Toimitusjohtaja Tapani Järvisen rahaston apuraha ympäristöpolitiikan professori Rauno Sairiselle

Toimitusjohtaja Tapani Järvisen ympäristöteknologiarahasto on myöntänyt ympäristöpolitiikan professori Rauno Sairiselle 10 000 euron apurahan.
Sairisella on laaja tieteellinen perehtyneisyys ekologisesti ja sosiaalisesti kestävän teknologisen kehityksen arviointiin ja tutkimukseen. Hän on tieteellisen uransa aikana systemaattisesti pohtinut vastuullisen teknologian mahdollisuuksia ja politiikkaa. Viime vuosina hän on keskittynyt erityisesti kaivostoimintaan. Sen lisäksi hän on lähes 30 vuotta kestäneen tutkijauransa aikana tarkastellut myös energiantuotantoa ja -kulutusta, kaupunkisuunnittelua ja asumista, liikenteen muutoksia ja tierakentamista.
Hänen vuonna 2010 alkanut työnsä kaivostoiminnan yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen ja koulutuksen piirissä on synnyttänyt Itä-Suomen yliopistossa vahvan kansainvälisesti toimivan tutkimusryhmän. Ryhmä on vaikuttanut aktiivisesti Suomen kaivostoiminnan yhteiskuntavastuusta ja sosiaalisesta toimiluvasta käytyyn keskusteluun. Kansainvälinen yhteistyö on ollut tiivistä muun muassa Australiaan, Kanadaan, Kirgisiaan ja Venäjälle.
– Tarvitaan vahvaa tutkimukseen perustuvaa tietoa ja ymmärrystä siitä, millä periaatteilla ja hallintatavoilla kaivostoiminnan ympäristöllisiä ja niihin integroituvia sosiaalisia vaikutuksia ohjataan eri maissa, ja mitkä ovat alan tulevaisuuden haasteet, professori Sairinen toteaa.
Yhteiskuntavastuun merkitys kasvaa
Mineraaleja ja metalleja tarvitaan maailmassa entistä enemmän väestön- ja kansantalouksien kasvun sekä kaupungistumisen vuoksi. Kaivostoiminnan on ennakoitu tulevaisuudessa kasvavan ja siirtyvän ympäristöllisesti ja sosiaalisesti yhä herkemmille alueille kaikkialla maailmassa.
Yhteiskuntatieteellinen tutkimus on tärkeää kaivostoiminnan ekologisten ja yhteiskunnallisten vaikutusten kasvaessa. Kaivostoimintaan liittyvä sosiaalisten vaikutusten arviointi ja tutkimus on lisääntynyt kaikkialla maailmassa. Myös kaivosteollisuuden yhteiskuntavastuun, yhteiskunnallisen ohjauksen ja alueellisen kehityksen kysymykset ovat edellyttäneet alan tutkimuksen vahvistamista. Pohdinnat kaivostoiminnan suhteesta muihin elinkeinoihin sekä kestävyyden mittaamisesta erilaisten kriteerien osalta ovat myös lisääntyneet.
Tekniikan Akateemiset TAF jakoi 5.4. säätiöiden apurahoja ja palkintoja yli 1,4 miljoonaa euroa teknistieteelliseen tutkimukseen. Professori Sairinen aikoo käyttää Tapani Järvisen rahaston apurahan tutkimusvierailuun Australiaan.
Tapani Järvisen rahasto edistää tutkimustulosten hyödyntämistä
Ympäristöteknologiarahaston apurahan tarkoituksena on edistää teollisuuden ympäristöteknologian tutkimusta ja tutkimustulosten hyödyntämistä teknologiatuotteina ja -palveluina. Se jakaa vuosittain apurahan ansioituneelle osaajalle alan tutkimus- ja kehitystyöhön.
Outotec Oyj:stä eläkkeelle jääneen toimitusjohtaja Tapani Järvisen nimeä kantavan rahaston on perustanut Aalto-yliopiston teknillisen korkeakoulun hallitus vuonna 2009, ja sen peruspääoman lahjoitti Outotec Oyj. Rahasto vahvistaa osaltaan Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun metallien valmistukseen ja prosessiteknologiaan liittyvän ympäristöteknologian tutkimusta ja parantaa siten suomalaisen teollisuuden kansainvälistä kilpailukykyä.
Lisätietoja:
Rauno Sairinen
Itä-Suomen yliopisto
Historia- ja maantieteiden laitos
puh. 050 4423146
[email protected]
http://www2.uef.fi/fi/kaivostutkimus/r.-sairinen
Lisätietoja toimitusjohtaja Tapani Järvisen ympäristöteknologiarahastosta:
Professori Simo-Pekka Hannula
Aalto-yliopisto
puh. 040 552 6605
[email protected]
Professori Olli Dahl
Aalto-yliopisto
puh. 040 540 1070
[email protected]
http://chem.aalto.fi/fi/about/funds/
Säätiöiltä 1,4 miljoonaa euroa tekniikan tutkimukseen – yksityisen rahoituksen merkitys kasvussa (taf.fi)
Kuva: Varpu Heiskanen, Itä-Suomen yliopisto
Lue lisää uutisia

Dekaani palkitsee Kauppakorkeakoulun opiskelijoita myös muista kuin erinomaisista arvosanoista
Uudella Dean’s Impact Award -palkinnolla halutaan osoittaa arvostusta esimerkiksi kestävän kehityksen tai Aallon arvojen mukaisen toiminnan edistämiselle.
Aalto-yliopiston sisustusarkkitehtuurin ja nykymuotoilun opiskelijatiimi voitti Habitare-suunnittelukilpailun 2023
Habitare-suunnittelukilpailu on tarkoitettu taiteen, muotoilun ja arkkitehtuurin opiskelijoille Suomessa. Tämän vuoden teemana kilpailussa oli ”Yhteisöllisyyden työkalut”. Teeman tarkoituksena oli rohkaista kilpailijoita muotoilemaan ja toteuttamaan uudenlaisia tapoja edistää yhdessäoloa ja vuorovaikutusta ihmisen mittakaavassa tai laajemminkin
Vuoden MBA-alumni päätyi sattumalta humanitaariselle alalle – ”Huomasin, että minulle sopivat kriisit ja katastrofit”
Vuoden 2023 MBA-alumniksi on valittu Päivi Hurttia. Muun muassa journalismin ja viestinnän parissa uraa tehnyt Hurttia vietti juuri vuoden Etiopiassa. Työssään Punaisen Ristin kansainvälisellä komitealla hän auttoi varmistamaan, että humanitaarinen apu pääsee perille kaikille alueille.