Uutiset

Säteily vaikuttaa Aalto-1-nanosatelliitin ohjelmistosuunnitteluun

Joonas Javanainen käsitteli diplomityössään avaruuden aiheuttamiin lisähaasteisiin varautumista ohjelmistosuunnittelussa.
Kuvassa Janne Kuhno. Kuva: Aalto-yliopisto/Mikko Raskinen

Aalto-1-nanosatelliitissa käytetään melko tavanomaisia elektroniikkakomponentteja, joita ei ole erityisesti suunniteltu kestämään avaruussäteilyä. Luotettavuustasoa voidaan kuitenkin nostaa esimerkiksi hyvällä ohjelmistoarkkitehtuurilla, jossa on huomioitu ympäristön aiheuttamat mahdolliset virhetilanteet.

– Tietotekniikan opiskelija Joonas Javanainen teki erinomaista työtä, ja analysoi diplomityössään ansiokkaasti Aalto-1 -satelliitin ohjelmistoa ja sen vikamekanismeja. Satelliitin ohjelmisto hyödyntää Linux-järjestelmää, ja ohjelmistonkin ovat suunnitelleet ja toteuttaneet Aalto-yliopiston opiskelijat, kertoo Aalto-1 -nanosatelliitista vastaava professori Jaan Praks.

– Avaruussäteilyn ansiosta yksittäinen bitti voi vaihtua tietokoneen jossain osassa. Virheet aiheutuvat ympäristöstä ja niitä tulee joka tapauksessa – vaikka ohjelmointi olisi ollut täydellistä, Joonas Javanainen selittää.

Vaikka bitti vaihtuisi säteilyn takia, se ei välttämättä vaikuta satelliitin toimintaan, mutta pahimmassa tapauksessa se voi aiheuttaa laskentavirheitä tai kaataa ohjelmiston. Toisaalta säteily voi aiheuttaa myös pysyviä vaurioita laitteiston toimintaan.

Vahtikoiramekanismit lisäävät luotettavuutta

Satelliitissa käytetään useita vahtikoiramekanismeja, jotka valvovat järjestelmän eri osia ja voivat esimerkiksi käynnistää satelliitin uudelleen ongelmatilanteissa. Myös maa-aseman kanssa kommunikointia vahditaan, ja satelliitti osaa automaattisesti vaihtaa käytettävää radiota, jos maa-asemasta ei ole kuulunut mitään pitkään aikaan.

– Luotettavuutta voidaan parantaa menetelmillä, joilla pyritään havaitsemaan bittivirheitä. Esimerkiksi maa-asemalta tuleva komento voi bittivirheiden takia korruptoitua matkalla, mutta järjestelmä voi havaita tämän ja pyytää maa-asemaa lähettämään komennon uudestaan, täsmentää Javanainen.

Tärkeimmät satelliitin osat on kahdennettu, eli laitteita on kaksi kappaletta, joista vain toinen kerrallaan on käytössä. Laitteen rikkoontuessa voidaan käyttää varalla olevaa laitetta. Fyysisesti nanosatelliitin ohjelmistoon ei pääse enää käsiksi laukaisun jälkeen. Ohjelmistoa voidaan toki vielä päivittää radiolinkin kautta, mutta satelliitin pitää pääsääntöisesti pärjätä itse.

– Ennen laukaisua pitää valmistautua haasteisiin ja bittien vaihtumisiin, ja siinä tulee löytää kultainen keskilinja, sopiva valmistautumisen taso. Mitä monimutkaisempia ohjelmistoista tulee, sitä enemmän saatetaan aiheuttaa lisää ongelmia ja sitä kalliimpi nanosatelliitista myös tulee, pohtii Javanainen.

– Javanaisen diplomityö on myös erinomainen esimerkki yhteistyöstä, jota eri alojen opiskelijat ovat satelliittiprojektissa tehneet. Avaruuslaitteen rakentaminen vaatii hyvin monen alan osaamista, kertoo Praks lopuksi.

Aalto-1 on pienikokoinen tutkimussatelliitti, ensimmäinen Suomessa, ja sillä on tieteellisiä tavoitteita. Aalto-1 laukaistaan avaruuteen viimeisen arvion mukaan heinäkuussa 2016. Aalto-1 vie avaruuteen kolme huippulaitetta, jotka ovat rakentaneet Aalto-yliopiston yhteistyökumppanit. Nanosatelliittia on ollut rakentamassa iso ja vaihtuva tiimi, ohjelmistopuolella on ollut töissä yhteensä kymmenisen henkeä kandi-, diplomi- ja erikoistöiden puitteissa. Ennen diplomityön aloittamista Javanainen opiskeli satelliittia ja sen toimintaa muutaman kuukauden.

Lisätietoja:

Professori Jaan Praks
Aalto-1-hankkeen johtaja
Radiotieteen ja -tekniikan laitos
p. 050 420 5847
[email protected]

Professori Keijo Heljanko
Tietotekniikan laitos
p. 050 430 0771
[email protected]

Lisätietoa Aalto-1-opiskelijasatelliittiprojektista

Joonas Javanaisen diplomityö

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

kuva pikku finlandian puupilarista ja teksti time out
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopisto ravistelee rakentamisen käytäntöjä New European Bauhaus -festivaaleilla Brysselissä

Koko eurooppalaista rakennusalaa kestävään muutokseen kirittävä näyttely Time Out! on esillä Brysselissä 9.–13.4.2024 osana NEB-festivaalia.
Two of the awardees and their robotic arm all holding colorful mugs. Aalto Open Science Award, Honorary mention.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston avoimen tieteen palkinnon 2023 kolmas sija – Älykkään robotiikan ryhmän Robotic Manipulation of Deformable Objects -projekti

Haastattelimme Aallon ensimmäisen avoimen tieteen palkinnon kolmannen sijan saavuttaneita Älykkään robotiikan ryhmän jäseniä.
Aalto Squad students on campus
Opinnot Julkaistu:

Hakijoiden määrä Aalto-yliopistoon kasvoi kevään toisessa yhteishaussa

Suomen- ja ruotsinkielisiin kandidaattikoulutuksiin oli 13 500 hakijaa
Nanoselluloosaa
Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto panostaa sellututkimukseen edistääkseen siirtymää kohti vähähiilistä taloutta

Useat yliopistot, tutkimusorganisaatiot ja yritykset perustavat uraauurtavan EFP-tutkimusohjelman (Emission Free Pulping) perinteisten sellunvalmistusprosessien uudistamiseksi. Ohjelman teollisen mittakaavan merkityksellisyys edellyttää tutkijoiden ja teollisuuden kansainvälistä yhteistyötä.