Professori Sopanen räätälöi materiaaleja ledeihin ja lasereihin

TkT Markku Sopanen nimitettiin Mikro- ja nanotekniikan laitoksen professoriksi 1.10.2014. Sopasen erikoisalana on optoelektroniikka.
Kun materiaalitekniikan osaaminen yhdistetään ainutlaatuisiin laitteisiin, on optoelektroniikan yksikön valmistamille led- ja laser-komponenteille kysyntää niin Suomessa kuin ulkomaillakin.
Optoelektroniikan sovellukset ovat osa kaikkien arkipäivää. Led-valaistus on tullut jäädäkseen ja niin CD- ja DVD-soittimet, Blu-ray -tekniikka kuin led-näytötkin perustuvat puolijohteisiin. Yksi uusi sovelluskohde ovat laser-projektorit.
– Vuonna 1993 meille asennettiin ensimmäinen MOVP-laite, jolla valmistetaan lasereissa ja ledeissä tarvittavia puolijohdekerroksia. Tämä tekniikka on ainutlaatuista Suomessa ja parhaillaan Micronovan puhdastilan yhteyteen asennetaan kolmatta laitetta.
Yksi esimerkki yhteistyöprojekteista on jäteveden puhdistus lääkeaineista UV-ledien avulla. Runsaasti mediahuomiota sai taannoin myös Washingtonin yliopiston vierailevan professorin kanssa kehitetyt kyynelnestettä mittaavat ”terminaattorin” pillolinssit, joiden ledeihin tarvittiin langattomasti syötettyä energiaa.
– Varsinkin led-valaistus ja galliumnitridipohjaiset materiaalit ovat viime aikoina yleistyneet hurjasti. Galliumnitridi on noussut yhdeksi tärkeimmäksi materiaaliyhdisteeksi.
Galliumnitridin käyttöä tutkitaan myös tehoelektroniikassa. Se on yksi harvoja materiaaleja, josta voidaan valmistaa sekä suuritehoisia että nopeita komponentteja, jotka kestävät myös hankalia olosuhteita.
Materiaalien räätälöinnistä koripallokentille
Sopasta kiehtoo optoelektroniikassa mahdollisuus päästä rakentamaan materiaaleja.
– Opiskelin aikanaan teknillistä fysiikkaa ja jo silloin minua kiinnosti optoelektroniikassa se insinöörimäinen tapa, jolla puolijohdemateriaalien kerrosrakenteita tehdään. On kiehtovaa pystyä räätälöimään eri tarkoitukseen sopivia materiaaleja.
Myös urheilu tuo iloa elämään. Nuorena poikana alkanut koripalloharrastus peluutti Sopasta vielä kolme vuotta sitten miestensarjan 5-divisioonassa. Nyt hän on siirtynyt koripallossa katsomon puolelle ja seuraa tiiviisti myös muita urheilulajeja.
– Työporukan kanssa pelaamme viikoittain salibandyä. Kun työkaverit kohtaavat pelissä ja pukuhuoneessa, vapautuu porukka ihan eri tavalla kuin labran käytävillä kohdatessa.
- Julkaistu:
- Päivitetty:
Lue lisää uutisia

Liikesivistysrahastolta merkittäviä apurahoja Aalto-yliopiston tutkijoille
Aalto-yliopisto saa yliopistoista suurimman tuen. Apurahan saa 62 projektia ja tuen suuruus on yhteensä 728 400 euroa.TkT Janne Naapuri sai Gustaf Kompan väitöskirjapalkinnon
Suomalaisten Kemistien Seuran Gust. Kompan vuoden 2023 väitöskirjapalkinto myönnettiin tekniikan tohtori Janne Naapurille Aalto-yliopistosta ja tekniikan tohtori Jussi Isokuorttille Tampereen teknillisestä yliopistosta.
Hae syksyn Designs for a Cooler Planetiin 22.1.2024 mennessä
Kerro miten tutkimuksesi tai projektisi muuttaa maailmaa.