Ensimmäiset tekniikan tohtorit

Teknillisten alojen tohtorin tutkintoa ryhtyivät Suomessa tavoittelemaan ennen kaikkea kemistit. Ensimmäisten kymmenen väitöskirjan joukossa on peräti viisi kemian alan tutkimusta. Joukossa on yksi yritys maanmittauksen alalta, Carolus Lindbergin arkkitehtuurin alaan kuulunut keskiajan kivikirkkojen rakennustekniikkaa koskeva työ vuodelta 1919 ja Ossian Hanneliuksen siltarakennusta koskeva työ 1921.

Ensimmäinen Teknillisen korkeakoulun tohtori oli Sulo Viljo Hintikka, joka sai painatusluvan orgaanisen kemian alaan kuuluvalle väitöskirjalleen Kamfenilonitutkimuksia (aaltodoc.aalto.fi) maaliskuussa 1911 numerolla 2.

Insinööriosaston väitöskirjahankkeet eivät edenneet yhtä hyvin, vaan osastolla aloitetut väitöskirjahankkeet ovat jääneet keskeneräisiksi. Mikäli väitöskirja numero 1 on ollut tarkoitus toteuttaa, numeron haltija on ollut koneosaston Georg Fredrik Jansson. Järjestyksessä ensimmäinen lupa teknillisen tohtorintutkinnon suorittamiseksi annettiin nimenomaan hänelle 21. lokakuuta 1909.

Janssonin syventymisaihe oli sähkötekniikka. Saksassa suorittamiensa perusopintojen jälkeen hän jatkoi opintojaan Karlsruhen teknillisessä korkeakoulussa. Oleskeltuaan Suomessa jonkin aikaa, Jansson siirtyi edelleen Wienin teknilliseen korkeakouluun. Hän palasi syksyllä 1912 Helsinkiin, jossa hänet nimitettiin muutaman kuukauden ajaksi Teknillisen korkeakoulun sähkötekniikan assistentiksi. Myöhemmin Jansson työskenteli sähkötekniikan opettajana Tampereen Teknillisessä Opistossa, eikä hänen väitöstutkimuksensa koskaan valmistunut.

Vastaavasti ovat tutkinnon suorituslupaa anoneet vuonna 1912 insinööri Ossian Strömmer ja seuraavana vuonna insinööri Maximilian Sergelius; kumpikin toimi jonkin aikaa koneinsinööriosaston assistentteina. Molempien väitöstutkimus on jäänyt keskeneräiseksi. Strömmer työskenteli myöhemmin ammattikoulun opettajana ja julkaisi useita kirjoituksia alaltaan. Sergelius työskenteli Helsingin teollisuuskoulussa lehtorina 1912–1925 ja rehtorina 1914–1922. Hän oli Helsingin teknillisen oppilaitoksen opettaja 1916–1954 ja oppilaitoksen rehtori 1916–1952. Sergelius valittiin varasijalta eduskuntaan vuonna 1926, hän edusti Ruotsalainen vasemmisto -puoluetta.

Vuonna 1917 julkaisi Toivo Wilho Salonen väitöskirjanumerolla 10 konepajatekniikkaan liittyneen opinnäytteensä Metallilastun irtaantumisen riippuvaisuus veisto-olosuhteista: veistomekaaninen tutkimus. Väitöskirjaa vastaan esitettiin ankaraa kritiikkiä, eikä hän koskaan suorittanut tutkinnon muita osia. Hänet todettiin haun yhteydessä vuonna 1922 päteväksi yleisen koneopin ja teollisuustalouden professorin virkaan. Virkaan valittiin tällöin kuitenkin Bernhard Wuolle.  Salonen työskenteli vuosina 1922–1926 Tampereen Teknillisen Opiston opettajana, ja hän siirtyi tämän jälkeen yksityisen insinööritoimiston vetäjäksi.

Ensimmäinen konetekniikan alan väitöskirjan menestyksellä esittänyt insinööri oli Jarl Kuusinen (1940 eteenpäin Salin), joka teki diplomityöt sekä konetekniikan, että sähkötekniikan aloilta. Hänen väitöskirjansa Wahrseinlichkeitsberechnungen in der Kraft- und Wärmetechnik hyväksyttiin numerolla 18 vuonna 1936. Salin työskenteli 1920-luvulla Åbo Akademin koneenrakennuksen professorina ja hän vastasi Imatran voimalaitoksen rakentamisesta 1927–1929.

Seuraavaat koneosaston tohtorit olivat Reino Castrén 1937 tuotantotalouden, ja Arvo Ylinen 1938 lentokoneenrakennuksen aloilta.

Tutkintosäännön uudistus

Tutkintosääntö uudistettiin vuonna 1971.  Uudistuksen jälkeen vastuullisen osaston osastokollegi käsitteli väitöskirjan hyväksymisen tai hylkäämisen väitöstilaisuuden jälkeen. Kun tohtorin tutkinto oli hyväksytty, annettiin asianomaiselle väittelijälle tutkintotodistus, jonka allekirjoittivat rehtori ja osastonjohtaja. Tutkinnon suorittaminen oikeutti tekniikan tohtorin arvoon.

TKK:n tohtorin tutkintoon ja tohtorin arvonimeen liittyvä ongelma ratkaistiin 1979 annetulla tutkintosäännöllä. Tällöin todettiin yksiselitteisesti, että ”todistus tekniikan tohtorin tutkinnosta oikeuttaa tekniikan tohtorin arvoon”. Promootion, jonka järjestämisestä päätti asetuksen mukaan hallintokollegi, tarkoituksena oli tämän jälkeen vain arvonmerkkien antaminen. Hallintokollegi saattoi pyynnöstä antaa oikeuden tekniikan tohtorin arvonmerkkeihin myös ilman juhlallista promootiota.

Promovoimattomien tohtoreiden ongelma poistui lopullisesti vuonna 1987, jonka jälkeen kaikki oppilaitoksesta valmistuvat tekniikan tohtorit tai filosofian tohtorit on promovoitu läsnä- tai poissaolevina.