Nuorten teknologiapalkinnon voitto toi Suvi Laitisen kesätöihin Aaltoon - akustisesta levitaatiosta empatiatutkimukseen

16-vuotias lukiolainen Suvi Laitinen osallistui ystävänsä Lena Maulan kanssa Millenium Youth Prize –kilpailuun syksyllä 2018. He ehdottivat kilpailussa uutta hoitomuotoa Alzheimerin tautiin ja voittivat kilpailun pääpalkinnon. Nyt Suvi Laitinen on kesätöissä Aalto-yliopiston neurotieteen ja lääketieteellisen tekniikan laitoksella yhteensä viidessä eri laboratoriossa, kussakin viikon kerrallaan.
Laitinen tarkkailee tutkijan tai tutkimusryhmän työskentelyä, yrittäen ymmärtää mitä kussakin ryhmässä tutkitaan. Hän osallistuu samalla työtehtäviin soveltuvin osin.
”Olen tehnyt Petri Ala-Laurilan tutkimusryhmälle englanninkielisen esitteen, jota he voivat hyödyntää kouluvierailujen yhteydessä. Lisäksi pääsin seuraamaan mikroskoopilla tehtävää tutkimusta, lukemaan tutkimusartikkeleita ja katsomaan tutkimuksesta kertovia videoita”, Laitinen sanoo.
Juhannusviikolla Laitinen on ultraäänitutkimusta tekevässä, Heikki Niemisen johtamassa MEDUSA-laboratoriossa. Laitinen seuraa joka päivä eri tutkijan laboratoriotyöskentelyä.
”Tällä viikolla tulen mallintamaan pienen näytteenottotelineen 3D-tulostusta varten, jos aika vain riittää. Yhtenä päivänä on luvassa akustisen levitaation tutkimusta”, Laitinen kertoo.
Tulevien viikkojen tehtävistä Laitinen tietää jo vähän etukäteenkin, vaikka ne pääosin selviävätkin hänelle vasta kussakin laboratoriossa.
”Elokuvatutkimusta tekevälle tutkimusryhmälle tulen kirjoittamaan empatiasta kertovan tarinan, jota he voivat hyödyntää tulevassa tutkimuksessa”, sanoo Suvi Laitinen.
Laitinen on kesätyöhönsä hyvin tyytyväinen.
”Olen töissä innokkaalla ja iloisella mielellä, olen saanut jo oppia tosi paljon uutta”, Laitinen sanoo.
Alzheimerin haasteesta tekniikan ja lääketieteen pariin
Kesällä 2018 Suvi Laitinen oli kaksi viikkoa hoitamassa Alzheimerin tautia sairastavaa isomummiaan. Kilpailuun osallistuminen ja lääkkeen kuljetusta koskevan haasteen valitseminen oli luonteva valinta lukiossa luonnontieteitä ja matematiikkaa opiskelevalle Laitiselle.
Haasteessa piti kuljettaa lääkemolekyyli kohdesoluun mahdollisimman tehokkaasti.
”Hankimme mahdollisimman paljon tietoa Alzheimerin taudista. Lähteinä toimivat lähinnä Käypä hoito -suositukset ja eri yliopistojen julkaisut. Tärkeimpänä lähteenämme oli Itä-Suomen yliopiston erikoistetuilla kantasoluilla tehty tutkimus, jossa oli saatu selville, että taudissa astrosyytit eli tukisolut eivät tuota riittävästi laktaattia. Ratkaisuehdotuksemme perustui siihen, että laktaatin määrää lisättäisiin aivoissa, jolloin neuronit saisivat enemmän ravintoa ja taudin eteneminen hidastuisi.”
Laitinen halusi kilpailun jälkeen kesätöihin tieteen pariin.
”Lähetin avoimen hakemuksen, koska Aallossa on juuri minua kiinnostava yhdistelmä tekniikkaa ja lääketiedettä”, Suvi Laitinen kertoo.
Lue lisää uutisia

Aalto-yliopistoon elokuva- ja televisiodramaturgian erikoistumiskoulutus
Syksyllä 2023 alkava koulutus on suunniteltu ammatillista osaamista syventäväksi koulutukseksi alalla jo toimiville.
Alumni Mira Hänninen: On inspiroivaa, että omalla työllä on positiivinen vaikutus yhteiskuntaan
Nykyisin Nesteellä työskentelevä alumnimme Mira Hänninen hakeutui Kauppakorkeakouluun yritysjuridiikan maisteriohjelmaan, sillä hän halusi enemmän käytännönläheistä yritysnäkökulmaa oikeustieteen opintoihinsa. ”Palkitsevinta opinnoissa oli juuri se, ettemme opiskelleet vain sääntelyn sisältöä vaan mietimme, millainen käytännön vaikutus sillä on yritysten liiketoimintaan ja päätöksentekoon.”