Uutiset

Dean's Circle – näkökulmia kestävään kehitykseen

Sosiaalinen vastuu ja kestävä kehitys yhdistivät sidosryhmät, alumnit, tutkijat ja opiskelijat.
deans_circle_16112016_1_fi.jpg

Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu järjesti luonnonvarojen kestävää kulutusta käsittelevän sidosryhmätilaisuuden uudessa Harald Herlin -oppimiskeskuksessa. Tilaisuudessa esiteltiin myös Insinööritieteiden korkeakoulun Vuoden Alumni 2016, energia-alan yritysjohtaja Mika Anttonen.

Anttonen oli tilaisuuden pääpuhuja. Hän muistutti, että yliopistojen ja yritysten yhteistyöllä Suomen on mahdollista nousta maailman parhaaksi kestävän kehityksen alalla. ’Ratkaistavia ongelmia on paljon, mutta lopulta oleellista on löytää ratkaisut sähkön varastointiin sekä kestäviä vaihtoehtoja raakaöljylle, etenkin lentoliikenteessä.’

’Ilmastonmuutoksen hillitsemisessä tehokkain keino on parantaa kehittyvissä maissa asuvien naisten asemaa”, Anttonen totesi. ’Meidän on myös itse muutettava elintapojamme ja kulutustottumuksiamme’, hän muistutti.

‘Nuorille haluaisin kertoa, että matematiikan opiskelulla, kovalla työllä ja tekniikan avulla ongelmiin on mahdollista löytää ratkaisu ja pelastaa maailma’, Anttonen sanoi. 'Eikä riskinottoa pidä pelätä. Mitään ei tapahdu, ellei uskalla ottaa riskejä.'

Professori Olli Varis esitteli veden ja vesivarojen merkitystä globaalisti ja paikallisesti sekä sitä, miten ne ovat yhteydessä ilmastonmuutokseen, talouteen energiantuotantoon, maatalouteen ja ihmisten hyvinvointiin.

Professori Jaana Sorvari käsitteli esityksessään aihetta Onko jäte jätettä vai raaka-ainetta.

Tutkimusta ja opiskelijoiden projekteja esittelevät standit keräsivät runsaasti kiinnostusta ja herättivät vilkasta keskustelua.

Tutkijatohtorit Anna Mikola ja Surendra Pradhan esittelivät keräystekniikkaa, jolla jätevesistä voidaan poistaa typpeä ja fosforia.

Emma-Sofie Kukkola (vas.) ja Jymy Parhiala monialaisesta opiskelijaryhmästä esittelivät muun muassa Tansaniassa yleisiin muovikanistereihin suunniteltua Nanomaji-vedensuodatinta.

Vesivarat olivat esillä myös buffet-pöydässä, jonka ruokalajeihin oli merkitty niiden tuottamiseen kulunut vesimäärä. Laskelmat oli tehnyt tohtorikoulutettava Mika Jalava vesi- ja ympäristötekniikan ryhmästä.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Seminariin osallistujia kuuntelemassa esityksiä.
Yhteistyö Julkaistu:

Suomen ja Yhdysvaltojen välinen biotuotealan yhteistyö vahvistuu – puulle lisäarvoa innovatiivisista biomateriaaleista

Suomessa vieraili toukokuun lopulla laaja yhdysvaltalaisdelegaatio, joka tutustui maamme metsä- ja puusektoriosaamiseen. Aalto-yliopiston ja VTT:n lippulaivahanke FinnCERES on mukana kehittämässä uutta liiketoimintaa biopohjaisten materiaali-innovaatioiden avulla.
Sofia Guridi pictured in a lab setting.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Sofia Guridi muotoilee maailmaa paremmaksi älykkäiden tekstiilien avulla

Aalto-yliopiston Bioinnovaatiokeskuksen tohtoriopiskelija Sofia Guridi haluaa luoda bio-pohjaisia älytekstiilejä, jotka auttavat ihmisten arjen parantamisessa.
Alma Median projektitiimi, Aalto BIZ
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Vastuullisuus on tärkeä osa asumisen digitaalisia palveluita

Opiskelijat tekivät Alma Medialle yritysprojektin, jossa he kartoittivat asumisen digitaalisia palveluita kestävän kehityksen näkökulmasta.
Mira Hänninen
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Alumni Mira Hänninen: On inspiroivaa, että omalla työllä on positiivinen vaikutus yhteiskuntaan

Nykyisin Nesteellä työskentelevä alumnimme Mira Hänninen hakeutui Kauppakorkeakouluun yritysjuridiikan maisteriohjelmaan, sillä hän halusi enemmän käytännönläheistä yritysnäkökulmaa oikeustieteen opintoihinsa. ”Palkitsevinta opinnoissa oli juuri se, ettemme opiskelleet vain sääntelyn sisältöä vaan mietimme, millainen käytännön vaikutus sillä on yritysten liiketoimintaan ja päätöksentekoon.”