Uutiset

Tutkijat opettavat tekoälyn kuvailemaan videoita – EU-hankkeessa kehitettävä menetelmä voi mullistaa suurten videokokoelmien käsittelyn

Uusi menetelmä yhdistää tekstikuvailuun sekä videolla kuuluvan puheen että kuvan sisällön ja tuottaa tekstin suoraan halutulle kielelle.

Kuvailutulkki poimii videosta tärkeitä yksityiskohtia. Kuvakaappauksessa näkyy myös tyypillisiä nykyaikaisia konekäännösvirheitä. Kuvakaappaus videolta https://www.youtube.com/watch?v=bShnHADOS2Y

Tammikuussa 2018 alkaneessa EU:n rahoittamassa projektissa kehitetään Aalto-yliopiston uusimpiin kuvan- ja äänenkäsittelyn tutkimustuloksiin perustuva menetelmä audiovisuaalisen aineiston kuvailuun ja luokitteluun. Projektin yhtenä opetusaineistona käytetään Yleltä saatuja videomuotoisia arkistomateriaaleja.

”Menetelmän avulla saadaan automaattisesti tekstikuvaus videon tapahtumista ja puheesta. Vertailemalla menetelmän tuottamaa kuvausta ihmisten tuottamiin kuvauksiin tekoälyjärjestelmä voidaan opettaa parantamaan tuloksiaan”, kertoo projektia koordinoiva Aalto-yliopiston signaalikäsittelyn ja akustiikan laitoksen professori Mikko Kurimo.

Automaattista kuvailua on tehty aikaisemmin valokuvista, mutta videon sisällön kuvailu on suhteellisen uusi asia. Uutta menetelmässä on se, että se pystyy yhdistämään sekä puheen että kuvan sisältöä kuvailua tehdessään. Lisäksi menetelmä tuottaa tekstin suoraan halutulle kielelle, jolloin vältetään käännösvirheet.

Audiovisuaalisen sisällön automaattinen kuvaaminen tekstinä mullistaa suurten videokokoelmien käsittelyn esimerkiksi mediayhtiöissä ja mahdollistaa aiemmin tuotetun materiaalin kierrättämisen ja soveltamisen uusiin tarkoituksiin. Lisäksi tekstikuvailu ja siihen perustuva haku helpottavat aineiston löydettävyyttä ja saavutettavuutta sekä suurelle yleisölle että erityisesti heikkokuuloisille ja -näköisille.

”Tekoälyn mahdollistama uudenlainen löydettävyys, saavutettavuus ja henkilökohtainen palvelukokemus ovat jatkossa elintärkeitä menestystekijöitä eurooppalaiselle media-alalle. Sisällön ymmärtäminen on yksi lupaavimmista tekoälyn alueista tällä hetkellä”, sanoo Ylen innovaatiostrategiasta vastaava päällikkö Anssi Komulainen.

EU:n H2020 rahoittaman ”Methods for Managing Audiovisual Data" -projektin kesto on kolme vuotta ja varsinaiset partnerit ovat Aalto-yliopisto, Helsingin yliopisto, Yle, Lingsoft, Limecraft, University of Surrey, EURECOM ja INA. Aalto-yliopistosta signaalinkäsittelyn ja akustiikan laitoksen lisäksi mukana on tietotekniikan laitos. Ylessä MeMAD-yhteistyö on osa Yle Beta -projektia, jonka tavoitteena on rakentaa seuraavan sukupolven mediakokemusta.

Yhteyshenkilöt

Mikko Kurimo, professori, Aalto-yliopisto, signaalinkäsittelyn ja akustiikan laitos
p. 050 347 6221
[email protected]

Anssi Komulainen, päällikkö, innovaatiostrategia, Yle Beta
p. 0400 129 524
[email protected]

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

aula
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Älyrakennukset, käyttäjäkokemus ja kestävyys: Talotekniikan avainasema 2030

Talotekniikka 2030 -ryhmän perustamisen pontimena oli rakentamisen muutos yhä teknisemmäksi ja siitä seuraava tarve muuttaa vakiintuneita toimintatapoja ja talotekniikan asemaa. Talotekniikan rooli rakentamisen arvoketjussa -tutkimus pureutui näihin ydinkysymyksiin. Haastattelimme tutkimuksen tekijöitä.
vihreät liput, green flags. Kuva: Mikko Raskinen
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Liikesivistysrahastolta merkittäviä apurahoja Aalto-yliopiston tutkijoille

Aalto-yliopisto saa yliopistoista suurimman tuen. Apurahan saa 62 projektia ja tuen suuruus on yhteensä 728 400 euroa.
Janne Naapuri
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

TkT Janne Naapuri sai Gustaf Kompan väitöskirjapalkinnon

Suomalaisten Kemistien Seuran Gust. Kompan vuoden 2023 väitöskirjapalkinto myönnettiin tekniikan tohtori Janne Naapurille Aalto-yliopistosta ja tekniikan tohtori Jussi Isokuorttille Tampereen teknillisestä yliopistosta.
Designs for a Cooler Planet 2024 Open call
Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Hae syksyn Designs for a Cooler Planetiin 22.1.2024 mennessä

Kerro miten tutkimuksesi tai projektisi muuttaa maailmaa.