Uutiset

Tekniikan tohtoreilla kysyntää

Vaativat tuotekehitysprojektit työllistävät tekniikan tohtoreita.
Doctoral hats / Aalto University

Tekniikan tohtoreille on kysyntää ja tarvetta, sillä yritykset tarvitsevat huippuosaajia. Näin sanoo perjantaina tekniikan kunniatohtoriksi promovoitava ABB:n teknologiajohtaja Matti Kauhanen.

”Tohtoreille on tarvetta, sillä vaatimukset ovat kasvaneet. Ennen vaativissa tuotekehitysprojekteissa työskentelivät diplomi-insinööreiksi valmistuneet henkilöt, mutta nykyään osa heistä on myös tekniikan tohtoreita”, Kauhanen toteaa.

”Yritysten intoon työllistää tohtoreita vaikuttaa tietenkin aina yleinen taloudellinen tilanne, mutta tällä hetkellä tarvetta on. Yritykset palkkaavat mielellään tohtoreita heidän vahvan käsitteellisen ja teoreettisen osaamistaustansa ansiosta, sillä he myös kehittyvät yrityksessä nopeasti alansa huippuasiantuntijoiksi ja hahmottavat aihepiirin ison kuvan”, Kauhanen jatkaa.

Tekniikan alan juhlallisessa tohtoripromootiossa perjantaina 14. kesäkuuta promovoitava Osman Yilmaz sanoo tohtoriopinnoistaan olleen paljon hyötyä työssään Ericssonilla.

”Yksi tärkeimmistä on se, että tohtorinopinnoissa oppii hallitsemaan pitkäkestoista projektia: sen suunnittelua, toteutusta ja loppuun viemistä. Oman aiheen hallinta sekä suunnitelman ja tutkimustavoitteiden luominen eivät aina riitä, vaan on opeteltava myös aivan uusia taitoja”, Yilmaz toteaa.

Tohtoreita yrityksen tarpeisiin

”Tohtoriopinnot ovat valtava henkilökohtainen investointi ja vaativat vuosien sitoutunutta työtä. Kun tohtori työllistyy yritykseen, hän on paneutunut vuosien ajan oman alansa tuoreimpaan tutkimukseen ja vie kaiken osaamisensa yrityksen käyttöön. Yritykset voivat löytää tutkimuksen avulla uusia ratkaisuja”, Sähkötekniikan korkeakoulun dekaani Jyri Hämäläinen sanoo.

Samoilla linjoilla on Kauhanen. Hän toivoo tulevaisuuden tohtorikoulutukselta enemmän kohdentamista.

”Tohtoreiden koulutuksen on kohdattava yrityksen tarpeiden kanssa. Yrityksen on osattava määritellä strategiset avainosaamisalueet, joihin osaamista tarvitaan pitkäjänteisesti ja yliopiston pitää kyetä vastaamaan tähän. Parhaimmillaan avainalueiden ympärille voisi rakentua kokonaisia tutkimusohjelmia ja niiden ympärille järjestyisi myös rahoitus”, Kauhanen visioi.

ABB:llä ja Aalto-yliopistolla on pitkät perinteet hyvästä yhteistyöstä. ABB:n näkökulmasta suurin hyöty yhteistyöstä Aalto-yliopiston kanssa on sen tuottama osaaminen ja osaavat ihmiset. Myös yhteinen innovaatiotoiminta ja sen tuloksena syntyvät patentit ja muut immateriaalioikeudet ovat tärkeitä.

”Tohtorit tuovat vaativiin asiantuntija- ja tuotekehitysprojekteihin syvyyttä ja teoreettista näkökulmaa. Heiltä vaaditaan nykyään myös vahvaa kansainvälistä näkemystä, innovaatiokykyä sekä valmiutta työskennellä myös konkreettisesti käytännön tehtävissä”, Kauhanen sanoo.

Tohtorit tyytyväisiä tutkintoonsa

Jos yritykset ovat tyytyväisiä tohtoreiden osaamiseen, niin ovat tohtoritkin tutkintoonsa. Yliopistojen työelämä- ja urapalveluiden Aarresaari-verkosto selvitti talvella 2018, kuinka vuonna 2014 tohtorin tutkinnon suomalaisissa yliopistoissa suorittaneet ovat työllistyneet.

Kaikki kyselyyn vastanneet Sähkötekniikan korkeakoulun tohtorit olivat kyselyn aikaan työllistettyjä. Heistä 100 % oli tyytyväisiä tutkintoonsa oman uransa näkökulmasta. Yli neljä viidesosaa vastanneista pystyi hyödyntämään tohtoriopinnoissa oppimiaan tietoja ja taitoja nykyisessä työssään sekä koki nykyisen työnsä liittyvän väitöskirjansa aiheeseen.

Promootion päivätilaisuus suorana verkkolähetyksenä

Tekniikan alan juhlallista tohtoripromootiota vietetään perjantaina 14. kesäkuuta Dipolissa. Promootiopäivän päätapahtuma on promootioakti, jossa uudet tohtorit vihitään tiedeyhteisön jäseniksi. Vihkimisen symbolina toimii tohtorinhattu. Päivätilaisuuden jälkeen juhla jatkuu promootioillallisten ja tanssien merkeissä.

Voit seurata promootion päivätilaisuutta suorana verkkolähetyksenä kello 13–16.

Lisätietoja:

Tekniikan kunniatohtorit 2019

Taiteen kunniatohtorit 2019 

Seremoniaviikko ja tohtoripromootiot

Tutkimusyhteistyö ja innovaatiot

Aalto-yliopiston tohtoriohjelmat

Uutinen: Osman Yilmaz oppi yrityksen ja erehdyksen arvon tohtoriopintojensa aikana

teksti: Niina Norjamäki

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Lennart Engels, Karolin Kull, Ágnes László, Julia Postrzech and Valenti Soler won the Habitare Design competition 2023.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopiston sisustusarkkitehtuurin ja nykymuotoilun opiskelijatiimi voitti Habitare-suunnittelukilpailun 2023

Habitare-suunnittelukilpailu on tarkoitettu taiteen, muotoilun ja arkkitehtuurin opiskelijoille Suomessa. Tämän vuoden teemana kilpailussa oli ”Yhteisöllisyyden työkalut”. Teeman tarkoituksena oli rohkaista kilpailijoita muotoilemaan ja toteuttamaan uudenlaisia tapoja edistää yhdessäoloa ja vuorovaikutusta ihmisen mittakaavassa tai laajemminkin
Red-haired woman standing outside of Aalto University Töölö building in Helsinki, surrounded by trees and grass. A bus and tram on the background.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Vuoden MBA-alumni päätyi sattumalta humanitaariselle alalle – ”Huomasin, että minulle sopivat kriisit ja katastrofit”

Vuoden 2023 MBA-alumniksi on valittu Päivi Hurttia. Muun muassa journalismin ja viestinnän parissa uraa tehnyt Hurttia vietti juuri vuoden Etiopiassa. Työssään Punaisen Ristin kansainvälisellä komitealla hän auttoi varmistamaan, että humanitaarinen apu pääsee perille kaikille alueille.
The Fifth Wave - BRIE-ETLA Collection of Articles book cover
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Äänikirjoja voidaan nykyään luoda tekoälyn avulla

Tuotantotalouden laitos on julkaissut ensimmäisen tekoälyyn perustuvan äänikirjansa.
Värikkäitä ja läpinäkyviä pinnoitenäytteitä puupölkyn päällä.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Onko puu ruskeaa, sinistä, keltaista vai läpinäkyvää? Tutkijat löysivät keinon tehdä puusta läpinäkyviä ja värikkäitä pinnoitteita

Tutkijat ovat onnistuneet kehittämään puiden sisältämästä ligniinistä uudenlaisia pinnoitteita.