityisesti kun nykyisin elämässämme kaikki sekoittuvat yhteen. Siksi Tama-yliopistossa meillä on ”Integrated design” -ohjelma, joka purkaa perinteiset kategoriat.
Mitä neuvoja antaisit muotoilun opiskelijoille?
Kun olet suunnitellut esineen, ja sinusta tuntuu, että se on todella hyvä, se ei ole vielä valmis. Astu etäämmälle ja mieti vielä tarkemmin. Toiminnallisesti täydellinen esine ei ole riittävän hyvä, vaan sillä täytyy olla luonnetta, sen täytyy olla myös jollakin tavoin koskettava ja kuten Japanissa ilmaisemme, kawaii, 'ystävällinen'.
Kysy myös toisilta ihmisiltä mielipidettä suunnittelemastasi asiasta. Kiva ei riitä. Kysy muilta, haluaisivatko he todella suunnittelemasi esineen, ja tarkoitan, että haluavatko todella. Jos vastaus on kyllä, niin se riittää. Joten, ajattele aina vielä yksi askel eteenpäin, kun olet suunnitellut jotain. Ystävälliset objektit tekevät elämästä parempaa.
Teksti: Tiina Toivola
Naoto Fukasawa on japanilainen teollinen muotoilija, kirjailija ja opettaja. Vuodesta 1999 hän on työskennellyt MUJI:ssa suunnittelijana ja myöhemmin MUJI:n johtoryhmän jäsenenä. Hän johtaa omaa suunnittelutoimistoansa Naoto Fukasawa Designia. Fukasawa aloitti uransa IDEO:ssa.
Lifestyle-tuotemerkki MUJI perustettiin Japanissa vuonna 1979. MUJI halusi haastaa epämääräisyyden. Se minimoi pakkaukset, koska usein asiakkaat eivät pystyneet näkemään, millainen tuote pakkauksen sisällä aidosti oli. 40 vuoden jälkeen sama avoimuuden ja minimalismin filosofia yhdistää edelleen MUJI:n tuotteita.
Katso Fukasawan luento sekä professori Ville Kokkosen tekemä haastattelu
Lue lisää uutisia

Tutustu professoreihimme: Ville Alopaeus
Ville Alopaeus on toiminut kemian tekniikan professorina Aalto-yliopistossa vuodesta 2008. Erotusoperaatioita ja prosessien mallitusta tutkiva Alopaeus pyrkii edistämään siirtymää kohti uusiutuvaa energia- ja materiaaliympäristöä.Aikamatkalla 70-luvulle voi tavata virtuaali-Kekkosen – 3D-virtualisoinnin pioneerit tuovat kulttuuriaarteet esiin uudella tapaa
Tamminiemen retrojoulunavauksessa voi myös luoda joulutunnelmaa legendaarisen presidentin työhuoneeseen.
Poissaolot töistä on suurin syy siihen, että naisia on toimitusjohtajina miehiä vähemmän
Naiset ovat aliedustettuina toimitusjohtajan tehtävissä, koska he viettävät enemmän aikaa työmarkkinoiden ulkopuolella niinä vuosina, joina heidän uransa on nousussa. Naiset myös hakeutuvat miehiä vähemmän myynnin ja tuotannon tehtäviin, joista toimitusjohtajia tyypillisesti rekrytoidaan.