Yrittäjyys ja innovaatiot Aalto-yliopistossa

Yrittäjyys ja innovaatiot Aalto-yliopistossa

Aalto-yliopiston yrittäjyys- ja innovaatioekosysteemissä tutkimusideoista syntyy kannattavaa liiketoimintaa ekosysteemissä toimivien palveluiden sekä kiihdyttämöjen avulla.

Myös opiskelijalähtöinen toiminta on tärkeä osa yrittäjyysekosysteemin perustaa ja sitä kautta syntyy myös runsaasti kasvuyrityksiä, tapahtuma sekä monenlaisia poikkitieteellisiä avauksia.

Slush10

Muutoksentekijöiden yhteisö

Aallon energisen yrittäjyysyhteisön takana on sekä opiskelijavetoista toimintaa että yliopiston omaa toimintaa. Muun muassa yksi maailman suurimmista startup-tapahtumista Slush sekä Euroopan johtava hackathon Junction ovat syntyneet Aallon opiskelijayhteisössä.

Kaksi viidestä vuonna 2020 eniten rahoitusta keränneistä kasvuyrityksistä on lähtöisin Aallon innovaatioekosysteemistä. Aalto-yliopiston infrastruktuurista löytyy tukea yrittäjäksi tähtäävälle tutkijalle läpi koko prosessin.

Materials Matter exhibition by Materials Platform at Slush 2018_photo Ariane Relander

Aalto-yliopiston yrittäjyysyhteisö on yksi Euroopan vilkkaimmista. MIT on arvioinut Aalto-yliopiston yrittäjyys- ja innovaatioekosysteemin yhdeksi maailman viidestä nousevasta tähdestä. 

 

Working1

Aalto-yliopiston ekosysteemissä perustetaan 70–100 yritystä vuosittain. Yli puolet Suomen yliopistoissa perustettavista yrityksistä perustetaan Aallossa.

AVP

Yrittäjyys kiinnostaa laajemmin kuin koskaan – yli 3000 opiskelijaa on opiskellut Aalto Ventures Programissa viiden vuoden aikana. Tulevaisuudessa Aalto tarjoaa jokaiselle yhteisön jäsenelle opiskelijoiden ja henkilöstön yhdessä luomia yrittäjyysopintoja ja mahdollisuuksia oppia yrittäjähenkisiä ajattelumalleja ja työskentelytapoja. 

quantum microchip on sample stage

Aalto-yliopistostosta lähtevien patenttihakemusten määrä on Suomen neljänneksi suurin. Viime vuosien patentoituja menestystarinoita ovat esimerkiksi ympäristöystävällinen Ioncell-teknologia sekä Suomen ensimmäinen kvanttitietokoneen rakennukseen liittyvä teknologia.

From Ideas to Impact – ideasta vaikuttavuuteen

Yliopiston infrastruktuuri tarjoaa monenlaisia tukipalveluita tutkijoille, jotka haluavat kehittää tutkimusideaansa kohti toimivaa liiketimintaa. Ohjelmaa kutsutaan nimellä From Ideas to Impact – ideasta vaikuttavuuteen. Sen muodostavat yhdessä Aalto-yliopiston innovaatiopalvelut sekä Aalto Startup Center. 

Researchers

Aalto-yliopiston innovaatiopalvelut

Innovaatiopalvelut tukevat Aalto-yliopiston tutkimustulosten kaupallistamista.

Yrittäjyys ja innovaatiot Aalto-yliopistossa
Startup Center main page

Startup Center

Aalto University Startup Center etusivu

Fromideastoimpact

From Ideas to Impact – Ideoista vaikuttavuuteen

Aalto-yliopistossa on kansainvälisesti ainutlaatuinen innovaatioekosysteemi.

Yrittäjyys ja innovaatiot Aalto-yliopistossa

Löydä koti yrittäjyysyhteisöstä ja osallistu tapahtumiin

Aalto-yliopiston eloisa yrittäjyysekosysteemi on synnyttänyt monenlaisia ennennäkemättömiä yhteisöjä ja avauksia viimeisen vuosikymmenen aikana. Slush, Dash sekä Junction ovat erinomaisia esimerkkejä yhteisömme aikaansaannoksista. 

Monen opiskelijan yrittäjähenkisyyden kipinä on peräisin Aalto Entrepreneurship Societysta.

A Gridin kautta alkuvaiheen startup-yrityksesi saa suoran pääsyn Aalto-yliopiston ja Otaniemen kampuksen verkostoihin. 

 

AGrid logo

A Grid

A Grid on Pohjois-Euroopan suurimpia kasvuyrityskeskuksia, jossa asuu mm. startupeja ja kiihdyttämöitä. Löydä tila yrityksellesi!

Aaltoes

Aalto Entrepreneurship Society

Euroopan suurin ja aktiivisin opiskelijavetoinen yrittäjyysyhteisö.

fallup logo

FallUp

Euroopan suurin opiskelijoiden yrittäjyystapahtuma, joka perustettiin inspiroimaan tulevaisuuden yrittäjiä ja yrittäjäasennetta.

junction logo

Junction

Maailman suurin hackathon, jossa tiimit ratkovat tosielämän haasteita 48 tunnin aikana.

dash logo

Dash

Hackathon for design-minded people – eri alojen osaajat ja luovat tekijät kohtaavat.

Slushin ja Aallon yhteistyöbanneeri

Aalto-yliopisto ja kasvuyritystapahtuma Slush

Aalto-yliopistolla ja Slushilla on pitkä historia yhdessä – ovathan startup- ja teknologiatapahtuma Slushin juuret syvällä Aallon ekosysteemissä.

Yrittäjyys ja innovaatiot Aalto-yliopistossa

Yrittäjähenkisen ajattelutavan työkaluja

Aalto Ventures Programin tarjoama ilmainen Starting Up -kurssi on yksi parhaista tavoista oppia startup-yrittäjyyden perusteet muun muassa konkreettisten opetusten ja käytännöllisten esimerkkien avulla.

Tulevaisuudessa yrittäjyyteen valmistavia opintoja on tarjolla Aalto-yliopiston kaikissa korkeakouluissa.

Starting Up Pic: Aalto University

Starting Up -verkkokurssi

Kaikille avoin ja maksuton verkkokurssi kattaa startup-yrittäjyyden perusopinnot.

Opiskelu Aallossa
Entrepreneurship

Kauppakorkeakoulu

Johtamisen laitos tarjoaa yrittäjyyskoulutusta sekä yrittäjyyden tutkimusohjelman.

Aalto Ventures Program team

Aalto Ventures Program

Tulevaisuutta ei voi ennustaa, mutta sen voi rakentaa haluamanlaisekseen. Me opetamme opiskelijoita rakentamaan kuin yrittäjä.

AENT logo

Aalto University Developing Entrepreneurship

Tarjoaa yrittäjille suunnattuja koulutusohjelmia, jotka auttavat sekä nuorempia että jo vakiintuneita yrityksiä menestymään.

Löydä yrityksellesi tai ideallesi kiihdyttämö

Aalto-yliopiston ekosysteemistä löytyy useita erilaisia hautomo- ja kiihdyttämöpalveluita aloitteleville startupeille. 

Myös opiskelijoille on tarjolla samantyyppisiä palveluita. Kiuas Start ja Aalto Entrepreneurship Societyn Ignite -ohjelmat on tarkoitettu alkuvaiheen tiimeille, joilla on vasta alustava idea kasvuyrityksensä toiminnalle. 

 

Entä jos...

Vuosi 2020 oli yrittäjähenkisyyden, monimuotoisuuden sekä sopeutumiskyvyn vuosi.

Entä jos yrittäjyysopinnot olisivat avoimia kaikille?

Viime vuosina startup-yhteisö on keskittynyt innostamaan ja inspiroimaan seuraavan sukupolven yrittäjiä. Nyt on aika kääriä hihat ja ryhtyä hommiin.

AaltoSlush7

Entä jos yrityksesi voisi hyötyä hybridikiihdyttämöstä?

Aalto Startup Center tarjoaa valmiiksi räätälöidyn ohjelman startup-yritysten tarpeisiin.

AaltoSlush6

Entä jos hyvät käyttäjäkokemukset eivät tapahdu vahingossa?

Kokemussuunnittelu on ajattelutapa, joka tutkii mitä käyttäjä todella tarvitsee ja odottaa.

AaltoSlush5

Entä jos yrittäjyys on paras työkalu kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi?

Parhaat käytännöt kestävän tulevaisuuden rakentamiseen leviävät tehokkaammin, jos ne ovat järkeviä myös taloudellisesti.

AaltoSlush4

Entä jos yksi tärkeä voimavara on jäänyt hyödyntämättä?

Kokonaisvaltaisesti ymmärrettynä muotoilu on tehokas liiketoiminnan vauhdittaja.

AaltoSlush3

Entä jos pandemia on tulikoe luovuudellemme?

Oppitunteja koronakriisistä suomalaisissa ruoka- ja juomastartupeissa.

AaltoSlush2

Entä jos työskentelisimme enemmän erilaisten ihmisten kanssa?

Parhaiten menestyvissä tiimeissä on usein ihmisiä monenlaisista eri taustoista, eikä se ole vain sattumaa.

SlushAalto

Entä jos nanoteknologia voisi pelastaa ihmishenkiä?

Xfold Imaging on kehittänyt innovatiivisia ratkaisuja, jotka mahdollistavat ensimmäistä kertaa solurakenteiden ja biomolekyylien tarkastelun nanometrien resoluutiolla. Xfoldin teknologian avulla pystytään antamaan varhaisempia diagnooseja, estämään tautien puhkeamista ja suunnittelemaan parempia lääkkeitä

photo: Aleksi Neuvonen

Tarinoita Aallon yrittäjyys- ja innovaatioekosysteemistä

Researchers. Photo: Unto Rautio

Patentteja syntyy paljon, kun muutoksen tarve on iso – Aalto-yliopisto neljäs patenttihakemusten määrässä

Aalto-yliopistosta lähtevien patenttihakemusten määrä on viisinkertaistunut vuodesta 2012.

Uutiset
Two white-face sakis sitting on a tree branch and grooming in Korkeasaari Zoo

Tutkijat suunnittelivat Korkeasaaren valkopääsakeille videoita näyttävän laitteen

Pikkuapinoiden aktivoimiseksi kehitetty laite näytti niille erilaisia videoita. Apinat saivat itse päättää laitteen käytöstä, mikä lisää niiden hyvinvointia.

Uutiset
Picture: Neurocenter Finland.

Tekoäly voi löytää kohonneen dementiariskin jo viikossa – nopea diagnoosi mullistaisi sairauden ennaltaehkäisyn

Tutkijat kehittävät uudessa AI-Mind-hankkeessa digitaalisia työkaluja aivojen hermoverkkoyhteyksien tunnistamiseen ja dementiariskin arviointiin.

Uutiset
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu