Uutiset

Palkitut tiimit tekevät yhdessä työtä

Aalto Pioneering Excellence Award -palkinnot myönnettiin Suomen tekoälykeskus FCAI:lle ja Tuotantotalouden laitoksen johtajuusopetuksen tiimille. Kunniamaininnan sai Aalto Science Institute (AScI).
Kuva: Matti Ahlgren.
Kuva Aalto-yliopiston kampukselta: Matti Ahlgren.

Aalto Pioneering Excellence Award -palkinnot jaettiin Aallossa tiimeille, jotka tekevät uraauurtavaa työtä toiminnan laadun ja erinomaisuuden kehittämiseksi. Tilaisuuden avasi palkintotiimiä vetävä Elisan toimitusjohtaja Veli-Matti Mattila

”Palkitulla toiminnalla aktivoidaan rajojen yli menevää yhteistyötä, kehitetään eettisesti kestävää kulttuuria ja luovuutta, sekä pyritään pitkäjänteiseen toimintaan.” 

Palkituiksi tuli kaksi tiimiä, uusien tekoälymenetelmien kehitykseen tähtäävä Suomen tekoälykeskus (FCAI) ja Aallon tuotantotalouden laitoksen johtajuusopetuksen tiimi, joka puhuu itsetuntemuksen, kriittisyyden ja tunnesäätelyn puolesta. Kunniamaininnan sai Aalto Science Institute (AScI). 

Samuel Kaski (left) and Pekka Manninen (right). Photo: Mary-Ann Alfthan.
Samuel Kaski vasemmalla ja Pekka Manninen oikealla. Kuva: Mary-Ann Alfthan.

”Suomen tekoälykeskuksessa meillä on yhteinen missio ja voimme ratkaista kertaluokkaa isompia haasteita sekä tehdä samaan aikaan perustutkimusta ja sovelluksia. Mukana toiminnassa on myös suuri joukko yrityksiä, ja sieltä on saanut alkunsa myös useita startup-yrityksiä, kuten konenäköön keskittyvä Spectacular AI”, kertoo osaamiskeskittymää luotsaava professori Samuel Kaski

FCAI on Suomen Akatemian lippulaiva, jonka toiminnassa ovat mukana perustajien eli Aallon, Helsingin yliopiston ja VTT:n lisäksi muun muassa Oulun yliopiston akatemiaprofessori Guoying Zhao ja supertietokone LUMI:sta vastaava ohjelmajohtaja Pekka Manninen Tietotekniikan keskus CSC:lta. 

”Tekoäly alkaa olla oikeasti älykästä, ja sen vuoksi sitä voidaan hyödyntää hyvin laaja-alaisesti myös päätöksenteon tukena”, Manninen sanoo. 

“Tekoäly on maailmanlaajuinen tutkimusaihe”, Zhao lisää. “Meidän täytyy tehdä yhteistyötä, jotta Suomi voisi olla edelläkävijä omilla tutkimusalueillaan ja olla jatkossakin houkutteleva kansainvälisten tutkijoiden näkökulmasta.” 

Peter Kenttä (left), Tuukka Kostamo (in the middle) and Jari Ylitalo (right). Photo: Mary-Ann Alfthan.
Peter Kenttä vasemmalla, Tuukka Kostamo keskellä ja Jari Ylitalo oikealla. Kuva: Mary-Ann Althan.

Omaa ääntä kohden 

Tuotantotalouden laitoksen johtajuusopetuksen tiimillä on yli 15 vuoden kokemus johtajuusopetuksesta sekä yliopistossa että yliopiston ulkopuolella. 

”Johtajuus on ihmisten välisissä suhteissa ja yhdessä tekemisessä. Johtajuus on aina jaettua. Kysymys on pitkälti myös oman äänen opettelusta”, sanoo tutkija Tuukka Kostamo

Leading as Practice-kurssi elää kuten opettaa. Jokaisella luennolla on kaksi tai kolme opettajaa, mikä antaa mahdollisuuden reflektoida myös omaa opettajuutta. 

”Johtaja voi rajata oman perspektiivinsä tuloksen tekemiseen, mutta todellisuudessa johtajuus on vastuuta isommista kysymyksistä. Opiskelijat kokevat myös kurssin niin, että se opettaa ottamaan vastuuta omasta ajattelustaan ja teoistaan”, tutkijatohtori Peter Kenttä sanoo. 

”Maailma ei näytä monelle opiskelijalle samalta enää kurssin jälkeen. Tiede ei tule myöskään koskaan kertomaan, minkälainen johtaja jonkun pitäisi olla, vaan yksilön on itse löydettävä ne vastaukset henkilökohtaisella reflektiolla ”, sanoo yliopistolehtori Jari Ylitalo

David Radnell. Photo: Mary-Ann Alfthan.
Kuvassa David Radnell. Kuva: Mary-Ann Alfthan.

Huippututkija tarvitsee liikkuvuutta ja verkostoitumista 

Aalto Science institute (AScI) sai kunniamaininnan toiminnastaan kymmenen vuoden aikana. Instituutti tukee tutkijavierailuja, tieteellisiä konferensseja ja ohjelmia, sekä koordinoi nyt jo huippusuosittua kansainvälistä kesäharjoitteluohjelmaa. 

”Huippututkija on avoin, liikkuva ja verkostoituva”, instituutista vastaava professori Mikko Alava kuvailee. 

Varsinkin Suomen kaltaisessa pienessä maassa yhteistyö huippututkijoiden kanssa on ratkaisevaa. Kansainvälisestikin menestyvät opiskelijat ovat hyvin tietoisia kesäharjoitteluohjelmasta. 

”Korona-aikana pystyimme ottamaan kesäharjoitteluun vain kymmenesosan normaalista kesäharjoittelijoiden määrästä. Heti tilanteen helpottaessa saimmekin ennätysmäärän hakemuksia”, kertoo AScI-ohjelmaa koordinoiva David Radnell

Lue lisää: FCAI:n kumppanuudet ja yhteistyösaavutukset saivat tunnustusta

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Francisin ottama omakuva, meri taustalla.
Kampus Julkaistu:

Albert Devasagayam Francis: Yhdistämme yhteisöllisen puutarhan ja mehiläishoidon

"Tärkein motivaationi on puhdas energia, mutta se voi olla kaukana tulevaisuudessa. Mehiläishoidossa näen työn jäljen aina kauden päätteeksi. "
Anurag Sarda’s master’s thesis project Butter Churner
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

"Butter Churner" (Kirnu) voitti arvostetun vuoden 2023 Red Dot Concept Award -palkinnon

Aalto ARTSin opiskelijan Anurag Sardan voitokas maisterityö (CoID) sai inspiraationsa intialaisesta perinteisestä voin kirnuamistekniikasta.
Shcool of Business alumna Riikka Davidkin
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Alumni Riikka Davidkin: Vaikuttavuus on työni keskiössä – emme tee mitään, jos sillä ei ole mahdollista ensisijaisesti saada aikaan positiivista vaikutusta yhteiskunnassa

Alumnimme Riikka Davidkin haaveili jo lapsena kansainvälisestä urasta. Nyt New Yorkissa Social Financella impact-rahastoihin sijoittavan tiimin vetäjänä hän kokee suurta merkityksellisyyttä työssään, sillä kokee, että juuri rahoitussektori on parhaiten asemoitunut vaikuttamaan aikamme isojen ongelmien ratkaisemiseen.
Students sitting at Aalto University School of Business
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu: