Alumneille

Mikko Koivisto: Opintojen monialaisuus synnyttää uniikkia osaamista

Palvelumuotoilun pioneeri, taiteen maisteri Mikko Koivisto siirtyi konsultoinnista energiateollisuuteen ilmastonmuutoksen yhteiskunnallisten kysymysten äärelle. Nyt hänellä on mahdollisuus kehittää Helenin asiakaskokemusta ja ratkoa energia-alan murroksen haasteita.
Kuva: Mikko Koivisto

1. Mikko Koivisto mitä teet työksesi?   

Vastaan Helenin asiakaskokemuksesta ja palvelumuotoilusta Head of Customer Experience and Service Design -roolissa. Aloitin tehtävässä tammikuussa 2020. Täällä palvelumuotoilua hyödynnetään sekä asioinnin että uusien palveluiden, tuotteiden ja ratkaisujen kehittämiseen. Helenillä nähdään myös vahvasti, että hyvää asiakaskokemusta ei synny ilman hyvää työntekijäkokemusta, minkä vuoksi tehtäväkenttänä on myös työntekijäkokemuksen kehittäminen. 

2. Miten sinusta tuli Head of Customer Experience and Service Design Helenillä? 

Työskentelin aiemmin konsulttipuolella ja tuntui, että oli sopiva hetki siirtyä projektiluontoisesta työstä eteenpäin. Koen, että pääsen Helenillä hyödyntämään laajaa osaamistani ja saan vaikuttavuutta työni kautta, koska vastaan koko asiakaskokemuksesta, en pelkästään yksittäisestä projektista. Haluan oppia uutta ja kehittyä, joten siirtyminen Helenille oli luonteva polku työurallani. Olin tehnyt aiemmin projekteja Helenille ja kiinnostuin siksi siitä myös työnantajana. 

Suuri ”Why?”, miksi olen täällä, on ilmastonmuutos. Koen, että energia-ala on murroksessa. Alalla odotetaan ja tapahtuu paljon. Koko toimiala on työntekijämarkkinoilla ja asiakkaiden suuntaan paljon kiinnostavampi kuin mitä aiemmin on ajateltu. Ihmiset miettivät valintojaan tarkemmin. Tässä työssä voin olla mukana vaikuttamassa asioihin. 

3. Mitkä ovat olleet urasi kohokohtia?  

Kysymys, miksi muotoilun pitäisi rajoittua vain esineisiin tai rakennettuun ympäristöön on varmasti asia, joka jo Taideteollisen korkeakoulun opintojen ajalta on nostettava esiin. Koenkin, että palvelumuotoilun löytäminen oli tärkeä kohokohta urallani. Olin ensimmäinen Suomessa, joka teki gradun aiheesta, ja tämä gradu on määrittänyt koko tähänastista uraani.   

Tunnustukset design-kilpailuissa ovat aina olleet kokokohtia. Kansainvälisen Service Design Award -palkinnon saaminen vuonna 2015 oli erityisen hienoa. Nostaisin mukaan myös sen, kun minut pyydettiin Kansainvälisen design säätiön hallitukseen ja pääsin näköalapaikalle Helsinki Design Capital 2012 -vuoden toteutukseen. Sain Ornamo-palkinnon 2017 muotoilun uudistamisesta ja palvelumuotoilun pioneerina toimimisesta, jota arvostan suuresti. Tuorein kohokohta on viime keväänä julkaistu Palvelumuotoilun bisneskirja.  

4. Mitkä ominaisuudet ovat palvelumuotoilun parissa työskentelevälle tärkeimpiä?  

Yksi tärkeimmistä on kyky muodostaa empaattinen yhteys asiakkaaseen ja palvelun käyttäjään. Työkalupakista olisi hyvä löytyä etnografisten menetelmien soveltamista, liiketoiminnan ymmärrystä, taitoa yhdistää asiakastarpeet liiketoiminnallisesti kannattaviksi ratkaisuiksi, unohtamatta teknistä toteutusta. Työssä tarvitaan kyvykkyyttä sekä strategiseen ajatteluun että toimimaan ”kädet savessa” ratkaisujen implementoimiseksi. Työpajojen vetäminen kuuluu palvelumuotoilijan työhön. Joten voisi myös sanoa, että henkilö, joka pitää sosiaalisesta vuorovaikutuksesta sopii alalle.   

5. Miten opiskelu Aallossa valmisti sinua työelämään? 

Ilman Aallon tarjoamaa monialaisuutta en olisi välttämättä löytänyt palvelumuotoilua. Tein kahta sivuohjelmaa opintojeni aikana. IDBM:n kautta ymmärsin laajemmin yritysten liiketoiminnan kehittämistä muotoilun keinoin, opiskelemalla esimerkiksi strategista johtamista. Käytettävyyskoulun kautta opin käyttäjälähtöisen suunnittelun menetelmiä. Monialaisuus voi siis synnyttää uutta.  

6. Minkä neuvon antaisit itsellesi, jos opiskelisit nyt?  

Olisin voinut tehdä kansainvälisiä harjoitteluja toisen jakson ja olla pidempään vaihdossa, koska työelämä on niin kansainvälistä. Toisaalta voin todeta itselleni, että tein fiksuja valintoja opiskelemalla asioita, jotka kiinnostivat.  Näin valitsin oman polkuni, jolla olen nyt.  

7. Mitä odotat tulevaisuudelta?  

Odotan, että saan rakennettua vahvan design tiimin ja tuotua palvelumuotoilun asiakaskeskeisen toimintatavan Helenin asiakaskokemuksen ytimeen. Samalla ottaen ympäristöarvot huomioon kaikessa toiminnassa. Olen suurten asioiden äärellä ja odotan innostuneena tulevaisuutta!

Kaikki tarinat: Alumnilta alumnille
  • Julkaistu:
  • Päivitetty: