Uutiset

Tieteellisten kirjoitusten määrän kasvaessa yksittäisen kirjoituksen huomioarvo laskee

Tutkijoiden on entistä vaikeampi seurata oman tutkimuksen kannalta tärkeitä tutkimustuloksia julkaisujen määrien kasvaessa kovaa vauhtia.

Aalto-yliopiston laskennallisen tieteen tutkijat ovat yhdessä amerikkalaisten kollegoidensa kanssa julkaisseet tutkimuksen, jossa on laajoja sähköisiä tietokantoja hyödyntämällä selvitetty tieteellisten artikkeleiden saamaa näkyvyyttä verkkoympäristössä.

Tutkimusaineistona olivat Thomson Reuters (TR) Web of Sciencen englanniksi kirjoitettujen artikkeleiden ja katsausten tietokannat vuoteen 2010.  Tutkijat luokittelivat julkaisut neljään luokkaan: kliininen lääketiede, molekyylibiologia, kemia ja fysiikka. Näilla tutkimusaloilla on eniten julkaisuja. Tutkimuksessa keskityttiin ns. top 10 % -julkaisuihin,

"Olen havainnut, että median kannalta kiinnostava artikkeli ei välttämättä saa paljon viittauksia Web of Sciencessa. Mediahuomio on kuitenkin välitöntä, mutta viittaukset tulevat hitaammin, toteaa professori Kimmo Kaski.

”Tieteellisiä julkaisuja voidaan tutkia viittaus- ja yhteisviittausanalyysein, joita mekin omassa tieteellisten sisältöjen huomionarvon vähenemistä käsittelevässä tutkimuksessamme hyödynsimme. Havaitsimme, että artikkelien huomionarvo vähenee potenssilain mukaisesti eikä expotentiaalisesti, kuten on aiemmin ajateltu ”, selittää professori Santo Fortunato.

Thomson Reuters (TR) Web of Sciencen englanniksi kirjoitettujen artikkeleiden ja katsausten määrä tutkimusaloittain:

Tutkimusala                  Julkaisujen määrä           Eniten viittauksia        Kaikkien julkaisujen
                                                                             saanut paperi              viittausten ka   

Kliininen lääketiede          10.833.626                         25.604                                11
Molekyylibiologia                2.849.144                        296.498                               24
Kemia                                 4.565.197                        134.441                               14
Fysiikka                              5.583.183                          31.759                               13

Tutkimusartikkeli julkaistiin 9.3.2015 arXiv.org -sivuilla.

Lisätiedot:

Professori Kimmo Kaski
[email protected]
puh. 050 560 4825

Aalto-yliopisto
Teknillisen fysiikan laitos

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Professori Junhe Lian
Tutkimus ja taide Julkaistu:

ERC-rahoitus apulaisprofessori Junhe Lianille uusien materiaalien ja edistyneiden valmistusmenetelmien tutkimiseen

Apulaisprofessori Junhe Lianin tavoitteena on löytää ERC Starting Grantin avulla tehokas, digitaalinen ja ekologisesti kestävä tapa kehittää uusia materiaaleja ja valmistustekniikoita.
Opening event Qual+_School of Business
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Uusi laadullisen johtamisen tutkimuksen keskus Qual+ on avattu

Yksi keskuksen päätavoitteista on tutkijoiden välisten metodologisten yhteyksien edistäminen.
Liikuteltavan magneettikuvauslaitteen prototyyppi.
Tutkimus ja taide Julkaistu:
Lennart Engels, Karolin Kull, Ágnes László, Julia Postrzech and Valenti Soler won the Habitare Design competition 2023.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopiston sisustusarkkitehtuurin ja nykymuotoilun opiskelijatiimi voitti Habitare-suunnittelukilpailun 2023

Habitare-suunnittelukilpailu on tarkoitettu taiteen, muotoilun ja arkkitehtuurin opiskelijoille Suomessa. Tämän vuoden teemana kilpailussa oli ”Yhteisöllisyyden työkalut”. Teeman tarkoituksena oli rohkaista kilpailijoita muotoilemaan ja toteuttamaan uudenlaisia tapoja edistää yhdessäoloa ja vuorovaikutusta ihmisen mittakaavassa tai laajemminkin