Aalto-yliopiston sijoitussalkun tuotto 3,4 % vuonna 2015
Aalto-yliopiston sijoitussalkun tuotto vuonna 2015 oli 3,4 % kulujen jälkeen. Vuonna 2014 salkun tuotto oli 7,2 %. Sijoitussalkun keskimääräinen vuosituotto toiminnan alusta lukien on 4,9 %. Sijoitussalkun markkina-arvo oli 901 miljoonaa euroa.
Vuoden aikana sijoitussalkusta eriytettiin likviditeettisalkku, jonka markkina-arvo oli vuoden 2015 lopussa 74 miljoonaa euroa. Salkun tuotto oli 0,5 %. Aalto-yliopiston kokonaissalkun markkina-arvo oli 976 miljoonaa euroa, kun se vuoden 2014 lopussa oli 996 miljoonaa euroa.
Sijoitusmarkkinat vahvistuivat alkuvuonna Euroopan keskuspankin tukitoimien avustamana. Ensimmäisen vuosikolmanneksen aikana kaikki yliopiston sijoitussalkussa olevat omaisuusluokat tuottivat hyvin. Huolet globaalin kasvun jatkumisesta kasvoivat kuitenkin keväällä huomion kohdistuessa Kreikkaan ja Kiinaan sekä hyödykehintoihin. Lisäksi odotukset Yhdysvaltain keskuspankin ensimmäisestä koronnostosta aiheuttivat hermoilua markkinoilla. Markkinoiden heilunta nousikin merkittävästi edellisten vuosien alhaiselta tasolta ja tuotot useimmissa riskillisissä omaisuusluokissa olivat heikkoja vuoden jälkimmäisellä puoliskolla.
Vuoden 2015 lopussa sijoitussalkusta 50 % oli osakesijoituksissa ja 50 % korko- ja rahamarkkinasijoituksissa. Osakesijoitusten osuutta nostettiin vuoden aikana noin 4 %. Aalto-yliopiston osakesijoitusten tuotto oli 8,0 % ja korko- ja rahamarkkinasijoitusten tuotto –0,8 %.
Pääoman tuottojen tarjoama lisärahoitus edistää yliopiston taloudellista itsenäisyyttä ja parantaa yliopiston mahdollisuutta kohdistaa resursseja strategisille painopistealueille. Tulevina vuosina pääoman tuotoilla on tavoitteena kattaa noin 5 % yliopiston vuosittaisesta toimintabudjetista.
Lisätiedot:
Sijoitusjohtaja Kati Eriksson
Aalto-yliopisto
puh. 040 563 6110
[email protected]
Lue lisää uutisia

Aalto-yliopistoon elokuva- ja televisiodramaturgian erikoistumiskoulutus
Syksyllä 2023 alkava koulutus on suunniteltu ammatillista osaamista syventäväksi koulutukseksi alalla jo toimiville.
Tutkijat tekivät läpimurron Auringon magneettikentän ymmärtämisessä
Tutkimuksessa löydettiin näyttöä pienen skaalan dynamoksi kutsutulle toimintamekanismille Auringon magneettikentässä.Suomen ensimmäinen hiilensidontaa tukeva mikrometsä istutettu Keravalle
Keravan Kivisillan alueelle on istutettu Suomen ensimmäinen hiilensidontaa tukeva mikrometsä