Uutiset

Uusia työkaluja koulutusohjelmien markkinointiin

Aallon strateginen projekti, Programme Attractiveness, pyrkii vastaamaan lukuvuosimaksujen tuomiin uusiin haasteisiin.

Aalto-yliopiston strateginen projekti, Programme Attractiveness, vastaa lukuvuosimaksujen tuomiin uusiin haasteisiin varmistamalla, että englanninkieliset koulutusohjelmat houkuttelevat lahjakkaimmat opiskelijat Aaltoon myös tulevaisuudessa.

”Maksut tulevat muuttamaan radikaalisti Aalto-yliopiston tilannetta kilpailussa parhaista opiskelijoista ja siksi on erityisen tärkeää, että ohjelmien edustajat, niin professorit, lehtorit kuin itse opiskelijatkin, aktivoituvat markkinoimaan ohjelmiaan”, kannustaa Aalto ARTSin opetuksesta vastaava varadekaani, professori Ossi Naukkarinen, joka vastaa projektista. 

Projektin opiskelijarekrytointiin ja -markkinointiin keskittyvän Marketing-alatyöryhmän tehtävänä oli miettiä, miten ohjelmia voisi tukea markkinoinnissa. Syntyi idea työkalupakista, jota kehitettiin yhdessä eri ohjelmista kootun pilottiryhmän kanssa. Pilottiin valikoitui mukaan neljä erilaista, eri alojen, kansainvälisten hakijoiden suosimaa maisteriohjelmaa sekä Aallon ainoa englanninkielinen kandidaattiohjelma.

Tavoitteena ei ollut ainoastaan luoda uusia työkaluja, vaan jakaa pilottiohjelmien kesken hyviä ja hyväksi testattuja käytänteitä opiskelijarekrytoinnissa ja -markkinoinnissa. Työkalujen ja hyvien käytänteiden lisäksi erityistä huomiota kannattaa kiinnittää myös vastuun jakamiseen ohjelmien markkinoinnissa. Henkilökunnan, opiskelijoiden, alumnien, muiden kontaktien sekä erilaisten verkostojen ja tapahtumien hyödyntäminen on erittäin suositeltavaa.

”Paras markkinointikeino on tuttavan suositus”, tiivistää Master's Programme in Computer, Communication and Information Sciences (CCIS) -maisteriohjelman johtaja, professori Petri Vuorimaa, joka toimii myös Attractive Programmes Marketing-alatyöryhmän puheenjohtajana.

Workshopissa kehitettiin uutta ja jaettiin aiempia kokemuksia

Pilottiohjelmille järjestettiin kaksi workshopia kesän aikana. Niitä varten osallistujat tekivät muun muassa ohjelmakohtaiset SWOT-analyysit. Ensimmäisessä workshopissa pohdittiin lyhyiden alustusten jälkeen ohjelmamarkkinointia kohderyhmien kautta. Toisessa workshopissa keskityttiin enemmän ohjelmakohtaisen markkinointisuunnitelman tekemiseen. Suunnitelmien tueksi on syksyn aikana järjestetty tarpeen mukaan klinikoita, joissa voi sparrailla erilaisia ideoita.

Workshopien tuotoksina syntyi markkinoinnin työkaluja kaikkien Aallon ohjelmien käyttöön:

Lisäksi aalto.fi/studies-sivuston koulutustarjonnan sivuilla jokaisen hakukohdekohtaisen sivun yhteydessä olevaan Tutustu meihin -välilehteen (Get to know us) suunniteltiin moduuleista koostuva template ohjelmien hyödynnettäväksi. Tätä kautta hakukohteet voivat kertoa itsestään enemmän hakijoille ja muille ohjelmasta kiinnostuneille.

”CEMS-vetoinen Master’s Programme in Global Management on tänä vuonna ensimmäistä kertaa Aallon hakukohteena, joten olemme ilolla ottaneet vastaan kaiken tuen, jonka olemme pilotista saaneet. Markkinointisuunnitelman teko antoi ryhtiä markkinoinnin kehittämiseen, ulkopuolisen mainostoimiston avulla paransimme ohjelmakuvaustamme, ja oli mielenkiintoista jakaa muiden pilottiohjelmien kanssa tietoa toimivista käytännöistä”, kertoo CEMS-ohjelman markkinoinnista vastaava Arja Sahlberg.

Programme Attractiveness -pilottihankkeessa mukana olevat ohjelmat:

  • Master's Programme in New Media
  • Bachelor´s Programme in International Business
  • Master's Programme in Global Management – CEMS
  • Master's Programme in Automation and Electrical Engineering
  • Master's Programme in Computer, Communication and Information Sciences
  • Master's Programme in Advanced Energy Systems

Lisätietoja:

Ossi Naukkarinen
Professori, Aalto ARTS varadekaani (opetus)
p. 050 3074 803
[email protected]

Johanna Söderholm
Suunnittelija
p. 050 3841 725
[email protected]

Programme Attractivness -projekti (inside.aalto.fi)

Opiskelijamarkkinoinnista on koottu tietopaketti Insiden sivulla ”Aallon opiskelijamarkkinoinnin lyhyt oppimäärä” (inside.aalto.fi)

Programme Attractiveness on yksi neljästä opetuksen alueen strategisesta kehittämiskohteesta, joista vastaa vararehtori Eero Eloranta. Programme Attractiveness -projektissa on markkinointiryhmän lisäksi myös koulutusohjelmien sisältöön ja laatuun liittyviä asioita pohtiva työryhmä. Lisätietoja kaikista löytyy https://inside.aalto.fi/display/files/Valmistelussa (inside.aalto.fi)

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Dean's Impact Award, School of Business
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Dekaani palkitsee Kauppakorkeakoulun opiskelijoita myös muista kuin erinomaisista arvosanoista

Uudella Dean’s Impact Award -palkinnolla halutaan osoittaa arvostusta esimerkiksi kestävän kehityksen tai Aallon arvojen mukaisen toiminnan edistämiselle.
Lennart Engels, Karolin Kull, Ágnes László, Julia Postrzech and Valenti Soler won the Habitare Design competition 2023.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopiston sisustusarkkitehtuurin ja nykymuotoilun opiskelijatiimi voitti Habitare-suunnittelukilpailun 2023

Habitare-suunnittelukilpailu on tarkoitettu taiteen, muotoilun ja arkkitehtuurin opiskelijoille Suomessa. Tämän vuoden teemana kilpailussa oli ”Yhteisöllisyyden työkalut”. Teeman tarkoituksena oli rohkaista kilpailijoita muotoilemaan ja toteuttamaan uudenlaisia tapoja edistää yhdessäoloa ja vuorovaikutusta ihmisen mittakaavassa tai laajemminkin
People attending the Wellbeing Fair at Aalto's Wellbeing Week
Yliopisto Julkaistu:

Oasis mukana Aalto Wellbeing Weekillä

Oasis of Radical Wellbeing -hanke on mukana Wellbeing Weekillä 2.-6.10.
mika_sillanpaa_11_en.jpg
Nimitykset Julkaistu:

Mika A. Sillanpää: Olisi hyödyllistä, jos meillä olisi laboratoriossa pari mustaa aukkoa

Heisenbergin epätarkkuusperiaatteen kiertämisestä kvanttigravitaation osoittamiseen – professori venyttää kvanttifysiikan rajoja.