Uutiset

Rajoja rikkovassa runoteoksessa lukulaite on osa elämystä

Saila Susiluodon pioneerityö hyödyntää Aalto-yliopiston tutkimusstudio Cruciblen osaamista.

Antikythera on runoilija Saila Susiluodon kirjoittama ja ideoima, yli 200 uudesta runosta koostuva mittava digitaalinen teos. Lukija pääsee tutkimaan sen salaisuuksia Antiikin mystistä Antikythera-mekanismia muistuttavan koneen avulla. Runot reagoivat esimerkiksi kosketukseen ja liikkeeseen yllättävillä tavoilla. Elämyksessä korostuvat vuorovaikutteisuus, pelillisyys ja ajallisuus.

Samaan aikaan päivänvalon näkevä, Otavan kustantama Ariadne on Antikytheran kirjamuodossa julkaistava henkinen sisarteos. Se sisältää osin samoja runoja, mutta on oma taiteellinen kokonaisuutensa.

Teosten teemoissa käsitellään Euroopan mustia aikakausia: noitavainoja, fasismin nousua, maailmansotien kumua, mutta myös ihmisen vapautta, rakkautta ja valoa.

Antikytheran pohjatyö on toteutettu Aalto-yliopiston uusmediakerrontaa tutkivassa Crucible-studiossa. Sen johtaja Mika "Lumi" Tuomola on koonnut teoksen työryhmän ja ohjannut audiovisuaalisen toteutuksen. Teoksen teknisestä suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa mobiilisovelluksiin erikoistunut digitaalinen suunnittelutoimisto Taiste. Visuaalisesta suunnittelusta vastaa Shakti Dash ja äänimaailmasta Antti Nykyri. Teos on toteutettu Koneen säätiön, AVEK:n ja Crucible-studion tuella.

Antikythera esitellään maailmalle elektronisen taiteen 21. kansainvälisessä symposiumissa ISEA:ssa 14–19.8.2015, Kanadan Vancouverissa.

Tervetuloa lehdistöinfoon

Lehdistön edustajat ovat tervetulleita 20.8. klo 11:00–12:00 Helsingin Observatoriossa (Kopernikuksenkatu 1) järjestettävään tilaisuuteen, jossa sovellukseen ja kirjaan on mahdollista tutustua. Esittelijöinä toimivat runoilija Saila Susiluoto, av-tuotanto-ohjaaja Mika ”Lumi” Tuomola sekä Taiste Oy:n Tuomas Jalamo.

Mediataiteilija Jaakko Pesosen toteuttama, teoksen näyttävä installaatioversio on nähtävissä Helsingin Observatorion kirjastossa 20.–30.8.2015. Tapahtuma on osa Taiteiden Yön, Runokuun ja Media Facadesin ohjelmistoa.

Antikythera on saatavilla iPad-laitteille App Storesta 20.8.2015 alkaen.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Ariadnen lehdistökappaleet

Tarja Kopra, viestintävastaava, Kustannusosakeyhtiö Otava, tarja.kopra@otava.fi

Otavan lehdistökuvat

Ariadnen kansi ja Saila Susiluodon valokuva: http://mediapankki.otava.fi/  

Lehdistökuvat Antikytherasta

http://clients.taiste.fi/antikythera/antikythera-splash.png

http://clients.taiste.fi/antikythera/antikythera-moon.png 

http://clients.taiste.fi/antikythera/antikythera-hindenburg.png 

http://clients.taiste.fi/antikythera/antikythera-hindenburg-poem.png 

http://clients.taiste.fi/antikythera/antikythera-witch.png

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Henkilö puhuu älykelloon, jossa on hopeinen verkkoranneke ja näytöllä aaltomuoto.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Äänesi paljastaa enemmän kuin uskot – tutkijat kehittävät keinoja suojata puheeseen kätkeytyvää tietoa

Puheteknologiat yleistyvät vauhdilla, ja samalla kasvaa riski siitä, että ääni paljastaa arkaluonteista tietoa terveydestä, taustoista tai mielipiteistä. Aalto-yliopiston tutkijat kehittävät keinoja mitata ja rajoittaa sitä, mitä kaikkea puheesta voidaan päätellä.
Kolme ihmistä istuu bussipysäkillä, takanaan karttoja ja kylttejä. Yhdellä on reppu maassa.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aallon vuosi 2025: Kvanttihyppyjä, luovia loikkia ja ratkaisuja parempaan elämään

Kasvua, teknologiaa ja teollisuuden uudistumista, ihmislähtöisiä ratkaisuja, terveys ja arjen hyvinvointi sekä hauskaa arkea ja toimivia yhteisöjä.
Jaettu kuva: vasemmalla valkoinen rekka tiellä kasvien kanssa; oikealla digitaalisia linjoja ja osittainen kasvot. Teksti: unite! #UniteSeedFund
Palkinnot ja tunnustukset, Yhteistyö Julkaistu:

Merkittävä EU-rahoitus kahdelle Unite! Seed Fund -hankkeelle, joissa Aalto on mukana

Kaksi arvostettua EU-rahoitusta on myönnetty hankkeille, joita on alun perin tuettu Unite! Seed Fund -rahoituksella. Aalto-yliopisto on mukana molemmissa hankkeissa.
arotor adjustable stiffness test setup
Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Miljoonarahoitus uuden sukupolven koneteknologian kehittämiseen – tavoitteena tuottavuusloikka useilla vientialoilla

BEST-hankkeessa kehitetään uudenlaisia tiiviste-, laakerointi- ja vaimennusteknologioita useiden teollisuudenalojen käyttöön.