Wellbeing Desk - hyvinvointia koko Aallon henkilöstölle
Wellbeing Desk on Aallon koko henkilöstölle suunnattu matalan kynnyksen palvelupiste, josta saat neuvontaa ja palveluohjausta työhyvinvointiin ja työkykyyn liittyvissä asioissa.
Toimimme Aalto-yliopistossa vastuullisesti ja kunnioitamme muiden yhteisömme jäsenten oikeutta turvalliseen ja miellyttävään yliopistoympäristöön, joka mahdollistaa häiriöttömän työskentelyn ja opiskelun.
Emme hyväksy minkäänlaista epäasiallista kohtelua, kiusaamista emmekä häirintää. Jos olet kokenut tai epäilet kohdanneesi epäasiallista kohtelua tai häirintää, toimi alla olevien ohjeiden mukaisesti. Epäasialliseen kohteluun tai häirintään ei voida vaikuttaa tai puuttua, jos sitä ei oteta puheeksi asianomaisten henkilöiden kesken tai haeta tukea omalta esihenkilöltä tai HR:ltä tai muilta alla mainituilta tukitahoilta.
Jos mahdollista, aloita selittämällä henkilölle, että koet hänen käytöksensä epäasialliseksi tai häiritseväksi, ja pyydä häntä lopettamaan.
On tärkeää ottaa haasteet puheeksi, kun ne on huomattu, vaikka toisten käyttäytymisen kyseenalaistaminen saattaisikin tuntua epämiellyttävältä. Voi olla, että henkilö ei ymmärrä, että hänen käytöksensä tuntuu muiden mielestä sopimattomalta. Asiasta keskusteleminen auttaa näkemään tilanteet toisesta näkökulmasta.
Joskus tilanne saattaa jatkua tai voi olla syitä, joiden vuoksi ei ole mahdollista ottaa haasteita esille epäasiallisesti käyttäytyvän henkilön kanssa. Tällöin ei kannata epäröidä pyytää apua: tukea on saatavilla, ja Aallolla on selkeät ja yhtenäiset toimintamallit häirintään ja epäasialliseen kohteluun puuttumisessa.
Mikäli työntekijänä koet tulleesi häirityksi tai kohdelluksi epäasiallisesti, vie asiaasi rohkeasti eteenpäin ja pyydä apua – voit olla luottamuksellisesti yhteydessä omaan esihenkilöösi tai hänen esihenkilöön, henkilöstöpalveluihin, työterveyshuoltoon, ammattiliiton edustajiin tai häirinnän ja epäasiallisen kohtelun yhteyshenkilöihin, jotka ovat kaikki käytettävissäsi ja tukenasi.
Mikäli opiskelijana koet tulleesi häirityksi tai kohdelluksi epäasiallisesti, saat apua ja tukea ottamalla yhteyttä joko koulusi oppimispalveluiden päällikköön tai ylioppilaskunnan (AYY) häirintäyhdyshenkilöön. Lisäksi keskustelutukea voit saada myös opintopsykologeilta. Lue lisää opiskelijan oppaan sivuilta "Tukea häirintätilanteisiin".
Kaikissa tapauksissa ja kaikissa kysymyksissä voit ottaa yhteyttä joko Aallon tai AYYn häirinnän ja epäasiallisen kohtelun yhteyshenkilöihin. Heihin voi ottaa yhteyttä luottamuksellisesti, eivätkä he vie asiaasi eteenpäin ilman lupaasi.
Heidän tehtävänään on tukea häirintää tai epäasiallista käyttäytymistä kokenutta tai havainnutta henkilöä ja auttaa häntä etenemään asiassa, jos hän niin haluaa.
Yhteystiedot
Aallon henkilöstön häirintäyhdyshenkilöihin voit ottaa yhteyttä lähettämällä viestin osoitteeseen [email protected]. Sähköpostilaatikkoa lukevat vain häirintäyhdyshenkilöt, ja yhteydenotot heihin ovat luottamuksellisia.Älä liitä viestiisi arkaluonteista materiaalia, kuten omat tai toisen henkilön terveydentilaa koskevat tiedot tai perhetilanne.
Aallon henkilöstön häirintäyhdyshenkilöt ovat Anne Petroff ([email protected]) ja Mikko Raskinen ([email protected] Häirintäyhdyshenkilöt tukevat häirintää tai epäasiallista kohtelua kokenutta tai sitä nähnyttä/todistanutta henkilöä ja auttavat eteenpäin, jos yhteyttä ottanut henkilö näin toivoo. Häirintäyhdyshenkilöt eivät ratkaise tapauksia vaan ainoastaan auttavat eteenpäin asiasa ja kertovat eri etenemisen vaihtoehdoista.
Häirintäyhdyshenkilöt voi pyytää laitosten tai yksiköiden kokouksiin pitämään noin 1/2 tunnin infon häirinnän ja epäasiallisen kohtelun ehkäisystä ja Aallon prosesseista niihin liittyen.
Opiskelijoiden häirintäyhdyshenkilöihin AYY:llä saat yhteyden osoitteessa [email protected]
Prosessin käynnistyminen
Aalto-yhteisön henkilöstön jäsen kokee häirintää tai epäasiallista kohtelua henkilöstön taholta ja tekee ilmoituksen nimellään esihenkilölleen, esihenkilön esihenkilölle tai HR:lle. Työnantajan edustaja eli esihenkilö yhdessä koulun HR-päällikön kanssa aloittaa selvitysprosessin, joka etenee alla kuvatusti. Jos yhtenä osapuolena on opiskelija, on mukana prosessissa myös koulun oppimispalveluiden päällikkö.
Tilanteen selvittäminen (henkilöstön osalta, opiskelijoita koskevasta prosessista on oma ohjeensa opiskelijan oppaassa)
Johtopäätökset ja päätökset tarvittavista toimista
Opiskelija, oletko kohdannut häirintää tai epäasiallista kohtelua?
Eettiset periaatteet (Code of Conduct) muodostavat Aalto-yhteisön kulttuurin perustan, ja toteutamme niiden avulla arvojamme ja tapaamme toimia.
Rakennamme inklusiivista yhteisöä, jossa yhteisömme jäsenet tuntevat yhteenkuuluvuutta ja voivat täysipainoisesti elää työn tai opintojen arkea tasavertaisina.
Wellbeing Desk on Aallon koko henkilöstölle suunnattu matalan kynnyksen palvelupiste, josta saat neuvontaa ja palveluohjausta työhyvinvointiin ja työkykyyn liittyvissä asioissa.