Uutiset

Toimitusketjun valinnassa suosio kiilaa strategian

Tietoinen vertailu ja epäsuora matkiminen lähentävät vertaisyritysten toimintatapoja. Tämä tapahtuu joskus laadun ja toimintakulttuurin kustannuksella.

Yritykset päätyvät samanlaisiin toimintatapoihin, koska ne tavoittelevat asiakkaiden, median ja tavarantoimittajien hyväksyntää. Tämä samankaltaistuminen havaittiin laajassa empiirisessä tutkimuksessa, jossa oli mukana 261 elektroniikka-, konepaja- ja kuljetusvälineteollisuuden yritystä yhdeksästä eri maasta, myös Suomesta.

Tutkimuksen tehneet Aalto-yliopiston professori Katri Kauppi, diplomityöntekijä Emma Nermes ja University College Dublinin professori Virpi Turkulainen yllättyivät siitä, että toimintaympäristötekijät selittivät yritysten valintoja jopa enemmän kuin yritysten strategiset tavoitteet. Kauppi muistuttaa, että vertaisyritysten matkimiseen voi liittyä myös riskejä.

”Voi olla, että puhtaasti suosion perusteella valitut toimintatavat eivät sovellu parhaiten yrityksen omaan toimintakulttuuriin, toimitusketjun rakenteisiin tai tavoitteisiin laadun tai kustannustason suhteen. Esimerkiksi Lean-toimintatavat levisivät – ja leviävät edelleen – Toyotalta Japanista lähes kulttimaisesti ainoana oikeana tapana tehostaa toimintoja. Ne eivät kuitenkaan ole mikään automaattiavain menestykseen, jos niitä ei muisteta tai pystytä pitkällä tähtäimellä juurruttamaan yrityksen perustoimintatapoihin”, Kauppi sanoo.

Tutkimuksessa selvitettiin yritysten toimitusketjujen kehitystä eli toimittajaintegraatiota ja sen muotoihin vaikuttavia taustatekijöitä.

Tutkijat tarkastelivat lähemmin yritysten tiedonjakoa toimittajien kanssa, toimittajakehitystä, pitkän aikavälin sitoutumista toimittajasuhteisiin, ongelmaratkaisutapoja sekä tietojärjestelmäintegraatiota. Tutkimus osoitti, että samassa toimintaympäristössä toimivilla yrityksillä oli myös hyvin samankaltaiset toimitusketjut.

Toimitusketjujen samankaltaisuutta selittivät taustatekijöistä etenkin yrityksen sijaintimaa ja koko henkilöstömäärällä mitattuna.

Toimitusketjujen samankaltaisuutta selittivät taustatekijöistä etenkin yrityksen sijaintimaa ja koko henkilöstömäärällä mitattuna. Suurimpana selittäjänä samankaltaisille toimintatavoille oli kuitenkin yritysten toteuttama benchmarking, eli omien toimintatapojen systemaattinen vertailukehittäminen toisten yritysten tapojen perusteella.

”Esimerkiksi kaikkien vertailussa olleiden suomalaisten yritysten toimitusketjut olivat toimintatavoiltaan keskimäärin samankaltaisempia kuin vaikka suomalaisen elektroniikkayrityksen toimitusketju verrattuna espanjalaisen tai korealaisen elektroniikkayrityksen toimitusketjuun”, Kauppi selventää.

”Toimittajaintegraation samankaltaisuus on siis seurausta sekä tiedostetusti toteutetusta vertailusta että epäsuorasta samankaltaisten yritysten matkimisesta”, Virpi Turkulainen sanoo.

Tutkimusta ovat rahoittaneet Suomen Akatemia, Teknologiateollisuus sekä Aalto-yliopisto.

Tutkimus julkaistiin International Journal of Operations & Production Management –tiedejulkaisussa. Linkki artikkeliin (emeraldinsight.com)

Lisätietoja:

Katri Kauppi
Logistiikan professori, Aalto-yliopisto
p. 050 401 7112
[email protected]

Virpi Turkulainen
Johtamisen professori, University College Dublin
[email protected]

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Professori Junhe Lian
Tutkimus ja taide Julkaistu:

ERC-rahoitus apulaisprofessori Junhe Lianille uusien materiaalien ja edistyneiden valmistusmenetelmien tutkimiseen

Apulaisprofessori Junhe Lianin tavoitteena on löytää ERC Starting Grantin avulla tehokas, digitaalinen ja ekologisesti kestävä tapa kehittää uusia materiaaleja ja valmistustekniikoita.
Opening event Qual+_School of Business
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Uusi laadullisen johtamisen tutkimuksen keskus Qual+ on avattu

Yksi keskuksen päätavoitteista on tutkijoiden välisten metodologisten yhteyksien edistäminen.
Liikuteltavan magneettikuvauslaitteen prototyyppi.
Tutkimus ja taide Julkaistu:
Lennart Engels, Karolin Kull, Ágnes László, Julia Postrzech and Valenti Soler won the Habitare Design competition 2023.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopiston sisustusarkkitehtuurin ja nykymuotoilun opiskelijatiimi voitti Habitare-suunnittelukilpailun 2023

Habitare-suunnittelukilpailu on tarkoitettu taiteen, muotoilun ja arkkitehtuurin opiskelijoille Suomessa. Tämän vuoden teemana kilpailussa oli ”Yhteisöllisyyden työkalut”. Teeman tarkoituksena oli rohkaista kilpailijoita muotoilemaan ja toteuttamaan uudenlaisia tapoja edistää yhdessäoloa ja vuorovaikutusta ihmisen mittakaavassa tai laajemminkin