Uutiset

Arkkitehti- ja insinööriopiskelijoiden yhteinen ideointi tuotti fiksuja ratkaisuja ja villejä ideoita

Projektikurssilla ideoitiin toimivaa yliopistokampusta, arkea helpottavia keksintöjä sekä innovatiivisia rakennuksia 54 opiskelijatiimin voimin.
Ryhmä Rasmus Grönlund, Markus Holste, Simo Lindholm, Sauli Sipilä, Alexandra Tissari, Tommi Valjakka ja Tuomas Wiro ideoivat suihkun kesämökkiläisten pelastukseksi.

Edellisvuoden tapaan ARTS+ENG -projektikurssi suunnattiin ensimmäisen vuoden opiskelijoille, ja tänä vuonna sille ilmoittautui liki 400 opiskelijaa arkkitehtuurin sekä insinööritieteiden eri alueilta.

Kurssilla opiskelijat työskentelevät tiiviisti yhdessä noin kuuden viikon ajan. Kurssi huipentuu pienryhmissä ideoitujen projektien esittelyyn kaikille avoimessa tapahtumassa.

Viime keväänä ensi kertaa järjestetty projektikurssi tiivistää arkkitehtien ja insinöörien yhteistyötä Aalto-yliopistossa ja rakentaa yhteisöllisyyttä opinalojen välille.

– Toivomme, että kurssi toimisi kimmokkeena arkkitehtien ja insinöörien yhteistyölle, joka tulee jatkumaan koko tutkinnon läpi – ties vaikka tohtorin tutkintoon saakka, sanoo rakennustekniikan laitoksen johtaja, professori Juha Paavola.

Professori Paavola kiteyttää monialaisen tiimityön hyödyt:
– Monialaisessa tiimissä jokaisen ei tarvitse tietää ihan kaikkea, mutta joku ryhmässä aina tietää!

Projektikurssin päätöstilaisuudessa puhunut puuarkkitehtuurin professori Pekka Heikkinen korosti oppimista yhdessä tekemisen sekä toisilta ja ongelmien kautta oppien.

Kurssin lopputuotoksena syntyi 54 ideaa paremman arjen ja kampuksen puolesta. Opiskelijat demonstroivat projektejaan monipuolisin keinoin aina vesiväreistä plansseihin ja mallinnuksiin.

Lotta Harjulan ryhmä suunnitteli maanalaisen virkistysuimalan Otaniemen kampuksen urheilukentän alle.

Miten Otaniemestä saataisiin maailman paras talvikampus? Ryhmä Loistavan idean takana ehdotti yhdeksi ratkaisuksi liikkeestä syttyvää valotaidetta Teekkarikylän lenkkipolun varrelle.

ARTS+ENG -projektikurssi on opintojen alkuvaiheeseen sijoittuva ryhmädynamiikkaa, kommunikointi-, ryhmätyö- ja yleisiä akateemisia opiskelutaitoja edistävä kurssi. Opiskelijat toteuttavat pienryhmissä projekteja insinööritieteiden ja arkkitehtuurin alueilta. Ryhmät havainnollistavat ja esittelevät projektiensa tulokset. Kurssin vastuuopettajana toimii Lauri Salokangas. 

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Lennart Engels, Karolin Kull, Ágnes László, Julia Postrzech and Valenti Soler won the Habitare Design competition 2023.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopiston sisustusarkkitehtuurin ja nykymuotoilun opiskelijatiimi voitti Habitare-suunnittelukilpailun 2023

Habitare-suunnittelukilpailu on tarkoitettu taiteen, muotoilun ja arkkitehtuurin opiskelijoille Suomessa. Tämän vuoden teemana kilpailussa oli ”Yhteisöllisyyden työkalut”. Teeman tarkoituksena oli rohkaista kilpailijoita muotoilemaan ja toteuttamaan uudenlaisia tapoja edistää yhdessäoloa ja vuorovaikutusta ihmisen mittakaavassa tai laajemminkin
ITP-opiskelijoita kesällä 2020. Kuva: Petri Anttila
Opinnot Julkaistu:

ITP kuuluu Aalto-yliopiston kesään

Jälleen kesällä 2023 Information Technology Program -kurssin opiskelijat ratkoivat erilaisia liiketoimintahaasteita.
Karita ja Jani
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tohtoriksi työn ohessa – väitöstutkimus avasi ovet deep tech -yrityksen tuote- ja teknologiakehitykseen

Karita Kinnunen-Raudaskoski ja Jani Lehmonen ovat Aalto-yliopiston kemian tekniikan tohtoreita, joille päivätyön ohessa tehty väitöstutkimus tiesi myös yötöitä, mutta antoi sitäkin enemmän.
Students at Aalto lecture hall in ENG orientation event
Opinnot Julkaistu:

Yli 700 opiskelijaa aloitti opintonsa insinööritieteiden korkeakoulussa

Uusi lukuvuosi alkoi 28.8.2023 uusien kandi- ja maisteriopiskelijoiden orientaatiotilaisuuksilla Kandidaattikeskuksessa.