Historia

Aalto-yliopisto aloitti toimintansa 1.1.2010, jolloin Helsingin kauppakorkeakoulu, Taideteollinen korkeakoulu ja Teknillinen korkeakoulu yhdistyivät.
Arkkitehtuurin opiskelijoita. Kuva: Aalto-yliopiston arkisto.

Tänään Aalto-yliopistossa on kuusi korkeakoulua ja lähes 12 000 opiskelijaa, henkilöstöä on 4 000, joista noin 400 on professoreita. Aalto-yliopistossa voi suorittaa kandidaatin- ja maisteritutkintoja, ja kaikilla opintoaloilla on omat tohtoriohjelmansa. Yliopiston pääkampus on Espoon Otaniemessä.

Aalto-yliopiston ensimmäinen rehtori Tuula Teeri 8.1.2010

Aalto-yliopiston synty

Aalto-yliopisto syntyi suomalaisen yliopistouudistuksen kärkihankkeena. Ajatuksena oli luoda teknisten tieteiden, kauppatieteiden ja taiteiden alan monialainen tiede- ja taideyhteisö.

Ensimmäisenä idean uudesta taiteen, tekniikan ja talouden yhdistävästä innovaatioyliopistosta esitti silloisen Taideteollisen korkeakoulun rehtori Yrjö Sotamaa lukuvuoden avajaispuheessaan syksyllä 2005. Helmikuussa 2007 valtiosihteeri Raimo Sailaksen johtaman työryhmän muistiossa esitettiin konkreettisempi suunnitelma uuden yliopiston synnyttämisestä. Yliopiston valmistelu alkoi myöhemmin samana keväänä, kun yliopiston synty kirjattiin pääministeri Matti Vanhasen hallituksen ohjelmaan.

Valmisteluun osallistui yhteensä 500 jäsentä Aalto-yliopiston muodostaneista korkeakouluista. Keväällä 2008 järjestettyyn nimikilpailuun tuli yhteensä 1 600 ehdotusta. Nimeksi vahvistettiin Aalto-yliopisto (ruotsiksi Aalto-universitetet ja englanniksi Aalto University) 9.5.2008. Nimi on kunnianosoitus arkkitehti Alvar Aallon elämäntyölle ja  hänen työnsä kansalliselle ja kansainväliselle merkitykselle.

Aalto-yliopiston säädekirja allekirjoitettiin 25.6.2008, ja Aalto-korkeakoulusäätiön hallitus aloitti työnsä 15.8.2008. Se nimitti yliopiston ensimmäiseksi rehtoriksi FT Tuula Teerin 19.12.2008.

Kandidaattikeskus Undergraduate Centre Photo Tuomas Uusheimo

Otaniemessä Alvar Aallon asemakaava ja rakennuksia

Aalto-yliopiston pääkampus on Otaniemessä, jossa Teknillinen korkeakoulu toimi 1950-luvulta lähtien. Kampuksen ydin on yli 50-vuotias puistokampus, jossa on Alvar Aallon suunnittelema asemakaava ja yksittäisiä hänen ja muiden suomalaisten arkkitehtien, kuten Reima ja Raili Pietilän sekä Heikki ja Kaija Sirénin suunnittelemia rakennuksia.

Kampuksen arkkitehtuuri

Kolmen perustajayliopiston historiaa:
Teknillinen korkeakoulu

Teknillinen korkeakoulu perustettiin vuonna 1849. Polyteknillinen Opisto muutettiin yliopistotasoiseksi Suomen Teknilliseksi Korkeakouluksi vuonna 1908. Otaniemeen korkeakoulu siirtyi vaiheittain vuodesta 1955 lähtien.

Teknillinen korkeakoulu toimi vuoden ajan nimellä Aalto-yliopiston teknillinen korkeakoulu. Se jakaantui 1.1.2011 neljäksi tekniikan alan korkeakouluksi ja Teknillinen korkeakoulu -nimestä luovuttiin. Aalto-yliopiston neljä tekniikan korkeakoulua ovat merkittäviä kansainvälisiä tieteen ja teknologian edistäjä. Neljä korkeakoulua ovat:

Taustaa

Tekniikan opetus aloitettiin Suomessa 1800-luvun alkupuolella osana valtion toimia, joilla pyrittiin modernisoimaan Euroopan pohjoisreunalla sijaitsevan pienen suuriruhtinaskunnan talouselämää. Opetus Helsingin teknillisessä reaalikoulussa käynnistyi tammikuun 15. päivänä 1849, jolloin ensimmäiset oppilaat aloittivat työnsä verhoilijamestari Litoniuksen talossa aivan Helsingin keskustassa.

Helsingin teknillisen reaalikoulun ensimmäiseksi johtajaksi valittiin yliopistosta muutamaa vuotta aiemmin valmistunut kemisti Anders Olivier Saelan. Oppilaitoksen opetusohjelma laadittiin kilpailemaan ammattikuntalaitoksen järjestämän koulutuksen kanssa siten, että oppilaat saivat koko kurssin suorittaessaan sekä tarvittavia yleissivistäviä, että teknillisissä ammateissa tarpeellisia tietoja.

Varsinainen teknillinen ammattiopetus Helsingissä alkoi vuoden 1858 sääntöuudistuksen jälkeen. Tällöin muodostettiin myös teknilliset ammattiosastot: insinööri-, koneinsinööri-, arkkitehti-, kemian teknologian ja maanmittausosasto.

Suomalainen kansan perusopetusjärjestelmä sai muotonsa 1860-luvun jälkeen Sveitsistä saatujen mallien mukaisesti. Muun perusopetusjärjestelmän kehittyessä Helsingin teknillisen reaalikoulun opetussuunnitelmaa voitiin suunnata enemmän matemaattis-luonnontieteellisiin aineisiin ja teknillisiin ammattiaineisiin.

Yliopiston rinnalle

Vuonna 1872 oppilaitos muutettiin Polyteknilliseksi kouluksi ja vuonna 1879 Polyteknilliseksi Opistoksi. Viimeksi mainitun muutoksen yhteydessä oppilaitoksen valmistava luokka lopetettiin ja siitä muodostui pelkästään maan korkeinta teknillistä opetusta antava oppilaitos.

Polyteknillinen koulu sai vuonna 1877 oman rakennuksensa, kun Hietalahden torin laidalle valmistui F. A. Sjöströmin piirtämä talo. Rakennuskompleksia laajennettiin useaan otteeseen. Oppilaitoksen uusi, ajanmukainen kemian laboratorio valmistui 1899. Tärkeimmät päärakennuksen laajennukset tapahtuivat vuonna 1904 ja 1920-luvun lopulla, jolloin päärakennus sai nykypäivään asti säilyneen muotonsa.

Kemian laboratoriota korotettiin ylimääräisellä kerroksella 1920-luvun alussa. Päärakennuksen naapurikortteleihin rakennettiin 1920-luvun kuluessa tuolloin uudenaikaiset teknilliset laboratoriot. Valtion Teknillisen Tutkimuslaitoksen rakennuksen valmistuessa 1942 Teknillinen korkeakoulu oli vallannut jo kokonaisen kaupunginosan.

Opiskelijamäärät ja tutkinnot

1900-luvun alkuun tultaessa Polyteknillisen opiston oppilasmäärä oli kasvanut hieman yli kahteensataan. Vuoden 1904 sääntöuudistuksen ja päärakennuksen laajennuksen mahdollistaessa oppilasmäärän kasvattamisen, teekkareiden lukumäärä kasvoi yli 400:ään.

Polyteknillinen Opisto muutettiin yliopiston tasoiseksi Suomen Teknilliseksi Korkeakouluksi huhtikuun 2. päivänä 1908. Nimenmuutoksen myötä opiskelijat saivat ylioppilaan oikeudet, vakituiset opettajat professorin tittelin, tutkintosäännössä määriteltiin teknillinen tohtorin tutkinto ja oppilaitoksessa otettiin käyttöön entisen koulumaisen opetusmuodon sijaan rajoitettu opiskeluvapaus. Koko oppilaitoksen kurssin läpäisseet opiskelijat saivat valmistuessaan saksalaisella kielialueella 1800-luvun loppupuolella totuttuun tapaan päästötodistuksen eli diplomin. Vastaavasti korkeakoulusta valmistuvat tohtorit saivat tohtoridiplomin.

Korkeakoulussa suoritettiin aluksi insinööri-, maanmittari- ja arkkitehtitutkinnot. 1930-luvulla erillisestä maanmittaritutkinnosta luovuttiin ja vuosikymmenen ajan oli käytössä diplomi-arkkitehdin tutkinto. Nimike diplomi-insinööri otettiin varsinaisesti käyttöön tutkintosääntöä uudistettaessa 1940-luvun alussa samaan aikaan kun alemman asteen teknillisiä tutkintoja määriteltiin.

Teknillisen korkeakoulun ensimmäinen tohtorintutkinto suoritettiin vuonna 1912. Kun korkeakoulun ensimmäinen promootio järjestettiin vuonna 1934, teknillisiä tohtorin tutkintoja oli kertynyt yksitoista. Sadas TKK:n väitöskirja valmistui vuonna 1961. Vuonna 2004 valmistuneita tohtoreita on noin 1800. Oppilaitos on promovoinut 127 kunniatohtoria.

Muutto Espooseen

Teknillisen korkeakoulun siirtämistä Helsingin keskustasta kaupungin reunaosioon, tai esimerkiksi Tampereelle keskusteltiin jo 1910-luvulla. Erilaisia suunnitelmia muutosta Helsingin kaupungin pohjoisosiin, tuolloin vielä pääosin rakentamattomiin kaupunginosiin, Meilahteen tai Haagaan esitettiin useita. Kuitenkin vielä vuonna 1945 pidettiin arkkitehtuurikilpailu korkeakoulun toiminnan laajentamiseksi Hietalahdessa.

Teknillisten tieteiden nopea kehitys toisen maailmansodan jälkeen muutti tulevaisuuden suunnitelmat lopullisesti. Säilyttääkseen asemansa sodanjälkeisten teknologian edistysaskeleiden mukana TKK ja Valtion Teknillinen Tutkimuslaitos tarvitsivat huomattavat maa-alueet uusien laboratorioiden rakentamiseksi.

Lopullinen päätös oppilaitoksen muutosta ulos kantakaupungista tehtiin vuonna 1948. Valtio osti Espoon maalaiskunnan itäosassa sijaitsevan Otaniemen kartanon alueen korkeakoulun ja VTT:n uudeksi kampusalueeksi 15. tammikuuta 1949. Tuolloin vielä maanviljelyskäytössä ollut alue oli aluksi tarkoitus liittää Helsingin kaupunkiin, mutta kunnallishallinnon kehitys johti nykyiseen tilanteeseen, jossa korkeakoulun kotipaikkana on Espoon kaupunki.

Otaniemeen rakennettiin ensin opiskelijoiden asuinalue, Teekkarikylä, joka toimi vuoden 1952 olympialaisten kisakylänä. Ensimmäiset korkeakoulun toiminnot siirtyivät Espooseen vuonna 1955. Korkeakoulun päärakennuksen ydinosa valmistui vuonna 1964, ja muutto Hietalahdesta pois saatiin päätökseen noin kymmenen vuotta myöhemmin. Samaan aikaan päärakennuksen kanssa valmistui ylioppilaskunnan osakuntataloksi rakennettu Dipoli. Dipolista tuli 1970-luvun kuluessa maan tunnetuin kongressi- ja kurssikeskus.

Otaniemestä muodostui 1950- ja 60-luvuilla suomalaisen arkkitehtuurin eturivin kohde. Otaniemen kampusalueen yleissuunnitelman laati arkkitehti Alvar Aalto. Aallon toimisto on vastannut päärakennuksen ja jo Olympiakisoja varten rakennetun Otahallin lisäksi useiden muiden rakennusten suunnittelusta. Teekkarikylän vanhimmat asuntolarakennukset, Servin-Mökki -ravintolan ja Otaniemen kappelin, on suunnitellut Heikki ja Kaija Sirenin toimisto. Dipolin suunnittelivat Reima Pietilä ja Raili Paatelainen.

Teekkarikylä ja Teknillinen korkeakoulu rakennettiin keskelle metsää Espoon maalaiskuntaan. Espoosta tuli kaupunki vuonna 1972, jonka jälkeen se on kasvanut väkiluvultaan Suomen toiseksi suurimmaksi kaupungiksi. Teknillisen korkeakoulun kampus on laajentunut käsittämään yrityshautomoita ja teknologiapuiston. Siitä on tullut eräs tunnetuimmista Espoon kaupunginosista.

Panu Nykänen, tutkija, FT

Opiskelijoita sähköteknillisessä laboratoriossa. Kuva: Aalto-yliopiston arkisto.

Kolmen perustajayliopiston historiaa:
Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu

Taideteollinen korkeakoulu perustettiin vuonna 1871 nimellä Veistokoulu. Tänään se on alansa suurin Pohjoismaissa ja yksi arvostetuimpia koko maailmassa. Taideteollinen korkeakoulu yhdistyi Aalto-yliopistoon vuonna 2010. Arkkitehtuurin laitoksen liityttyä korkeakouluun syntyi Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu.

Taustaa

Kansan tunteman lempinimensä, Atski, korkeakoulu sai Ateneumista, Rautatientorin laidalla sijaitsevasta Theodor Höijerin piirtämästä ylväästä rakennuksesta. Ateneum toimi sata vuotta taideteollisen koulutuksen ahjona. Nyt talossa toimii valtion taidemuseo.

Taideteollinen korkeakoulu muutti Arabian tehdaskiinteistöön vuonna 1986 ja kokosi vuosikymmenten jälkeen kaikki korkeakoulun osastot yhteen osoitteeseen. KOrkeakoulun ympärille syntyi kansainvälisesti merkittävä taideteollisuus- ja mediakeskus.

Opinnot ja tutkimus

Taideteollisen korkeakoulun koulutuksen tavoitteena oli 1970-luvulta lähtien tieteellis-taiteellisten valmiuksien syventäminen sekä niiden innovatiivinen prosessointi ammattikäytännöksi. Perinteisen tuote- ja ympäristösuunnittelun rinnalle on kasvanut vahva kuvallisen viestinnän, uuden median ja elokuvataiteen koulutus.

Koulutuksen nopea kansainvälistyminen avasi ovet ulkomaisiin yliopistoihin ja yrityksiin sekä kansainvälisille markkinoille, esimerkiksi Kiinaan ja Japaniin. Media-alan opetus, tutkimus- ja kehitystyö sekä monialaiset tutkijakoulut tulivat osaksi korkeakoulun toimintaa.

Koulutuksen uudistumiseen ja laajentamiseen liittyi 1990-luvulta lähtien monitieteisten, eri yliopistojen välisten koulutusohjelmien perustaminen. IDBM, Polis, MEDES, HSCE ja Visuaalinen journalismi loivat tietä myöhemmin toteutuneelle yliopistojen väliselle laajemmalle yhteistyölle.

Vuonna 1994 uudistettu tutkintojärjestelmä jakoi perustutkinnon ylemmäksi ja alemmaksi perustutkinnoksi: kolmivuotiseksi taiteen kandidaatin (TaK) tutkinnoksi ja kaksivuotiseksi taiteen maisterin (TaM) tutkinnoksi. Vuoden 1999 loppuun asti voitiin suorittaa taiteen lisensiaatin tutkinto.

Ensimmäiset taiteen tohtorit valmistuivat 1990-luvun alussa.

Kauppakorkeakoulun opiskelijoita. Kuva: Aalto-yliopiston arkisto.

Kolmen perustajayliopiston historiaa:
Kauppakorkeakoulu

Kauppakorkeakoulu perustettiin vuonna 1911. Kauppakorkeakoululla on kaikki merkittävimmät kauppatieteellisen alan laatuakkreditoinnit, ja se on Suomen suurin kauppatieteellistä tutkimusta ja opetusta harjoittava yksikkö.

Taustaa

Helsingin kauppakorkeakoulu aloitti toimintansa itsenäisenä korkeakouluna 16.1.1911, jolloin Suomen Liikemiesten Kauppaopiston vuonna 1904 ylioppilaita varten perustetut rinnakkaisosastot järjestettiin korkeakouluksi. Korkeakoulun virallinen nimi oli tuolloin Kauppakorkeakoulu, ja se toimi Helsingissä osoitteessa Fabianinkatu 26.

Kauppakorkeakoulun oppimäärän suorittaminen edellytti vähintään neljän lukukauden opintoja. Opintoihin sisältyi luentoja, seminaariharjoituksia, laboratoriotöitä ja “keskusteluiltoja”. Kauppakorkeakoulun ensimmäisen vuosikurssin vakinaisiksi oppilaiksi siirrettiin ne kauppaopiston toisen ylioppilasluokan oppilaat, jotka olivat menestyneet tyydyttävästi kaikissa pakollisissa aineissa. Kauppakorkeakoulun koko oppilasmäärä oli toiminnan alkaessa 117, joista varsinaisia oppilaita oli 42 ja kuunteluoppilaita 75. Koulun opetusohjelma oli suunniteltu kahden vuoden opiskelua varten.

Kauppakorkeakoulun päästötutkinto voitiin suorittaa joko kauppa- ja teollisuus- tai kauppa- ja pankkiosastolla. Molemmille osastoille pakollisia aineita olivat yleinen liiketaloustiede, tilastotiede, yleinen kauppa- ja usanssioppi, kauppamaantiede tai kauppahistoria, oikeustiede, yleinen kirjanpito ja mallikonttori sekä kemia ja tavaraoppi. Luennoille osallistuminen oli aluksi pakollista ja myös välttämätöntä, sillä kaupallisen alan kirjoja oli olemassa vain muutama kappale. Joissakin aineissa opetusohjelmaan kuului myös seminaariharjoituksia.

Kauppatieteiden kandidaatteja, ekonomeja ja kauppatieteiden maistereita

Kauppatieteiden kandidaatin tutkinto perustettiin 15.12.1920. Se muodostui Kauppakorkeakoulun päästötutkinnon jatkoksi ja määrättiin suoritettavaksi vähintään neljässä määrättyyn aineyhdistelmään kuuluvassa aineessa. Vain harvat päästötutkinnon suorittaneista kuitenkaan jatkoivat opiskeluaan kandidaatiksi, koska tutkinto oli itseopiskelun suuren määrän takia varsin raskas suorittaa.

Ensimmäinen kauppatieteiden lisensiaatti valmistui Kauppakorkeakoulusta 26.11.1949. Kauppatieteiden tohtorin tutkinto perustettiin vuonna 1931. Ensimmäisenä tutkinnon suoritti 27.10.1937 Vilho Paavo Nurmilahti.

Ekonomi-nimike otettiin käyttöön vuonna 1928, kun Kauppakorkeakoulusta valmistuneiden määrä lisääntyi. Nimikkeen valinnasta järjestettiin kansanäänestys, jossa “ekonoomi”-nimike valittiin ylivoimaisella enemmistöllä käyttöön otettavaksi titteliksi. Muita ehdotuksia olivat mm. “kauppi”, “kauppaoppinut” tai “yritehoitaja”, mutta ne olivat todennäköisesti ”ekonoomi”-nimityksen vastustajien huumorimielessä tekemiä.Kauppatieteiden maisteri -nimike otettiin käyttöön vuoden 1995 alusta.

Vuonna 1945 Kauppakorkeakoululle myönnettiin promootio-oikeus. Ensimmäinen promootio järjestettiin vuonna 1946, minkä jälkeen promootioita vietettiin viiden vuoden välein.

Kauppakorkeakoulu muutti Helsingin Runeberginkadulle vuonna 1950, kun Hugo Harmian ja Woldemar Baeckmanin suunnittelema päärakennus valmistui. Päärakennus on Suomen jälleenrakennusajan arkkitehtuurin merkittäviä edustajia. Päärakennus rahoitettiin pitkälti alumnien ja elinkeinoelämän lahjoitusten tuella. Entinen Tyttönormaalilyseo, nykyinen Chydenia, hankittiin Kauppakorkeakoulun omistukseen vuonna 1969.

Valtiollistamisen jälkeen yksityisoikeudelliseksi säätiöksi

Vuoden 1974 valtiollistamisen jälkeen korkeakoulun nimi muutettiin Helsingin kauppakorkeakouluksi. Valtiollistaminen aiheutti aikanaan paljon keskustelua puolesta ja vastaan: valtiollistaminen takasi toisaalta korkeakoulujen talouden, mutta toisaalta sen pelättiin merkitsevän perinteisen itsemääräämisoikeuden menettämistä. Valtiollistaminen johti myös hallinnon uudistamiseen ja sen katsottiin vahingoittavan kauppakorkeakoulujen perinteisiä ja tärkeitä suhteita talouselämään.

Helsingin kauppakorkeakoulussa ongelma ratkaistiin siirtämällä osa yksityisen korkeakoulun varallisuudesta Helsingin kauppakorkeakoulun tukisäätiölle. Tukisäätiö toimii edelleen. Valtiollistamisen etuja oli se, että korkeakoulut saivat sen yhteydessä viimeinkin omat lakinsa. Niistä ensimmäinen oli 1.8.1974 voimaan tullut Laki Helsingin kauppakorkeakoulusta.

Viimeisimmän muodonmuutoksen Kauppakorkeakoulu koki vuonna 2010, kun se yhdistyi Taideteollisen korkeakoulun ja Teknillisen korkeakoulun kanssa monialaiseksi Aalto-yliopistoksi. Näin se muuttui erillisestä talouteen keskittyvästä yliopistosta osaksi suurempaa monialaista yliopistoa ja valtion tilivirastosta yksityisoikeudelliseksi säätiöksi. Talouden, tekniikan ja taiteen yhteistyöllä tähdätään maailmanluokkaan. Uudet kansainväliset urajärjestelmät, oppimisympäristöt, yhteistyömuodot yritysten kanssa sekä toimintakulttuuri vievät tavoitetta kohti.

Kansainvälisyys on luonteva – ja yhä voimistuva osa – Kauppakorkeakoulun toimintaa. Korkeakoulun englanninkielinen nimi muuttui muotoon Aalto University School of Business 1.8.2012. Nimi ilmaisee, että korkeakoulu toimii laaja-alaisesti kaikilla kauppatieteiden alueilla. Niin ikään maailmanluokan kauppakorkeakouluista enemmistöllä on nimenä ”X Business School” tai ”X School of Business”.