Sotilasteknillinen opetus ja tutkimus

Useissa maissa sotilasteknillinen tutkimus ja opetus oli 1800-luvulla liitetty suoraan korkeakouluopetuksen järjestelmään. Esimerkiksi Amerikan yhdysvalloissa sotilasopetus kuului elimellisesti monien yliopistojen opetusohjelmaan. Ranskassa sotilasteknillinen opetus oli järjestetty omiin korkeakouluihinsa, joihin pyrittiin teknillisten perusopintojen jälkeen. Saksankielisessä maailmassa sotilasteknillistä tutkimusta tehtiin 1890-luvun jälkeen valtion tutkimuslaitoksissa, ja opetus liittyi korkeakouluopetukseen sen osana.

Suomalainen sotilasteknillinen opetus ja tutkimus oli autonomian aikana järjestetty pääosin Keisarikunnan koulutus- ja tutkimusjärjestelmien kautta. Suomalaiset teknillisiin aselajeihin sijoittuvat upseerit, kuten Vilho Petter Nenonen, koulutettiin Pietarin ja Moskovan sotilasoppilaitoksissa.

Ensimmäisen maailmansodan aikana suomalaiset itsenäisyysmieliset nuoret lähtivät Saksaan kouluttautumaan taisteluun odotettavissa olevassa maan itsenäisyyskamppailussa. Sisällissodan aikana Saksassa koulutetut jääkärit muodostivat valkoisen kenttäarmeijan päällystön rungon, mutta armeijan johtotehtäviin ylipäällikkö nimitti myös vanhoja Venäjän armeijan kouluttamia upseereita. Sodan jälkeen useat suomalaiset upseerit lähtivät jatkokoulutukseen Ranskaan, Englantiin ja Italiaan. Useat suomalaiset ilmavoimien upseerit koulutettiin Ranskassa ja laivastoupseerit pääosin Italiassa.

Syntyi kaksi näkemystä tavoista, joilla teknillisten aselajien sotilasopetus tulisi järjestää. Tilanteen selvittämisemiseksi dipl.ins. Hugo Nybergh laati esityksen Teknillisen korkeakoulun insinööriosaston antaman diplomitutkinnon ensimmäisen osan nimittämisestä ranskalaisen järjestelmän mukaisesti polytekniikan kandidaatin tutkinnoksi. Tälläkin kertaa resurssikysymykset, lähinnä opettajapula, ratkaisivat asian. Oli huomattavasti halvempaa lähettää harvat suomalaiset sotilastekniikan opiskelijat esimerkiksi ranskalaiseen Division Technique du Génieen ja École Supérieure de Guerreen.

Suomeen myös saapui ranskalaisia upseereita. Everstiluutnantti J. J. Gros-Coissy vastasi 1920-luvulla Karjalan kannaksen linnoittamisesta.

Sen jälkeen, kun ajatus erityisestä suomalaisesta sotilasteknillisestä oppilaitoksesta oli haudattu, suomalaisten upseerien teknillinen peruskoulutus päätettiin antaa kursseilla, jotka järjestettiin yhteistyössä puolustusvoimien ja Teknillisen korkeakoulun kanssa. Rahoitus koulutukselle saatiin tykistön tarkastaja V. P. Nenosen välityksellä.

Teknilliset upseerikurssit voitiin aloittaa syyslukukauden alkaessa 1923. Sotaväen päällikkö komensi kaksikymmentä upseeria opiskelutarkoituksessa Teknilliseen korkeakouluun.

Teknillisen korkeakoulun tehtäväksi määrättiin pääsääntöisesti teknillisten joukkojen upseerien matemaattis-luonnontieteellisten ja teknillisten peruskurssien antaminen vuonna 1923 perustetun Sotakorkeakoulun tarjoaman sotatieteellisen opetuksen rinnalla.  1920-luvun kuluessa Teknilliseen korkeakouluun komennettiin vuosittain hieman toistakymmentä upseeria. Sotakorkeakoulun asema korkeakouluna sementoitiin vuonna 1930. Vuoden 1933 jälkeen upseereita ei enää erikseen komennettu Teknilliseen korkeakouluun.

Insinöörireservin kouluttaminen

Suomessa keskusteltiin Sotakorkeakoulun perustamisen yhteydessä myös maanpuolustuksen järjestelmän kannalta tärkeän teknillisen henkilökunnan reservin koulutuksesta. Vuonna 1924 perustettiin komitea pohtimaan riittävän insinöörireservin luomiseen tähtääviä toimenpiteitä. Komitea muodostui edellisenä vuonna perustetun, korkeakouluinsinöörien edunvalvontajärjestöksi tarkoitetun Suomen Insinööriliiton  ja armeijassa palvelevan teknillisen henkilökunnan edustajista. Tasavallan presidentti hyväksyi 25. maaliskuuta 1925 sen laatiman ehdotuksen reservin insinööriupseereiden koulutusta koskeviksi määräyksiksi.

Järjestelmä perustui siviilissä insinööri- tai muun teknillisen alan koulutuksen saaneiden kouluttamiseen armeijan reserviin. Liikekannallepano suunniteltiin tapahtuvaksi sodassa tarvittavien ammattien mukaan, ja armeijan huoltokysymykset sidottiin ainakin periaatteessa jo rauhan aikana siviilielämän tuotantojärjestelmään. Määräysten perusteella siviilialoilla toimivat insinöörit ja arkkitehdit voitiin nimittää kadettikoulussa suoritettavan reservi-insinööriupseeritutkinnon jälkeen insinööriluutnanteiksi. Insinööriupseerien arvoasteikon ei haluttu alkavan tavanomaiseen tapaan vänrikistä. Näin korostettiin teknillisen alan koulutuksen merkitystä.

Kadettikoulu järjesti ensimmäisen insinööriupseerikurssin vuonna 1927. Ensimmäiselle kurssille osallistui yli 80 insinööriä ja arkkitehtia. Keväällä 1928 järjestetyltä toiselta kurssilta valmistui 104 tutkinnon suorittanutta.

Suora yhteys sotilasteknillisen opetuksen ja TKK:n välillä katkesi lopullisesti vuonna 1965, jolloin opettajaneuvosto päätti, ettei reserviupseerikoulutuksesta tai osallistumisesta teknillisten aselajien toimintaan annettu enää lisäpisteitä korkeakouluun pyrittäessä.