Uutiset

Professoreille kaksivuotinen Tekes-rahoitus digitaalisten markkinapaikkojen tutkimiseksi

Tavoitteena on lisätä ymmärrystä markkinapaikkojen rakenteesta, logiikasta ja johtamisesta.
Professori Lasse Mitronen (vas.), professori Jim Kijima ja professori Arto Lindblom Japanin suurimman verkkokauppayhtiön Rakutenin pääkonttorin edustalla lokakuussa 2015.

Tammikuusta 2016 käynnistyvän Kauppakorkeakoulun professoreiden Tekes-rahoitteisen tutkimusprojektin tavoitteena on lisätä ymmärrystä digitaalisten markkinapaikkojen ja niiden ympärille rakentuvien ekosysteemien rakenteesta, toimintalogiikasta ja johtamismenetelmistä.

Digitaaliset markkinapaikat ovat sähköisiä kaupankäyntialustoja, joissa ostetaan, myydään ja vaihdetaan tavaroita ja palveluja. Maailmalla tunnetuimpia sähköisiä markkinapaikkoja ovat Alibaba, Amazon, Rakuten ja eBay. Kyseiset markkinapaikat keräävät tänä päivänä satoja miljoonia käyttäjiä ympäri maailman. Suomessa sähköiset markkinapaikat ovat yleistyneet lähinnä kuluttajien keskinäisessä vertaiskaupassa. Sähköisten markkinapaikkojen kehitys ja kaupallinen hyödyntäminen ovatkin Suomessa vielä alkutekijöissään.

– Tutkimusprojektimme auttaa yhtäältä tunnistamaan digitaalisiin markkinapaikkoihin liittyviä kaupallisia mahdollisuuksia niin paikallisesti Suomessa kuin kansainvälisesti eri markkina-alueilla ja toisaalta projektin avulla voimme löytää uusia käytännön tason ratkaisuja ja toimintamalleja markkinapaikkojen hyödyntämiseksi kaupan arvoketjussa, kertoo professori Arto Lindblom.

Tutkimusprojekti toteutetaan analysoimalla menestyviä ja voimakkaasti kasvaneita sähköisiä markkinapaikkoja Japanissa, Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa. Näihin johtaviin markkinapaikkoihin syvällisesti perehtymällä pyritään tunnistamaan alan parhaita käytäntöjä ja innovatiivisia ratkaisuja markkinapaikkojen kehittämiseksi ja kaupalliseksi hyödyntämiseksi. Tavoitteena on myös tunnistaa, mihin suuntaan markkinapaikat kehittyvät ja millaisia uusia osaamisvaatimuksia niiden hallinta edellyttää.

– Kansainvälisiin markkinapaikkoihin perehtymällä pystymme tuottamaan uutta tietoa markkinapaikkojen markkinoinnista, myynninedistämisen malleista, asiakassuhteiden luomisesta ja ylläpitämisestä sekä asiakaspalautteen ja syvän asiakasymmärryksen hyödyntämisestä tuotetarjooman luomisessa ja tarjoutumisen tehostamisessa, toteaa professori Lasse Mitronen.

Tutkimusprojekti toteutetaan Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun markkinoinnin laitoksella ja projektia rahoittavat Tekesin lisäksi Kesko, Posti, Unilever ja Descom. Projektin kokonaisbudjetti on 600 000 euroa. Käytännönläheisen tiedon ohella tutkimusprojekti tuottaa myös merkittäviä teoreettisia implikaatioita markkinapaikkoihin liittyen.

 

Lisätietoja:
Professori Arto Lindblom
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
[email protected]

Professor of Practice Lasse Mitronen
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
[email protected]

 

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Eero Eloranta
Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Uusi kirja tuotantotalouden kehittymisestä tieteenalana Suomessa ja kansainvälisesti

Eero Elorannan kirja kuvaa tuotantotalouden kehitystä osana talouden muutosten ja tekniikan yliopistojen kehitystä.
Picture of Marika Tervahartiala and Kamyar Hasanzadeh after the event in front of the Hybrid Stage area.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Näkymiä avoimeen dataan: Aalto Research Data Uncovered

Marika Tervahartiala ja Kamyar Hasanzadeh astuivat lavalle kertomaan tutkimuksestaan geograafisen ja visuaalisen datan parissa avoimen datan näkökulmasta.
Helena Sederholm photographed in a lab setting, wearing a blue sweater.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaihtoehtoja fossiilipohjaisille kuiduille – Helena Sederholm kehittää kestäviä tekstiilejä

Ulkovaatteissa käytetään tänä päivänä pitkälti öljypohjaisia kuituja ja ympäristölle vahingollisia kemikaaleja. Helena Sederholm kehittää väitöstyössään ympäristöystävällisiä vettä hylkiviä tekstiilejä. Mallia hän ottaa luonnosta.
Humanitarian architects at field work in Nepal, sitting on rugs and discussing with local people
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Aalto-yliopiston uuden koulutusohjelman tavoitteena on haavoittuvassa asemassa olevien yhteisöjen resilienssin tukeminen

Uusi diplomiohjelma hakee ratkaisuja polttavimpiin ihmisasutusta koskeviin ongelmiin.