Aalto-yliopiston tulevaisuuden kampus

"Aalto-yliopiston kampuksesta voi tulla avoin kaikille ja kaikille", Aalto-yliopiston kampuksen kehittämisen vararehtori Antti Ahlava kertoi esitellessään Aalto-yliopiston kampuksen kehittämisen suunnitelmia yleisölle 30.5.2018 "Hook'18: Tulevaisuuden kampus" -tapahtumassa Dipolissa.

Ahlavan esittelemissä kampuksen suunnitelmissa Aalto-yliopisto muuntuu erillisestä kampuksesta integroiduksi kaupungiksi. "Tämä ei ole mahdollista kaikkialla, mutta täällä voimme tehdä tiivistä yhteistyötä yritysten kanssa. Monitieteelliset koulutusohjelmamme luovat innovaatioita yhteistyön kautta. Pehmeä symbioosi yliopiston toimintojen, opiskelijoiden järjestämän vapaaehtoistyön ja yhteistyökumppaneiden yhteistyön avulla luo ainutlaatuisen yhdistelmän innovaatioiden edistämiseksi", Ahlava sanoo.

Tilan tarve muuttuu ajan myötä

Aalto-yliopiston kampuksella voi olla tulevaisuudessa paljon enemmän toimintaa. Helsingin keskustaan verrattuna Otaniemi on kooltaan samanlainen. Ajatuksena ei ole vain rakentaa enemmän, vaan myös lisätä ihmisten välistä kanssakäymistä, jolloin alue muuntuu eläväksi ja houkuttelevaksi alueeksi.

"Perinteisesti yliopistot on jaettu eri rakennuksiin korkeakouluittain, mutta Aalto-yliopisto on jakanut tilat tutkimusklustereiden perusteella sen sijaan. Näin voimme keskittyä paremmin poikkitieteelliseen tutkimukseen. Olemme muuttaneet kaikki pohjakerroksen alueet julkisiksi, yhteisöllisiksi tiloiksi, taidegallerioiksi, työskentelyä tukeviksi kahviloiksi sekä tutkimusprojektien käyttöön varattaviksi tiloiksi", Ahlava kertoo.

Tilojen käyttö tulee kehittymään seuraavina vuosina, sillä erilaiset rakennusprojektit ja kaupunkisuunnitteluprojektit, kuten Keilaniemen ja Tapiolan alueiden kehitysprojektit muokkaavat myös Otaniemen alueen ja käyttäjien tarpeita. "Keskitymme kampuksen päivittäiseen toimintaan ja millaisia osallistavia tapahtumia kampukselle voimme järjestää. Kehittyvä arkkitehtuuri, kaupunkisuunnittelu ja kestävä kehitys ovat tulevaisuuden kampuksemme määrittäviä tekijöitä", Ahlava kommentoi.

Kompromisseja tarvitaan aina

Gaziulusoy kertoo tehtävän tärkeimmän havainnon: "Tutkimus teki ryhmät tietoisiksi siitä, että he eivät tiedä, mikä kestävän kehityksen skenaario on paras ja että samanaikaisesti voi olla olemassa useita skenaarioita. On tärkeää ymmärtää millaisia muutoksen siemenet ovat, sillä siten niistä voi kasvaa muutos."

Tavoitteena oli saada opiskelijat purkamaan mahdolliset skenaariot, jotta he tietäisivät, millaisia poliittisia arvoja ne voivat edustaa. Opiskelijat ehdottivat käytännön tekoja mm. puhtaasti tuotettua ruokaa, vaihtoehtoinen "Aalto-valuutta" paikallisen liiketoiminnan tueksi, saumattoman liikkumisen eläimistölle ympäröivään ekosysteemiin, omavarainen Otaniemi, uusia energiamuotoja ja elintarviketuotantoa, kampuksen rooli kestävän kehityksen keskuksena, opiskelijoiden ja henkilökunnan kokoontuminen ratkaisemaan todellisia ongelmia ja yhteyskeskittymiä perinteisten kauppakeskusten sijaan.

Kampus on enemmän kuin paikka, se on ajasta kertova näytelmä

On hyödyllistä pohtia Aalto-yliopiston kampuksen vaihtoehtoja. Valinnat riippuvat tarkoituskohteesta sekä siitä, mitä ihmiset lopulta pitävät mielekkäinä ja arvokkaina. Vaihtoehtojen ja yhteyksien määrä kasvaa ihmisten määrän noustessa.

Yhteydet voivat olla sekä fyysisiä että epäfyysisiä, joten on tarpeen tarkastella, mikä ankkuroi ihmiset tiettyyn paikkaan. Mitä tarinoita he kertovat toisilleen? Miten ihmiset suhteuttavat itsensä paikkaan? Landry viimeistelee esityksensä jakamalla toiveensa Aalto-kampuksen tulevaisuudesta: "Toivon, että Aalto on sekä cool että epäcool. Hieman hullu, hieman perinteinen. Hieman vanha, hieman uusi. Ehkä tulevaisuudessa ei ole sanaa "kampusta", ehkä sitä kutsutaan Aaltokseksi?"

Yhteisen vastuun strategia keskittyy luomaan sosiaalisesti vastuullisia hankkeita ottamalla mukaan erilaisia ​​eturyhmiä sekä luomalla sidoksia asiantuntijoiden ja osanottajien kesken. "Entä jos monikansallinen yritys todella antaisi jotain takaisin yhteisölle? Esimerkiksi Nestlé tarvitsi uuden rakennuksen, ja lopputuotteena olikin suklaamuseo. Mitä sinä voit antaa takaisin?", Rojkind esittää kysymyksen.

Joustavampi ja kestävämpi rakennettu ympäristö

"Työnnä voimakkaammin. Kun rahaa ei riitä, merkityksellisillä asioilla on enemmän merkitystä. Mitä yhteinen talous voisi tarjota tällöin? ", Rojkind haastaa yleisön. Hänen mukaansa ei ole kyse pelkästään oikean hankkeen toteuttamisesta vaan myös siitä, että projektia hyödynnetään sen koko potentiaalin edestä.

"Anna yhteisölle tilaa ja tilaisuus miehittää tilaa. Emme ole voittaneet palkintoja arkkitehtuurin takia, vaan ihmisten ansiosta, jotka rakentavat eläviä mahdollisuuksia täynnä olevia rakennuksia", Rojkind tarkentaa filosofiaansa.

On mahdollista luoja jotain uutta antamalla tilan takaisin yhteisölle, joka sitoutuu ja siten palkitsee yhteiskuntaa tulevina vuosina. Vain aika näyttää, miten Aalto-yliopiston yhteisö päättää valloittaa ja elävöittää kampuksen tulevaisuudessa.