Uutiset

Aallon opiskelijat joukolla kehittämään julkisen sektorin palvelukokemusta

Verohallinto, Väestörekisterikeskus ja HUS mukana Hackathonissa
Kurssin kick-off-tilaisuus pidettiin 12.1., itse Hackathon-tapahtuma on 28.-30.1.

Aalto-yliopisto järjestää keväällä 2016 monitieteisen kurssin yhdessä Verohallinnon, Väestörekisterikeskuksen, HUSin ja Accenturen kanssa. Kurssi polkaistiin käyntiin 12.1. Urban Millissä Otaniemessä tapahtumalla, jossa virastojen haasteisiin tutustuttiin esityksin ja palvelusuunnitteluharjoituksin.

– Haluamme Aalto-yliopiston kanssa edesauttaa Suomen digiloikkaa ratkomalla käytännön ongelmia, ja kasvattaen samalla uusia osaajia, Accenturen johtaja Mika Rossi sanoo.

Intensiivisen Hackathon-tapahtuman ympärille rakentuvan kurssin tavoitteena on Suomen julkisten palveluiden digitalisaation kiihdyttäminen. Projektiin mukaan lähteneiden virastojen määrä nousi kolmeen, kun myös HUS ilmoittautui mukaan. HUS osallistuu kurssiin peräti kolmella organisaatiollaan, jotka ovat Lastensairaala, Kuvantaminen ja Kehittämisyksikkö.

– Innostuimme ideasta niin paljon, että halusimme kaikki mukaan, summaa HUS Kuvantamisen toimitusjohtaja Jyrki Putkonen omia ja kollegoidensa ajatuksia.

Kick-offissa asiakasorganisaatiot esittelivät haasteet, joihin he toivovat opiskelijatiimeiltä ratkaisua. Aikapaineesta huolimatta opiskelijoiden työn jälki oli laadukasta.

– Kaikki ideoidut konseptit olivat luovia ja toimivia. Voisimme lähteä toteuttamaan jokaista niistä heti huomenna, Verohallinnon kehittämispäällikkö Mika Pulkkinen kiteytti illan annin.

Organisaatiot haastavat opiskelijat kehittämään esimerkiksi ratkaisuja, jotka helpottavat asiointia ja lisäävät mobiilipalveluiden käyttöä. HUSin haasteet liittyvät ekosysteemien kehitykseen, palvelukonsepteihin, teknologioihin ja joukkoistamiseen.
    

Opiskelijatiimit ovat erittäin poikkitieteellisiä ja kansainvälisiä
 

Reilun 80 opiskelijan odotetaan kehittävän luovia ja asiakaskeskeisiä ratkaisuja, jotka voidaan ottaa käyttöön nopeasti. Tiimeistä saatiin muodostettua erittäin poikkitieteellisiä, koska opiskelijat edustavat 30 eri pääainetta. Noin puolet opiskelijoista on ulkomaalaisia, joten ilmapiiri on hyvin kansainvälinen.

– Tämä on lupaava projekti. Odotan varsinaista Hackathonia erittäin mielenkiinnolla, muotoilun opiskelija Roope Kolu kuvaili tuntojaan kick-offin päättyessä.

Kauppakorkeakoulu on rakentanut Hackathon-konseptia yhdessä Accenturen ja Fjordin asiantuntijoiden kanssa.

– On upeaa nähdä, miten opiskelijat hyödyntävät tätä konseptia ja luovat uutta. Vauhditamme yhdessä julkisen sektorin muutosta, Aalto-yliopiston Professor of Practice Katariina Kemppainen kiteyttää. Kemppaisen lisäksi Aallosta osallistuu kurssin toteuttamiseen opetuksen kehittämisen asiantuntija Christa Uusi-Rauva, vanhempi yliopistonlehtori Johanna Bragge ja Professor of Practice Esko Penttinen.
 

Hackathon-tapahtuma on tammikuun lopussa, paras tiimi palkitaan toukokuussa

Itse Hackathon-tapahtuma järjestetään 28.–30.1. Urban Millissä. Tiimeillä on tällöin 24 tuntia aikaa kehittää ratkaisuja virastojen haasteisiin. Sen jälkeen tiimit tekevät käytännön toteutusta asiakasorganisaation kanssa, ja huhtikuussa he pitchaavat ideansa tuomaristolle. Palkinnot jaetaan Valtio Expossa 17.5.2016.

Lisätietoja:
Projektin verkkosivut: https://nordic-events.accenture.com/hackathon/#/  

Seuraa Twitter-keskustelua ja osallistu siihen: #pshack16

Aalto-yliopisto:
Seppo Laukkanen
Avustava vararehtori  
050 568 8296
[email protected]

Katariina Kemppainen
Professor of Practice
050 486 9858
[email protected]

Accenture:
Rita Mustonen
Projektipäällikkö
040 772 5715
[email protected]

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opiskelijoita kävelemässä vihreiden puiden alla
Opinnot Julkaistu:

Lahjoitukset mahdollistavat kaikille opiskelijoille opiskeluvaihtoon lähtemisen

Kansainvälinen opiskelijavaihto on oleellinen osa monen Kauppakorkeakoulun opiskelijan opintoja.
Students Jenna Liinamaa, Pihla Päivänsalo and Teemu Koskiahde from the Prodeko Guild.
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Tuotantotalouden opiskelijat ja alumnit muodostavat ainutlaatuisen yhteisön

Tuotantotalouden opiskelijoiden, alumnien ja laitoksen tiivis yhteistyö huipentuu vuosittain Prodeko-seminaarissa.
Humanitarian architects at field work in Nepal, sitting on rugs and discussing with local people
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Aalto-yliopiston uuden koulutusohjelman tavoitteena on haavoittuvassa asemassa olevien yhteisöjen resilienssin tukeminen

Uusi diplomiohjelma hakee ratkaisuja polttavimpiin ihmisasutusta koskeviin ongelmiin.
Art For All -festivaali järjestetään elokuussa Kalasataman asuinkortteleissa
Palkinnot ja tunnustukset, Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Art For All -festivaali Kalasataman asuinkortteleissa elokuussa – hae mukaan!

Art For All -festivaali etsii taiteilijoita – hae 12.6. mennessä!