Hackathon toi uuden it-sukupolven ja yritykset yhteen

Euroopan suurin hackathon-tapahtuma Junction järjestettiin marraskuussa 2017 kolmatta kertaa. Tapahtumapaikkana oli Aalto-yliopiston uusi päärakennus Dipoli Espoon Otaniemessä. Paikalle saapui yli 1 400 koodaria, kehittäjää ja suunnittelijaa eri puolilta maailmaa ratkomaan yritysten ja organisaatioiden tarjoamia haasteita viikonlopun ajaksi.
Junction 2017 – Aaltoes team, Stella, Ville and Kasimir

Pelkän 48 tunnin intensiivisen rutistuksen, valvomisen, kahvin ja kunniahimoisen koodaamisen vuoksi tapahtumaa ei järjestetä, ainakaan täysin. Junctionin erityislaatu on yritysten ja nuorien it-ammattilaisten kohtaamisessa. Firmat tulevat etsimään taitavia ja luovia työntekijöitä sekä saamaan ratkaisuja oikeisiin ongelmiin. Opiskelijat taas pääsevät näyttämään osaamisensa ja ideansa tuleville työnantajille. Kohtaamisten syntymistä ei ollut jätetty sattuman varaan, vaan osallistujia ja yritysten edustajia rohkaistiin käyttämään erilaisia matchmaking-työkaluja viikonlopun aikana.

Haasteitaan eri teemoista tarjosi paikan päällä yli 60 yhteistyökumppania useilta toimialoilta. Tehtäviä ratkottiin muun muassa pelikehityksen, tekoälyn, avaruusteknologian, liikennepalveluiden, teollisen internetin, älykkään rakentamisen ja terveysteknologian aloilta. 

Aalto-yliopisto esitti hackaajille yhteisen haasteen VTT:n, Tampereen yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston kanssa. Osallistujat pääsivät ideoimaan ja toteuttamaan viihdyttävää sisältöä Helsingin sähköbussien keräämästä datasta.

Tekoälyn ja tulevaisuuden liikenteen kimpussa

Junction on syntynyt opiskelijoiden vapaaehtoistoimintana Aalto Entrepreneurship Societyn piirissä. Aaltoesiä nykyisin pyörittävät opiskelijat olivat mukana jälleen, tällä kertaa tiukasti näppisten takana.

Stella Tuovinen, Ville Lehto ja Kasimir Hellman tarttuivat Liikenneviraston ja Trafin haasteeseen. Siinä tuli kehittää täysin uusi liikkumispalvelu maaseudulle, jossa julkisen liikenteen yhteydet ovat heikot. Tiimi valitsi kohteekseen Lieksan ja alkoi suunnitella sovellusta, jonka avulla käyttäjä voisi suunnitella matkansa esimerkiksi kimppakyytien, tilattavien robottiautojen ja niin ikään ilman kuljettajaa operoivien runkolinjojen yhdistelmistä.

Junction 2017, Aaltoes team at work

Käytimme Liikenneviraston ja Trafin avointa dataa alueen liikennemääristä ja aloimme suunnitella palvelua sen avulla. Perjantain käytimme ideointiin, sen jälkeen työ oli raakaa koodaamista”, Stella Tuovinen kertoo.

Ensimmäinen oppimiskokemus tuli vastaan lauantaina. Tiimi käytti sovelluksen rakentamiseen Googlen karttapalvelua, jonka konepellin alta paljastui haasteita.

”Matkojen ja reittien kartoittaminen Google Mapsin ohjelmointirajapinnassa osoittautui vaikeammaksi kuin odotimme, mutta saimme lopulta palvelun valmiiksi.”

Lopputulos oli myös tuomariston mieleen: ryhmän ideoima palvelu palkittiin sunnuntaina hackathonin parhaana ratkaisuna.

Vaikka oman projektin saattaminen ideasta oikeaksi tuotteeksi, peliksi, ohjelmaksi tai palveluksi oli monelle syy puurtaa viikonlopun yli, Junction tarjosi lopulta kokonaisvaltaisen elämyksen.

Junction 2017 – Aaltoes team awarded

”Opimme paljon uutta, mutta tiesimme myös, että viikonlopusta tulee muutenkin eeppinen. Muut osallistujat, haasteet ja kaikki oheisaktiviteetit tekivät Junctionista paljon mahtavamman kuin odotimme!”

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu