Vesitutkimuksen digiloikka sai viisivuotisen rahoituksen
Maa- ja vesitekniikan tuki on myöntänyt Aalto-yliopiston vesi- ja ympäristötekniikan tutkimusryhmän DigiVesi-hankkeelle 5-vuotisen rahoituksen, yhteensä 290 854 euroa, jonka tavoitteena on hyödyntää entistä tehokkaammin digitaalisuuden tuomia mahdollisuuksia niin ryhmän tutkimuksessa kuin opetuksessa.
”Tavoitteemme on olla maailman huipulla hyödyntämässä digitalisaation tuomia mahdollisuuksia ja kehittämässä tulevaisuuden työkaluja. DigiVesi-hankkeen myötä pystymme tarjoamaan parasta mahdollista tietotaitoa ja tukea sekä opiskelijoillemme että tutkijoillemme, jotta saavutamme tavoitteen. Samalla tutkimuksemme taso ja vaikuttavuus sekä opiskelijoidemme työelämätaidot nousevat entisestään”, kertoo professori Matti Kummu.
Vesitutkimus perustuu yhä enemmän isojen tietoaineistojen käsittelyyn ja analysointiin. Suomessa ja maailmalla on paljon avointa vesitutkimukseen liittyvää dataa, kuten tilasto- ja paikkatietoa, jonka entistä tehokkaampi hyödyntäminen on tärkeää muun muassa ilmastonmuutoksen vaikutusten arvioimiseksi.
Digitaalisuus muuttamaan vesitekniikan tutkimusta
Digitaalisuus luo uusia mahdollisuuksia sekä tutkimukseen että opetukseen. Se mahdollistaa entistä suurempien numeeristen aineistojen käytön ja tuottamisen, tehokkaamman vesiteknillisen laskennan sekä tiedon ja menetelmien jakamisen avoimesti tutkijoille ja loppukäyttäjille.
”Käytämme aineistojen analysointiin itse tehtyjä koodeja, joita on helppo jakaa tutkimuksen, opetuksen ja tiedeyhteisön kesken. Nyt myönnetyn rahoituksen avulla palkkaamme Staff Scientistin, joka pystyy pitkäjänteisesti rakentamaan yhtenäisen ohjelmistoinfrastruktuurin ja tukemalla tutkijoitamme tehostamaan koko ryhmän ohjelmointi- ja datankäsittelytaitoja”, Kummu jatkaa.
Digitaaliset aineistot ja tutkijoiden tekemät mallinnus- ja analysointikoodit ovat osa alan kriittistä infraa, jota pitää kehittää ja jonka ylläpidon jatkuvuus on tärkeää taata.
"DigiVesi-hanke luo uutta avausta ja vahvistaa digitaalista pehmeää infrastuktuuria ulottuen myös muille tutkimusaloille Rakennetun ympäristön laitoksella", sanoo laitoksen varajohtaja professori Harri Koivusalo.
”DigiVesi-hanke mahdollistaa merkittävän loikan tiedonhallinta- ja ohjelmointiosaamisessa koko Suomen vesialalla, vahvistaen samalla alan kilpailukykyä maailmalla”, Koivusalo jatkaa.
- Julkaistu:
- Päivitetty: