Uutiset

Ylen tavoitteena on rekrytoida luovien alojen ja tekniikan parhaat osaajat - Yle ja Aalto laajentavat yhteistyötään

Yle ja Aalto-yliopisto ovat sopineet Ylen tarjoamien työ- ja harjoittelupaikkojen sekä kiinnostavien urapolkujen viestinnästä Aallon opiskelijoille. Työantajapalveluiden avainasiakkuus kestää aluksi vuoden.
YLE-yhteistyö
Yle ja Aalto-yliopisto ovat tehneet paljon yhteistyötä tutkimuksen ja koulutuksen saralla mm. tekoälyyn ja automaattiseen sisällönkuvailuun keskittyvässä MEMAD-hankkeessa.

Aalto-yliopisto kouluttaa osaajia Ylelle tärkeiltä taiteen ja tekniikan aloilta. Yleä kiinnostavia koulutussuuntia ovat mm. tietojenkäsittelytiede, data science, visuaalisen viestinnän muotoilu sekä elokuva- ja tv-tuotannon opinnot.

Yhteistyö polkaistaan käyntiin lokakuussa, kun Yle on mukana 31.10. ensimmäistä kertaa järjestettävillä Aalto Talent Expo -messuilla. Yle myös järjestää oman rekrytointitapahtuman yliopiston kampuksella.

“Aalto on meille tärkeä kumppani. Tätä vahvistamme suunnitelmallisella yhteistyöllä ja viestimällä erityisesti Ylelle tärkeiden koulutusalojen opiskelijoille. Uudella kumppanuusmallilla saamme vauhtia ja tuoreita näkökulmia yhtiön uudistumiseen”, sanoo Ylen HR-, viestintä- ja strategiajohtaja Gunilla Ohls.

“Aalto on meille tunnettu, hyvä kumppani. Lisäämällä näkyvyyttä kampuksella ja vuoropuhelua opiskelijoiden kanssa varmistamme, että meille haluavat edelleen töihin parhaat osaajat”, sanoo Ylen tuotannosta ja teknologiasta vastaava johtaja Janne Yli-Äyhö.

”Haluamme luoda monipuolisia yhteistyön muotoja ja palveluita, jotka syventävät kumppanuussuhteitamme. Yhdessä tekemällä ja jakamalla osaamista luomme uusia mahdollisuuksia ja opimme toisiltamme. Yhteistyön kehittäminen Ylen kanssa työnantajuuden alueella on tärkeää, sillä Yle on omalla alallaan merkittävä Aallon opiskelijoiden ja alumnien rekrytoija”, sanoo Aalto-yliopiston kumppanuuksien ja yritysyhteistyön johtaja Teppo Heiskanen.

Yle ja Aalto-yliopisto ovat tehneet paljon yhteistyötä tutkimuksen ja koulutuksen saralla mm. tekoälyyn ja automaattiseen sisällönkuvailuun keskittyvässä MEMAD-hankkeessa sekä informaatiomuotoilun Visualizing Knowledge -konferenssissa.
 

Lisätiedot:

Riitta Kontio
asiantuntija, ura- ja rekrytointipalvelut, kumppanuudet ja yritysyhteistyö, Aalto-yliopisto
[email protected]
puhelin: 050 550 2066

Saija Uski
HR-asiantuntija, henkilöstöpalvelut, Yle
[email protected]
puhelin: 040 505 9747

 

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Photo of a bolometer
Mediatiedotteet Julkaistu:

Kvanttitieteilijät onnistuivat mittaamaan mikroaaltosäteilyn tehon ennennäkemättömällä tarkkuudella

Tutkijat uskovat, että uusi laite voi mullistaa mikroaaltosäteilyn mittaamisen ja on huima harppaus kvanttiteknologialle.
SSD posters
Mediatiedotteet Julkaistu:

Maailman ja Suomen suurimmat kestävyystieteiden tapahtumat saman katon alle ensi vuonna

Helsingin yliopisto ja Aalto-yliopisto ovat mukana järjestämässä suurta kestävyystieteiden kansainvälistä konferenssia kesäkuussa 2024. Helsingissä ja Espoossa järjestettävä tapahtuma yhdistää kansainvälisen SRI-kongressin ja Sustainability Science Daysin.
Students Jenna Liinamaa, Pihla Päivänsalo and Teemu Koskiahde from the Prodeko Guild.
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Tuotantotalouden opiskelijat ja alumnit muodostavat ainutlaatuisen yhteisön

Tuotantotalouden opiskelijoiden, alumnien ja laitoksen tiivis yhteistyö huipentuu vuosittain Prodeko-seminaarissa.
Professori Visa Koivunen
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Professori Visa Koivunen Academia Europaea -järjestön jäseneksi

Signaalinkäsittelyn professori ja Aalto-professori Visa Koivunen on valittu Academia Europaean jäseneksi.