Elias Rantapuska: Elämä heittelee myös sijoittajaa

Professori Elias Rantapuska, mitä tutkit ja miksi?

Tutkin kotitaloussijoittajien eli yksityissijoittajien päätöksentekoa; sitä, miksi he osallistuvat osakemarkkinoille ja miksi he haluavat sijoittaa juuri tiettyihin arvopapereihin.

Käytössämme on Tilastokeskuksen koko rekisteriaineisto. Tätä tietoa voidaan yhdistää esimerkiksi verottajalta saataviin tietoihin, joista selviävät yksittäiset sijoituskohteet sekä Puolustusvoimien P-kokeista kerättyihin tietoihin.

Päädyin aihepiirin pariin jo väitöskirjavaiheessa, kun huomasin, että siitä löytyi paljon kysymyksiä, joihin ei vielä ollut vastauksia. Rahoituksen tutkimuksessa on vasta 20 vuoden ajan ymmärretty, että kaikkea sijoittajan toimintaa ei voida ymmärtää rationaalisen kehikon pohjalta. Järjen lisäksi ihmisten sijoituspäätöksiä ohjaavat muun muassa tunteet, perhesuhteet, työkaverien sijoitukset, lapsuuden ja aikuisiän kokemukset – elävän elämän muuttujat, joille perinteisessä taloustieteessä ei ole ollut sijaa.

Miten sinusta tuli tutkija?

Väitöskirjan jälkeen halusin kokeilla työskentelyä yritysmaailmassa. Viihdyin siellä neljä vuotta, mutta juuri perustettu Aallon professorien urajärjestelmä houkutteli minut takaisin tutkimusmaailmaan.

Mitkä ovat olleet urasi huippuhetkiä?

Hienoimpia hetkiä ovat huippujulkaisujen hyväksynnät. Ne ovat konkreettinen tunnustus siitä, että teemme oikeita asioita – onhan työmme läpäissyt tiukimman mahdollisen seulan.

Yhdessä julkaisussa tutkin osinkojen avulla tehtävää vero-optimointia. Toinen käsitteli sijoittajien hölmöilyä merkintäoikeusanneissa, joissa rahaa hävittiin esimerkiksi sillä, että jätettiin postissa kotiin tulevia kyselykaavakkeita täyttämättä. Tuorein huippujulkaisu käsitteli sitä, miten lama-ajan työttömyyskokemukset vaikuttavat sijoittamishalukkuuteen. Havaitsimme, että ihmiset, joilla oli 1990-luvun lamassa korkea työttömyysriski, sijoittivat 15 vuotta myöhemmin epätodennäköisemmin osakkeisiin riippumatta siitä, mitkä heidän tulonsa ja varallisuutensa olivat. Epävarmuus jäi siis kytemään ja vaikutti pitkän ajan jälkeenkin ihmisten käyttäytymiseen.

Mitä vaaditaan tutkijalta?

Tärkeintä on kyky suunnitella ja nähdä erittäin pitkälle. Tällä alalla suunnitteluhorisontti on helposti ainakin viisi vuotta – niin kauan kestää saada hyvä idea ja sille tukea, kerätä aineisto, analysoida se, kirjoittaa ja julkaista. Tutkijan pitää myös kestää epävarmuutta. Kilpailu kovenee ja laatutaso nousee jatkuvasti, minkä vuoksi pitää keskittyä tekemään tarvittaessa määrällisesti vähemmän mutta paremmin – eikä silti ole tietenkään varmuutta siitä, että työnsä saa julkaistua alan huippulehdissä.

Mitä odotat tulevaisuudelta?

Jatkan varmasti kädet savessa tutkimushommia. Samalla olen tutkimusryhmän vetäjänä yhä enemmän muiden työn mahdollistaja, ja myös hallinnollisiin tehtäviin kuluu enemmän aikaa.

Suomessa haluaisin nähdä yhä enemmän sijoittajia. Jos seiniä ei lasketa, suurin osa kansalaisten omaisuudesta makaa yhä pankkitileillä. Negatiivisten korkojen maailmassa se ei ole viisasta, ellei kysymys ole rahoista, jotka pitää saada käyttöön viikon varoitusajalla. Aika pienelläkin riskinottohalukkuudella on kannattavampaa laittaa ne rahat poikimaan.

Elias Rantapuska ja muut Aallon uudet vakinaistetut professorit kertovat tutkimuksestaan Installation Talks -tapahtumassa 30. lokakuuta. Esitykset ovat yleistajuisia ja kaikille avoimia. Tervetuloa! Lisätietoja täältä.