Yhteistyö

Yliopistoverkosto Unite!

Unite! on yksi Euroopan komission rahoittamista Eurooppalaiset yliopistot -verkostoista, jonka jäsen Aalto-yliopisto on yhdessä kahdeksan muun korkeatasoisen eurooppalaisen yliopiston kanssa. Unite! pyrkii merkittävästi vahvistamaan opiskelijoiden ja henkilökunnan liikkuvuutta sekä edistämään eurooppalaisen korkeakoulutuksen laatua, osallisuutta ja kilpailukykyä.
Unite! logo

Unite! tarjoaa opiskelijoille ainutlaatuisia yhteisohjelmia, joissa monitieteiset, monikieliset ja monikulttuuriset elementit yhdistetään yhteisiksi opetussuunnitelmiksi ja joustaviksi opintopoluiksi. Vahva painopiste on joustavampien, lyhytaikaisten liikkuvuuksien sekä virtuaalivaihtojen kehittämisessä. Vastataksemme suuriin yhteiskunnallisiin haasteisiin keskitämme koulutustoimintamme erityisesti energiaan, teollisuuden murrokseen, tekoälyyn ja yrittäjyyteen.

Unite!-allianssi edistää yhdeksän kumppanuusyliopiston välistä koulutustoimintaa. Unite! tuo lisäarvoa edistämällä kansainvälistä yhteistyötä, yksinkertaistamalla hallinnollisia prosesseja ja tarjoamalla sekä opettajille että opiskelijoille mahdollisuuden käyttää erilaisia resursseja ja infrastruktuureja. Tavoitteena on parantaa yhteisiä opetusmahdollisuuksia, lisätä houkuttelevaa opintotarjontaa ja auttaa kehittämään edelleen yliopistojen välistä digitaalista kampusta. 

Unite!-allianssin tavoitteena on vauhdittaa sen yhdeksän kumppanikorkeakoulun tutkimustoimintaa. Pyrimme tarjoamaan lisäarvoa edistämällä kansainvälistä yhteistyötä, yksinkertaistamalla hallinnollisia prosesseja ja tarjoamalla pääsyn erilaisiin resursseihin ja infrastruktuuriin. Tavoitteena on parantaa verkostoitumismahdollisuuksia, lisätä ulkopuolisen rahoituksen todennäköisyyttä ja valmistavaa nuoria tutkijoita lupaaviin uriin yliopistoissa ja yksityisellä sektorilla.

Unite!-uutiset

Focus group discussion of conceptualising Aalto-level Game Changer competences
Opinnot Julkaistu:

Kehitä opetusmenetelmiäsi kansainvälisiä yhteisohjelmia varten

Ohjelma on suunnattu yliopisto-opettajille kehittämään innovatiivisia opetusmenetelmiä yhteisohjelmissa.
From left to right: Lasse Kukkonen, Ida Parkkinen, Luisa Cardoso and Elias Keski-Nisula
Opinnot Julkaistu:

Tutustu Uniten opiskelijaedustajiin Eliakseen, Idaan, Lasseen ja Luísaan

Unite!-yliopistoallianssilla on oma opiskelijayhdistyksensä, SURE!
Two students standing next to a train studying a map.
Opinnot Julkaistu:

Hyppää Unite!-junan kyytiin Barcelonasta Grenobleen - hae mukaan 7.4. mennessä

Opi kestävästä liikkuvuudesta ja kehitä kulttuurien välistä osaamistasi Unite!-junassa.
Unite! student holding a sign that says Get inspired, grow together, Let's Unite!
Yhteistyö Julkaistu:

Neljä opiskelijoiden hanketta saa Unite!-yliopistoallianssin siemenrahaa

Rahastolla aktivoidaan opiskelijoiden yhteisiä projekteja yhdeksän Unite!-yliopiston välillä.

Unite!-tapahtumat

People having a meeting, dates and name of the event.
Aalto-yhteisölle Verkostoitumistilaisuudet

Osallistu henkilöstöviikolle Grazissa Itävallassa

Tutustu kansainvälisiin kollegoihin ja sukella itävaltalaiseen kulttuuriin TU Grazissa.
Students at the Unite! Summer School 2023
Akateemiset tapahtumat, Opiskelijat

Unite!-kesäkoulu: What Computers and AI canꞌt do (TU Darmstadt, Saksa)

Kesäkoulussa pohditaan teknologian virheitä, toimintahäiriöitä ja rajoituksia digitaaliaikana.

Kumppaniyliopistot

TU Graz is a member of Unite! alliance. Photo from the campus of TU Graz.

TU Graz (ulkoinen linkki)

Graz University of Technology is one of five universities in Styria, Austria and is the oldest science and technology research and educational institute in Austria.

The campus of Wroclaw Tech in Poland

Wroclaw University of Science and Technology (ulkoinen linkki)

Wroclaw University of Science and Technology is one of the largest and best technical universities in the country, one regularly ranked among the best in the national rankings.

Students working on solar panels at Universitat Politecnica de Catalunya. Brand photo.

Universitat Politècnica de Catalunya (ulkoinen linkki)

Universitat Politècnica de Catalunya in Spain is one of the partner universities in Unite!.

Students sitting on a lawn, Universidade de Lisboa brand photo

Universidade de Lisboa (ulkoinen linkki)

Universidade de Lisboa in Portugal is one of the partner universities in Unite!.

TU Darmstadt old building, brand photo

Technische Universität Darmstadt (ulkoinen linkki)

Technische Universität Darmstadt in Germany is one of the partner universities Unite!.

Students at Politecnico di Torino

Politecnico di Torino (ulkoinen linkki)

Politecnico di Torino in Italy is one of the partner universities.

Student presenting at Kunliga Tekniska Hogskolan in front of other students

Kungliga Tekniska Högskolan (ulkoinen linkki)

KTH in Sweden is one of the partner universities.

Researchers at Grenoble INP-UGA

institute Polytechnique de Grenoble (ulkoinen linkki)

institute Polytechnique de Grenoble in France is one of the partner universities.

EU flag and Co-funded by the European Union

Co-funded by the European Union. Views and opinions expressed are however those of the author(s) only and do not necessarily reflect those of the European Union or the European Education and Culture Executive Agency (EACEA). Neither the European Union nor EACEA can be held responsible for them.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty: