Töihin Aaltoon

Aalto työnantajana

Olemme kansainvälinen yhteisö, joka työskentelee huippututkimuksen, taiteen ja koulutuksen parissa. Olemme iso ja värikäs joukko rohkeita ja uteliaita ajattelijoita, joiden tehtävänä on luoda kestävää tulevaisuutta koko maailmalle. Tarjoamme inspiroivan ja kannustavan työympäristön sekä monipuolisen ammatillisen yhteisön.
A man using VR glasses and nunchucks.

Kestävää tulevaisuutta rakentamassa

Aalto-yliopiston tehtävänä on rakentaa kestävää tulevaisuutta. Teemme korkealaatuista tutkimusta, tehden läpimurtoja tieteessä, taiteessa, teknologiassa ja taloudessa. Koulutamme huomisen muutoksentekijöitä ja uudistamme yhteiskuntaa tutkimukseen perustuvalla tiedolla, luovuudella ja yrittäjähenkisyydellä. Kaikkea työtämme ohjaavat arvomme: vastuullisuus, rohkeus ja yhteistyö.

Creative Teamwork 2018

Inspiroiva ja inklusiivinen kulttuuri

Ainutlaatuisen luovan yhteisön rakentaminen uutta ajattelua varten syntyy ihmisistämme ja kulttuuristamme. Haluamme olla avoin yhteisö, jossa tasa-arvo ja inklusiivisuus synnyttävät uteliaisuutta, innovaatiota yhteistyötä ja hyvinvointia. 

Keskeisiä tavoitteitamme ovat sukupuolten välisen tasapainon parantaminen sekä kansainvälisten ihmisten ja vähemmistöjen osallisuuden jatkuva kehittäminen yhteisössämme. Olemme ylpeinä Pohjoismaiden toiseksi kansainvälisin yliopisto.

Collaboration

Uusi tapa tehdä yhteistyötä

Rajoja rikkova yhteistyö synnyttää isoja, epätodennäköisiä ideoita. Eloisa ja kukoistava kampuksemme on rohkean ja uteliaan yhteisön koti, jossa tiede ja taide kohtaavat teknologian, talouden ja innovoinnin. Löydät kumppaneita yhteistyöhön joka puolelta kampusta – eikä vain Aallosta, vaan myös ympäröivistä yrityksistä, start-upeista ja teknologiapuistoista.

Working together

Yhteinen suunta

Tavoitteemme on rakentaa kestävää tulevaisuutta. Osaamisemme ja ideamme ovat olennaisessa roolissa muutoksen johtamisessa ja kansainvälisten haasteiden kääntämisessä mahdollisuuksiksi. Pyrimme hyödyntämään jokaisen aaltolaisen vahvuuksia ja intohimoja parhaalla mahdollisella tavalla. Autamme toisiamme menestymään, keskittyen yhteisöön ja ihmisiin, oppien uutta toinen toisiltamme. Yhdessä voimme vaikuttaa.

Katso myös

Ioncell

Strategiamme

Aalto-yliopiston tulevaisuuden perusta on laadukas tutkimus ja opetus, vaikuttavuus sekä jaetut arvot - vastuullisuus, rohkeus ja yhteistyö. Yliopiston tehtävänä on rakentaa kestävää tulevaisuutta.

School of business students sitting in front of the campus and laughing

Kampus

Aalto-yliopiston kampus Otaniemessä on yliopiston innovatiivisen yhteisön koti. Tutustu kampukseen virtuaalikierroksella osoitteessa virtualtour.aalto.fi.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty: