Tutkimusallianssi tukemaan yrityksiä automatisoituvan liikenteen ja logistiikan aloilla

Suomella on hyvät mahdollisuudet nousta autonomisen liikenteen ja logistiikan osaamisen ja ketterän kehittämisen johtavaksi maaksi.
Aalto University/Maankäytön suunnittelu ja liikennetekniikka

Autonomisten järjestelmien RAAS-tutkimusallianssin (Research Alliance for Autonomous Systems) tähtäimessä on kehittää Suomesta yksi johtava autonomisten ratkaisujen ja palvelujen tutkimus- ja kehitysympäristö, joka houkuttelee maahan ulkomaisia investointeja.

Suomessa on huippuosaamista, jonka avulla on hyvät mahdollisuudet nousta autonomisen liikenteen ja logistiikan osaamisen ja ketterän kehittämisen johtavaksi maaksi. Teknologian tutkimuskeskus VTTAalto-yliopistoTampereen teknillinen yliopisto sekä kahdeksan muuta yliopistoa ja ammattikorkeakoulua ovat käynnistäneet RAAS-tutkimusallianssin. Kaikille avoimen yhteenliittymän päämääränä on tukea ja nopeuttaa meri- ja maaliikenteen, ilmailun sekä työkoneiden automatisoitujen ratkaisujen kehitystä.

Eriasteiseen autonomiaan tähtäävien ratkaisujen liiketoimintamahdollisuudet on tunnistettu esimerkiksi meriteollisuudessa, jossa kehitys on lähtenyt liikkeelle vauhdikkaasti muun muassa One Sea ‑liiketoimintaekosysteemin ajamana. Suomessa on lisäksi tutkittu ja kehitetty jo pitkään maailman johtavia kaivoksissa, satamissa ja metsissä liikkuvien työkoneiden autonomisia ratkaisuja. Lisäksi kotimainen ajoneuvoteollisuus ja liikennepalveluyritykset ovat aktivoituneet autonomisten ratkaisujen osalta.

”Yhteistyö ja ristiin oppiminen eri alojen välillä on erittäin tärkeää autonomisen liikenteen kehityksessä”, toteaa Rolls-Roycen Sauli Eloranta, yksi autonomisen meriliikenteen johtohahmoista.

Suomalaiset tutkimusorganisaatiot ovat usean vuosikymmenen ajan kehittäneet järjestelmällisesti korkean automaatioasteen ratkaisuja ja omaa osaamistaan kotimaisissa ja kansainvälisissä tutkimushankkeissa. RAAS tuo eri osa-alueiden johtavat tutkimusryhmät ja osaamisen yhteen yhteiseksi kansalliseksi vahvuudeksi.

”Yrityslähtöisen innovaatiotoiminnan helpottamiseksi kanavoimme ajantasaisen tieteellisen tiedon yhteen, luomme yhdessä uutta osaamista ja kehitämme ketteriä toimintamalleja testiympäristöjen ympärille”, sanoo Tampereen teknillisen yliopiston dekaani Pauli Kuosmanen.

”Autonomiset järjestelmät ovat yksi kansallisista vahvuuksistamme vientiteollisuuden digitalisaatiossa ja innovaatiotoiminnassa. Kansainvälinen kilpailu on kuitenkin kovaa. RAAS-allianssi tuo synergiaa eri sovellus- ja teknologia-alueiden välille, mikä kiihdyttää kehitystä merkittävästi. Samalla tutkimusryhmät voivat kehittää osaamistaan yhä haastavampien ongelmien parissa”, toteaa VTT:n tutkimusjohtaja Kalle Kantola.

Allianssi tarjoaa yrityksille helposti lähestyttävän ja yhden luukun periaatteella toimivan pääsyn maailmanluokan tieteellisen tiedon ja osaamisen äärelle autonomisten liikenne- ja logistiikkaratkaisujen alueella. Organisoituminen tapahtuu kymmenen tutkimuksen teemaryhmän kautta, jotka keskittyvät esimerkiksi autonomisten järjestelmien etiikkaan, sääntelyyn, liiketoimintaan, tekoälyyn ja operointitasoon.

”Allianssin kautta on pääsy myös kansainvälisen osaajaverkoston tutkimus- ja kehityspalveluihin. Haemme aktiivisesti erityisesti kansainvälisiä tutkimusryhmiä mukaan allianssiin”, toteaa Aalto-yliopiston dekaani Gary Marquis.

Ulkomaisia yrityksiä autetaan näkemään Suomen testiympäristöt houkuttelevana kehitys- ja validointiympäristönä tekemällä Living Lab -testaustoiminta mahdollisimman helposti lähestyttäväksi.

”Kansainväliselle yritykselle on tärkeää, että RAASin kautta saamme helposti pääsyn parhaisiin tutkimusryhmiin niin kansallisesti kuin kansainvälisesti”, toteaa Sandvikin teknologiajohtaja Jani Vilenius.

RAAS-allianssiin kuuluvat tutkimusorganisaatiot: Teknologian tutkimuskeskus VTT, Aalto-yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto sekä lisäksi Helsingin yliopisto, Jyväskylän yliopisto, Oulun ammattikorkeakoulu, Oulun yliopisto, Turun ammattikorkeakoulu, Turun yliopisto, Yrkeshögskolan Novia ja Åbo Akademi.

RAAS-allianssi verkossa: autonomous.fi

 

Lisätietoja:

Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy
Kalle Kantola, tutkimusjohtaja
[email protected], puh. 040 8406427

Aalto-yliopisto
Gary Marquis, dekaani
[email protected], puh. 040 720 1093

Tampereen teknillinen yliopisto
Pauli Kuosmanen, dekaani
[email protected], puh. 050 304 5934

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lisää tästä aiheesta

Aalto-yliopiston vesitutkimus
Tiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Suomalaisyrityksistä maailman vesivastuullisimmat – uusi tiekartta näyttää suunnan

Aalto-yliopiston, Luonnonvarakeskuksen ja VTT:n maa- ja metsätalousministeriön rahoituksella laatiman tiekartan tavoitteena on, että suomalaisyritykset ovat vuonna 2030 vesivastuullisimpia maailmassa.
Illustration on beige background: two students painting a big yellow lightbulb.
Tiedotteet, Opinnot Julkaistu:

Hae Aalto Thesis -projektiin: HSL - Ohjelmistotuotanto 2.0!

Aalto Thesis -ohjelman projektihaku maistereille on auki. Lue lisää HSL:n projektista ja hae mukaan!
Tiina Tuurnala, Alumna of the Year 2019, School of Engineering
Nimitykset, Tiedotteet Julkaistu:

Tiina Tuurnala Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun Vuoden alumni 2019

”Nykyinen tehtäväni on mahtava näköalapaikka, jossa voin yhdessä muiden toimijoiden kanssa tehdä työtä kohti nollapäästöistä merenkulkua.”
Materiaali pohjautuu keväällä järjestettyyn kiiteltyyn luentosarjaan. Tekijät toivovat mukaan erityisesti nuoria, sillä heidän arjessaan sosiaalinen media on tiiveimmin mukana ja neljännes nuorista on joutunut kiusatuksi somessa.
Tiedotteet Julkaistu:

Ilmainen opiskelupaketti someilmiöistä: Mitä jokaisen tulisi tietää verkkohäiriköinnistä, someriippuvuudesta ja valeuutisista?

Materiaali pohjautuu kiiteltyyn luentosarjaan. Tekijät toivovat mukaan erityisesti nuoria, sillä heidän arjessaan sosiaalinen media on tiiveimmin mukana ja neljännes nuorista on joutunut kiusatuksi somessa.