Uutiset

Wihurin rahasto myönsi merkittävän rahoituksen tulevaisuuden energiajärjestelmien monitieteiseen tutkimukseen

Professori Heikki Mannilan vetämä hanke saa Wihurin rahastolta neljän vuoden aikana yhteensä 750 000 euroa. Rahasto tukee aaltolaisia myös esimerkiksi synteettisen biologian tutkimuksessa ja alkuvaiheen yrittäjien kannustamisessa.
Black solar panels
Hankkeessa kehitetään sähkön tuotannon ja kysynnän ennustus- ja säätömahdollisuuksia, sähköjärjestelmien sopeutumiskykyä ja huoltovarmuutta sekä markkinamekanismeja tulevaisuuden sähköenergiajärjestelmää varten. Kuva: Aalto-yliopisto / Aleksi Poutanen

Jenny ja Antti Wihurin rahasto myönsi tänä vuonna ennätyssumman, 14,7 miljoonaa euroa, tieteen (66 %), taiteen (19 %) ja yhteiskunnallisen toiminnan (15 %) aloille apurahoina sekä muuna tukena ja varauksina.  

Yhden suurimmista rahoituksista sai Aalto-yliopiston monitieteinen hanke, joka keskittyy tulevaisuuden energiajärjestelmien monitieteiseen tutkimukseen. Hankkeessa kehitetään sähkön tuotannon ja kysynnän ennustus- ja säätömahdollisuuksia, sähköjärjestelmien sopeutumiskykyä ja huoltovarmuutta sekä markkinamekanismeja tulevaisuuden sähköenergiajärjestelmää varten. Hanke on sähkötekniikan ja automaation, tietotekniikan ja taloustieteen laitosten yhteinen, ja sitä vetää professori Heikki Mannila. Hankkeen kokonaisrahoitus Wihurin rahastolta on 750 000 euroa. Hanke on yksi osa Aalto-yliopistossa käynnistyvässä House of AI -kokonaisuudessa, jolla tuetaan tekoälyn entistä monipuolisempaa käyttöä muiden alojen tutkimuksessa.

VTT:n tutkimusprofessori ja Aalto-yliopiston osa-aikainen professori Merja Penttilä ja Synbio-tutkimusyhteisö saivat 285 000 euron rahoituksen. Synbion tavoitteena on edistää synteettisen biologian tutkijoiden ja alan yritysten yhteistyötä.

Aalto-yliopiston opiskelijoiden yrittäjyysyhteisö Aalto Entrepreneurship Society sai 20 000 euron apurahan tukemaan alkuvaiheen yrittäjille suunnattua Betoni-ohjelmaa. Lisäksi lukuisat aaltolaiset saivat rahastolta tukea esimerkiksi väitöskirjatutkimukseen ja tieteellisen yhteistyön tiivistämiseen.

Jenny ja Antti Wihurin rahaston tiedote (wihurinrahasto.fi)

Jenny ja Antti Wihurin rahasto tukee suomalaista henkistä ja taloudellista elinvoimaisuutta

”Säätiön perustajat halusivat antaa takaisin yhteiskunnalle, joka oli mahdollistanut heidän menestyksensä”, sanoo hallituksen puheenjohtaja, Kauppakorkeakoulun alumni Arto Hiltunen.

Lue lisää
Kuvassa Arto Hiltunen ja Arto Mäenmaa istuvat nojatuoleissa Wihurin säätiön tiloissa.
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Aalto University School of Business exterior February 2019 Photo: Mikko Raskinen
Kampus Julkaistu:

Kestävällä rakentamisella saatiin toimiva ja viihtyisä Kauppakorkeakoulu

Kauppakorkeakoulu lämpiää maahan kaivetuilla 74 maalämpökaivolla.
Mustaa puuta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Otaniemessä kehitetty uusi supermusta materiaali puusta

Tieteen ja teknologian alati kehittyvässä maailmassa on tiettyjä ilmiöitä, jotka kiehtovat jatkuvasti niin tieteentekijöitä, taiteilijoita kuin suurta yleisöäkin. Yksi tällainen ilmiö on supermustat materiaalit.
aula
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Älyrakennukset, käyttäjäkokemus ja kestävyys: Talotekniikan avainasema 2030

Talotekniikka 2030 -ryhmän perustamisen pontimena oli rakentamisen muutos yhä teknisemmäksi ja siitä seuraava tarve muuttaa vakiintuneita toimintatapoja ja talotekniikan asemaa. Talotekniikan rooli rakentamisen arvoketjussa -tutkimus pureutui näihin ydinkysymyksiin. Haastattelimme tutkimuksen tekijöitä.
Two students and a professor sitting around a table, talking and looking at laptop screen.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tule uusien tohtoriopiskelijoiden tutoriksi tammikuussa 2024

lmoittaudu uusien tohtoriopiskelijoiden tutoriksi tammikuun orientaatiopäiville!