Tiede on kulttuuria
Tieteen avulla voimme kehittää osaamistaloutta, joka puolestaan mahdollistaa uusien yritysideoiden syntymisen ja yritysten perustamisen sekä jo olemassa olevien kasvamisen ja kehittymisen. Nämä toimenpiteet lisäävät korkean teknologian tuotteiden myyntiä ja vientiä, ja saamme uusia työpaikkoja. Tiede edistää väestön koulutusta, mikä on elintärkeää yhteiskuntamme taloudelliselle ja sosiaaliselle kehitykselle. Tieteen tulisi myös nykyistä enemmän tukea tieteelliseen näyttöön perustuvaa poliittista päätöksentekoa. Korkeatasoinen tiede rakentaa kansainvälistä mainettamme, mikä on välttämätöntä maailmassa, jossa keskinäiset yhteydet ovat entistä tärkeämpiä.
Tieteellistä tutkimusta tarvitaan, jotta voimme ratkoa suuria kansallisia ja maailmanlaajuisia ongelmia ja haasteita, jotka liittyvät ilmastonmuutokseen, energian ja raaka-aineiden toimitusvarmuuteen sekä demografiseen muutokseen. Tieteen avulla voimme kehittää tehokkaita julkisia palveluja ja tehdä yhteiskunnallisia parannuksia, kuten entistä parempaa terveydenhuoltoa.
Nämä kaikki ovat hyviä syitä kehittää ja tukea tieteellistä tutkimusta. Nyt mainittujen lisäksi on vielä yksi erityisen tärkeä syy, joka jää usein mainitsematta. Tiede rikastuttaa kulttuuriamme ja sivilisaatiotamme. Se rikastuttaa mieliämme ja tarjoaa luotettavan menetelmän analysoida ja ratkaista ongelmia sekä keskustella niistä. Luonnontieteillä on myös merkittävä yhteys taiteeseen ja humanistisiin tieteisiin. Nobel-palkinnon saanut Sir Paul Nurse on todennut: ”Luonto on kiehtova ja vielä kiehtovampi, jos olemme valmiita tarkkailemaan, kokeilemaan ja ajattelemaan sekä yritämme ymmärtää sitä. Näin tutkijat tekevät, ja kaikissa meissä on vähän tutkijaa, erityisesti kun olemme lapsia.” Tiede on siten kulttuurin ytimessä.
Risto Nieminen
Dekaani, Perustieteiden korkeakoulu
- Julkaistu:
- Päivitetty:
Lue lisää uutisia

Dekaani palkitsee Kauppakorkeakoulun opiskelijoita myös muista kuin erinomaisista arvosanoista
Uudella Dean’s Impact Award -palkinnolla halutaan osoittaa arvostusta esimerkiksi kestävän kehityksen tai Aallon arvojen mukaisen toiminnan edistämiselle.
Aalto-yliopiston sisustusarkkitehtuurin ja nykymuotoilun opiskelijatiimi voitti Habitare-suunnittelukilpailun 2023
Habitare-suunnittelukilpailu on tarkoitettu taiteen, muotoilun ja arkkitehtuurin opiskelijoille Suomessa. Tämän vuoden teemana kilpailussa oli ”Yhteisöllisyyden työkalut”. Teeman tarkoituksena oli rohkaista kilpailijoita muotoilemaan ja toteuttamaan uudenlaisia tapoja edistää yhdessäoloa ja vuorovaikutusta ihmisen mittakaavassa tai laajemminkin
Oasis mukana Aalto Wellbeing Weekillä
Oasis of Radical Wellbeing -hanke on mukana Wellbeing Weekillä 2.-6.10.