Uutiset

Bioinnovaatiokeskuksen tutkimus keskittyy ekologisesti kestäviin tekstiileihin ja pakkauksiin

Aalto-yliopiston Bioinnovaatiokeskus on valinnut viisi poikkitieteellistä hanketta tohtorikoulunsa käynnistämiseksi vuonna 2022. Hankkeilla pyritään innovaatioihin kestävien tekstiilien ja pakkausten alalla.
Laboratory

Bioinnovaatiokeskus on käynnistämässä tohtorikoulua ja tarjoaa rahoitusta yhteensä 10-12 tohtoriopiskelijalle. Tavoitteena on kannustaa Aalto-yliopiston eri alojen ja tieteenalojen professoreita yhdistämään osaamistaan ja kehittämään yhdessä poikkitieteellisiä tutkimushankkeita.

"Biotalous on Suomen talouden kulmakivi ja uskon, että tämä tutkimus edistää uusien hankkeiden syntymistä tällä sektorilla", sanoo Metsä Springin toimitusjohtaja ja Bioinnovaatiokeskuksen hankkeiden arviointipaneelin jäsen Niklas von Weymarn. "Monet olemassa olevat etenkin biotalouteen liittyvät teolliset prosessit perustuvat tutkimukseen, jossa etsitään vastauksia luonnonilmiöihin. Lisäksi globalisaation myötä vahva monialaisuus sekä rinnakkain tehtävä teollinen kehitystyö ja perustutkimus ovat muodostuneet menestystekijöiksi.”

Tohtorikouluun valitut projektit:

  • “Cellulose-based spatial origami metamaterials and structures for sustainable and versatile packaging solutions”. Jarkko Niiranen (ENG), Kirsi Peltonen (SCI) ja Masood Masodian (ARTS)
  • “AI-guided biohybrid assembly platform for e-textiles”. Patrick Rinke (SCI) ja Jaana Vapaavuori (CHEM)
  • “Coatings of Lignin Spheres for Packaging/Textiles”. Monika Österberg (CHEM), Karl Alexander Henn (CHEM) ja Pekka Oinas (CHEM)
  • “Computational fabric”. Simo Särkkä (ELEC+FCAI), Kirsi Niinimäki (ARTS), Jaana Vapaavuori (CHEM), Yu Xiao (ELEC) ja Emmi Pouta (ARTS)
  • “Sustainable Intelligent Packaging Solutions”. Jouni Paltakari (CHEM) ja Riku Jäntti (ELEC)

"Olin erittäin vaikuttunut saamistamme erinomaisista projekti-ideoista. Hakemusten luokittelu oli vaikea tehtävä", sanoo Bioinnovaatiokeskuksen johtaja Michael Hummel. "Tutkimuksemme jatko näyttää todella kiehtovalta ja olen innoissani yhteistyöstä kaikkien tämän keskuksen osapuolten kanssa. Olen myös kiitollinen arvokkaasta panoksesta, jota saamme alan yrityksiltä kuten myös sisäisiltä asiantuntijoiltamme."

Bioinnovaatiokeskus avaa nyt viisi tohtorin paikkaa. Tavoitteena on aloittaa rekrytointiprosessi marraskuussa ja saada ensimmäiset tohtorikoululaiset aloittamaan tohtorikoulussa alkuvuodesta 2022. Toinen hankekutsu avataan vuoden 2022 aikana.

Arviointitoimikunta koostui 12 Aalto-yliopiston sisäisestä ja toimialan edustajasta. Avoimeen kutsuun saatiin 17 ehdotusta.

Biotalous on Suomen talouden kulmakivi ja uskon, että tämä tutkimus edistää uusien hankkeiden syntymistä tällä sektorilla.

Niklas von Weymarn, toimitusjohtaja, Metsä Spring
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

mika_sillanpaa_11_en.jpg
Nimitykset Julkaistu:

Mika A. Sillanpää: Olisi hyödyllistä, jos meillä olisi laboratoriossa pari mustaa aukkoa

Heisenbergin epätarkkuusperiaatteen kiertämisestä kvanttigravitaation osoittamiseen – professori venyttää kvanttifysiikan rajoja.
Red-haired woman standing outside of Aalto University Töölö building in Helsinki, surrounded by trees and grass. A bus and tram on the background.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Vuoden MBA-alumni päätyi sattumalta humanitaariselle alalle – ”Huomasin, että minulle sopivat kriisit ja katastrofit”

Vuoden 2023 MBA-alumniksi on valittu Päivi Hurttia. Muun muassa journalismin ja viestinnän parissa uraa tehnyt Hurttia vietti juuri vuoden Etiopiassa. Työssään Punaisen Ristin kansainvälisellä komitealla hän auttoi varmistamaan, että humanitaarinen apu pääsee perille kaikille alueille.
Pärttyli Rinne, photo by Nora Rinne
Yliopisto Julkaistu:

Pärttyli Rinne: Vaakakupissa painaa työn sisäinen merkityksellisyys ja taloudellinen hauraus

"Ilman vakituista virkaa olevat akateemiset ihmiset kokevat epävarmuutta ja stressiä, joka liittyy etupäässä taloudelliseen haurauteen. Se ei ole vain minun kokemukseni."
The Fifth Wave - BRIE-ETLA Collection of Articles book cover
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Äänikirjoja voidaan nykyään luoda tekoälyn avulla

Tuotantotalouden laitos on julkaissut ensimmäisen tekoälyyn perustuvan äänikirjansa.