Aalto-yliopisto

Aalto-yliopiston kansainväliset verkostot

Aalto-yliopisto on mukana laajasti erilaisissa kansainvälisisissä kumppanuuksissa, verkostoissa ja yhteenliittymissä, jotka toimivat yliopistotasoisesti. Kukin näistä palvelee jotakin Aalto-yliopiston strategista tavoitetta, erityisesti tutkimus- ja koulutusyhteistyön tavoitteita.
Aalto School of Business

Alla on lueteltu yliopistotasoiset kumppanuudet, verkostot ja yhteenliittymät.

Yliopiston tärkeimmät kumppanuudet

Yliopiston tärkeimmät kumppanuudet tukevat Aalto-yliopistoa sen strategisten tavoitteiden saavuttamisessa. Kumppanuudet tähtäävät pitkän tähtäimen suunnitelmalliseen yhteistyöhön, josta kaikki osallistuvat organisaatiot hyötyvät.

Yliopiston tärkeimmät verkostot ja yhteenliittymät

Yliopiston tärkeimmät verkostot ja yhteenliittymät mahdollistavat strategista yhteistyötä tiettyjen teemojen ympärillä.

Globaalit verkostot

Globaalit verkostot ovat opetus- ja kulttuuriministeriön aloitteita. Niiden tavoitteena on luoda yhteyksiä, joilla vahvistetaan Suomen korkeakoulutusta, osaamisbrändiä ja kansainvälistä yhteistyöverkostoa. Aalto-yliopisto koordinoi kolmea kahdeksasta globaalista verkostosta. 

Muut verkostot

Aalto-yliopisto on jäsenenä useissa kansainvälisissä verkostoissa, jotka mahdollistavat rajat ylittävän yhteistyön ja innovatiiviset yhteistyötavat erityisesti Euroopassa.

Aalto-yliopiston korkeakoulujen kansainvälinen yhteistyö

Aalto-yliopiston korkeakoulut ovat mukana myös alakohtaisissa verkostoissa. Lue lisää koulujen yhteistyöstä heidän sivuiltaan. 

Opiskelijoita pyöräilemässä Aalto-yliopiston Väre-rakennuksen edessä kuva: Unto Rautio

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu

Pohjoismaiden ykkönen taiteessa ja muotoilussa

Four students descending stairs in the School of Economics building. Photo taken by Unto Rautio.

Kauppakorkeakoulu

Teemme työtä paremman liiketoiminnan ja yhteiskunnan puolesta.

Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun tutkimusta, kuva Mikko Raskinen

Kemian tekniikan korkeakoulu

Meillä luonnontieteet ja insinööritieteet yhdistyvät ainutlaatuisella tavalla.

Aalto Ice Tank / photo by Juha Juvonen

Insinööritieteiden korkeakoulu

Tutkimusta, opetusta ja uusia ideoita konetekniikan, rakennustekniikan ja rakennetun ympäristön aloilla.

Opiskelija radiokaiuttomassa huoneessa.

Sähkötekniikan korkeakoulu

Punomme sähkötekniikan, luonnontieteet ja informaatioteknologian yhteen älykkäiksi järjestelmiksi ja innovaatioiksi, jotka säästävät energiaa ja lisäävät hyvinvointia. Tutkimustamme sovelletaan niin kännyköissä, sähköverkoissa kuin satelliiteissakin. Tutkimuksilla pyritään vastaamaan moniin kestävän kehityksen haasteisiin.

Artistic depiction of a bright light in space / made by Ray Scipak

Perustieteiden korkeakoulu

Tieteestä tulevaisuuden teknologiaa, innovaatioita ja liiketoimintaa.

Kansainvälinen Aalto – yhteystiedot

Kansainvälisen Aallon palveluissa työskentelevien asiantuntijoiden yhteystiedot.

Read more
Aalto
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu